Kirjoittanut
Kirjailija-luennoitsija, jonka sydän sykkii evankeliumille, parisuhteelle ja isovanhemmuudelle.”Kolmekymmentä hopearahaa, onko siinä jotain pahaa, esteitä ei näy. Saathan täyteen lompakon, mitä pahaa siinä on. Kaikki hyvin käy.” Näin kiusaaja houkutteli jälleen Juudasta Vivamon Raamattukylän pääsiäisvaelluksella. Satapäinen yleisö säikähti laihan tumman hahmon hypätessä esiin, jotain oikeaa ja tuttua tunnelmaa virisi ainakin aikuisen katsojan mielessä. Penkillä istuville lapsenlapsille piti avata tilannetta ja tuntui siltä, että he ymmärsivät jotain oikeasti. Ainakin siitä riitti jatkokeskusteluja ja piti tietysti myös esittää kyseistä hahmoa. Niin vetoavaa oli myös musiikki ja kiusaajan laulu.
Kolmekymmentä hopearahaa on oivallinen esimerkki ihmistä houkuttelevasta ansasta. On sitten kyse rahasta, vallasta, ylemmyydestä, ahneudesta, ylpeydestä, oikeassa olemisesta, alistamisesta. Kaikkea tätä minussa on, maaperä on valmis, kun kiusaus tulee. Se ei useinkaan tule torvea toitottaen, vaan hiipien takavasemmalta, jotta en heti huomaisi sen aikeita. Aikuisten onkin hyvä keskustella lapsen ja lastenlasten kanssa siitä, mitä kiusaus on ja miltä se tuntuu. Ellei tiedä, lankeaa helpommin. Kun tietää, voi ennakoida, saada ajatuksille suuntaviivoja.
Totuuden kanssa kulkeminen tuo sen valon, jota tarvitsen ja jota lapsenlapseni tarvitsevat. Totuus minun kiusauksistani on ruma ja nolo, ei haluaisi myöntää, mutta pakko on. Onneksi on pakko, sillä sieluni janoaa valoa.
Kun Juudas pakenee paikalta alkaa soida laulu: ”En voi nyt häntä syyttää, en voi nyt tuomita. Kun puutteellinen olen ja elän armosta. En voi nyt häntä syyttää, olenhan syntinen. Kun itse peiliin katson, näen kasvot Juudaksen”. Tässä kohtaa yleisö on hiirenhiljaa, ilmassa risteilee ajatuksia, kokemuksia ja tunteita. Moni katsoo maahan, joku pyyhkii silmäkulmaa.
Tämä maailmamme on kiusausten temmellyskenttä. Suurvallat, raharikkaat ovat kiusausten uhreja, niiden johtajat kulkevat edellä ja kansa seuraa. Paheksuu ja kummastelee, mutta seuraa. Paha on hyvän vihollinen, lapsen ajattelussa paha on kiusaaja ja hyvä on Jeesus. Onneksi saan itsekin ajatella näin lapsen tavoin. Se antaa raamit olla ihminen, sillä Herrani oli myös kaikessa kiusattu. Olen tämän Herran puolella, suojassa silloinkin, kun paha yrittää ottaa vallan minussa ja elämässäni.
Ellei olisi pääsiäistä – ellei hauta olisi tyhjä, mitä minä mahtaisin tässä kirjoitella? Millä pohjalla jatkaisin matkaani kohti kuolemaa ja taivaallista kotia? Sanoma on vallankumouksellinen ja sellaista rukoilen tähän maailmaan.
