Kirjoittanut
Kahden taiteentekijän kirjoituksia maan ja taivaan väliltä, suurinpiirtein ihmisen kohdalta.Olen miettinyt, mikä ohjaa tekemiäni päätöksiä. Ohjaavatko minua pelko, hyväksynnän hakeminen ja muiden tekemiset vai intohimoni, uskoni ja arvostamani asiat?
Joitakin vuosia sitten pidin pääsiäistä odottaessani paaston, jonka periaatteena oli rajoittaa viihteen kuluttamista. Päädyin sen kautta kuitenkin pohtimaan suhdettani ruokaan: mitä söin, milloin ja miksi? Nämä huomiot varsin konkreettisesta kuluttamisesta saivat minut pohtimaan, miten ja mistä aineksista rakennan itseäni ja mitä tarvitsen sisimmässäni. Mitä minä tahdon?
Paaston ja pääsiäisen mentyä vaihdoin kuulumisia erään ystäväni kanssa ja puhuimme pitkään erilaisista vaikeuksista, joita elämässämme oli. Kävin saattamassa ystäväni kotimatkalle ja alkukesän keskiyö oli lämmin, tumma ja täynnä syreenin tuoksua. Yhtäkkiä huomasin, että en pelkääkään kuolevani. Tämä täyden kukoistuksen partaalla oleva hetki ei sinä kesänä sekoittunut kauhuun siitä, ettei aikaa olisikaan enää jäljellä. Tajusin, että vaikeasta elämäntilanteestani huolimatta voin itse elää ja elän tätä samaa vehreyttä, virkeyttä, rönsyilyä ja tuhlailevaa iloa kuin kesä ympärilläni.
En tiedä lähtöni hetkeä, mutta sitä odotellessa minulla on vielä paljon tehtävää, ja minä voin tehdä kuin viimeistä päivää. En siksi, että pelkään, vaan siksi, että tahdon. Eikä niitä asioita, jotka välttävät katsomasta haavoihini, vaan niitä, jotka tekevät terveeksi.
