Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.”‘Kuinka saan Jumalan armon?’ Minuun ei koskaan lakkaa tekemästä syvää vaikutusta se, että tämä kysymys oli [Lutherin] koko elämää liikuttava kysymys.”
Näin sanoi paavi Benedictus XVI vieraillessaan viime viikolla kotimaassaan Saksassa. Puheessaan Erfurtin augustinolaisluostarissa, jossa Luther aikoinaan vihittiin (katoliseksi) papiksi, Benedictus jatkoi pysäyttävästi: ”Vaan ketä tämä oikeastaan nykyään kiinnostaa – edes kristittyjen joukossa? Mitä kysymys Jumalasta tarkoittaa meidän elämässämme? Meidän saarnoissamme?”
On joka kerta yhtä yllättävää lukea näin Luther-myönteisiä sanoja roomalaiskatolisen kirkon johtajan kynästä, jolla Luther aikanaan julistettiin pannaan. Kerta ei ole ensimmäinen. Aikaisemmin kardinaali Joseph Ratzingerina tunnettu Benedictus esitti 1980-luvulla, että luterilaisesta Augsburgin tunnustuksesta tehtäisiin katolinen asiakirja. Toive kuitenkin hukkui ekumenian ja anateemojen syövereihin. Paaviutensa aikana Benedictus on muun muassa kehottanut katolilaisia laulamaan enemmän Lutherin virsiä niiden syvällisen hengellisen sisällön vuoksi.
***
Benedictus XVI herättää monissa närää. Edistysmieliset katolilaiset pitävät häntä liian vanhakantaisena. Moni konservatiivi nyrpistää nenäänsä paavin – voisiko sanoa – lutherfilialle. Ja luterilaisella puolella moni vaikeroi protestanttiudessaan, kun hyvänä pidetyt luterilaiset teologit löytävätkin paavin Jeesus-kirjoista enemmän kiiteltävää kuin moitittavaa.
Samassa Erfurtin-puheessaan paavi kehotti luterilaisia ja katolilaisia kuulijoitaan ajankohtaisesti: ”Kysymyksestä: mikä on Jumalan asenne minua kohtaan, missä minä seison Jumalan edessä? – Lutherin polttavasta kysymyksestä – täytyy tulla jälleen, epäilemättä uudessa muodossa, meidänkin kysymyksemme, ei akateeminen, vaan oikea kysymys.”
Tilanne on minustakin vähintään hämmentävä. Paavi kun saarnaa järjestään kirkkaampaa evankeliumia kuin moni meidän luterilaisista piispoistamme! Mutta paavi on edelleen paavi, Kristuksen sijainen maan päällä.
Oli paavin asema minulle luterilaisena kuinka ongelmallinen tahansa, en voi olla iloitsematta Kristuksesta, jota hän jälleen julisti: ”Jumala […] ei ole pelkkä filosofinen hypoteesi maailmankaikkeuden alkuperästä. Tällä Jumalalla on kasvot, ja hän on puhunut meille. Hän tuli yhdeksi meistä ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa – joka on sekä tosi Jumala että tosi ihminen. Lutherin ajattelu, hänen koko hengellisyytensä, oli läpeensä Kristus-keskeistä: ‘Mikä ajaa Kristuksen asiaa’ oli Lutherille tärkein hermeneuttinen mittapuu pyhien Kirjoitusten selityksessä. Tämä kuitenkin edellyttää, että Kristus on hengellisyytemme ytimessä ja että elämäämme ohjaa rakkaus häneen, elämä yhteydessä hänen kanssaan.”
***
Benedictus viittasi myös voimistuvan äärikarismaattisuuden ja maallistumisen mukanaan tuomiin haasteisiin. ”Annammeko periksi maallistumisen paineelle ja ryhdymmekö moderneiksi laimentamalla uskon?” paavi kysyi ja kehotti kuulijoitaan laimentamisen sijaan pureskelemaan uskoa uudestaan tässä ajassa ja elämään sitä kaikessa täyteydessään.
On merkittävää, että kehotuksen kuuli myös moni läsnä ollut luterilainen laimennuslinjan kannattaja.
Ehkä yhä luterilaisemmalta kuulostavan paavin ohjeeseen tulisi tarttua myös ”luterilaisessa” Suomessa.
