"Pahat henget tulee mun sisään jos syön mielialalääkkeitä"

Hei nuori / nuori aikuinen, joka luet tätä: jos haluat kertoa oman kokemuksesi tai aiheideasi, voit kirjoittaa minulle luottamuksella painamalla tästä. Tarinaasi siteeraan vain nimettömästi ja luvallasi.

”Viime vuosina oon huolestuneena pannut merkille joidenkin uskovien ajatelleen, että uskova ei voisi masentua tai uskovalla ei kuuluisi olla synkkiä tai itsetuhoisia ajatuksia. Masennuksesta ja mielenterveydestä ei myöskään puhuta seurakunnissa paljoa, ja monelle huonoista kuulumisista puhuminen on vaikeaa.”
– Nainen, 25v

Nuorisotyössä huomasin, miten monet tulivat puhumaan netin kautta asioista, joista he eivät kokeneet voivansa puhua muualla. Se heijastaa varmasti sitä, miten monelta nuorelta puuttuu seurakuntayhteys, mutta se kertoo myös isommasta ongelmasta: masennus ja muut mielenterveyden ongelmat ovat nuorten kristittyjen keskuudessa aihe, josta voi olla noloa ja pelottavaa puhua. Mieluummin sitä pitää hymyilevän naamarin kasvoilla, jotta on ”hyvä uskova”.

Asiaa vaikeuttaa mielenterveyden hengellistäminen. Kun lähdetään selittämään vaikkapa masennusta pahoilla hengillä tai uskon puutteella tai tuomitsemaan lääkehoidon käyttöä, syntyy pahaa jälkeä. Tuskaa on monen elämässä tarpeeksi ihan ilmankin, että tarvitsee epäillä pelastustaan tai hävetä itseään ”huonompana kristittynä”.

Muistan, miten itsekin lapsena uskoin, että minussa olisi mahdollisesti paha henki, ja olisin myös itse paha, ja että päätyisin mahdollisesti helvettiin. Niin minulle joskus kotona sanottiin tai annettiin ymmärtää, ja uskoin sen valitettavan sokeasti. Tiedän siis jotain siitä, miltä tällainen hengellinen väkivalta tuntuu. Tiedän miltä tuntuu pelätä pelastuksensa puolesta ja miltä tuntuu pelätä kuviteltua demonia. Siksi kutsun sinut tutustumaan niiden nuorten tarinoihin, jotka ovat halunneet tässä tekstissä jaksaa kokemuksensa kanssasi.

Masennus huonon kristityn merkkinä?

”No mun masennuksesta on yhdet uskovaiset sanonu, ettei voi olla enää uskossa ku masennus on paholaisesta. Kuulin tän itseasiassa jälkeenpäin yhdeltä niistä, mitä ne oli musta seläntakana puhunu. Itsetunto muutenki murskana ku on masentunu, nii vähän se sai mun koko minäkuvan murskaantumaan. Yks puhuja sano yks päivä tässä kokouksessa ”mä en usko mihinkää länsimaiseen masennukseen” – eli että masennus ei olisi sairaus. En uskaltanu melkein mennä rukoiltavaks, mutta en ainakaan pyytäny enää rukousta mun masennuksen puolesta.”
– Tyttö 17v

Tämän tytön tarina kuvastaa perusongelmaa, joka toistuu useiden hengellisten väkivaltatapausten kohdalla: mekanistisuutta¹. Käsittelen sitä laajemmin myöhemmissä kirjoituksissani, mutta pankaamme merkille tämä päättelyketju: 1. Masennus on paholaisesta ⇒ 2. Ihminen on masentunut ⇒ 3. Ihminen ei ole uskossa. Aukotonta, viiltävää päättelyä, jossa lopputulos (masennus) voidaan selittää selkeästi ja yksinkertaisesti paholaisen aikaansaannokseksi ihmisessä, joka on hänen vallassaan.

Tällainen ajattelu heijastaa niinsanottua mekanistista maailmankuvaa, jossa todellisuus selitetään kellokoneiston kaltaiseksi suoraviivaiseksi, selkeäksi ja yksinkertaiseksi kokonaisuudeksi, jossa havaituista ilmiöistä voidaan suoraan päätellä niiden aiheuttajat hengellisessä todellisuudessa.

Vaihtoehtoiset selitysmallit, kuten lääketieteelliset ja siinä kontekstissa traumaperäiset selitykset saatetaan lakaistaan pois ”länsimaisina” konstruktioina tai vähintäänkin ”lihallisina”. Se on helpointa tehdä mielen sairauksien kohdalla, mutta samanlaista ajattelua ilmenee toki myös somaattisten eli fyysisten sairauksien kohdalla — niistäkin lisää myöhemmissä kirjoituksissa.

Lievempi versio samankaltaisesta tulkinnasta ilmenee erään nuoren miehen kohdalla, joka kertoi minulle kokemuksistaan eräässä kristillisessä palvelutyössä:

”Yksi ilmapiiristä tarttunut piirre oli mielialojen hengellistäminen – varsin yleisesti alakuloisuus tai masentuneisuus katsottiin viestivän huonosta jumalasuhteesta ja teinien tunneasiat kyllä korjaantuisivat kunhan he vain lukisivat enemmän Raamattua ja rukoilisivat. Hengellistämistä harjoitin itsekin kiivaasti ja painostin osaltani erästä masentunutta koulukaveriani kristillisyyden piiriin enkä oikeastaan kunnolla osannut kohdata häntä ihmisenä. Ihmisten kohtaamista tärkeämpää oli ihmisten saaminen uskovaisiksi.”
– Mies, 25v

Tässä ei suoranaisesti todettu, että masennus johtuisi paholaisesta, vaan enemmänkin puutteista ihmisen harjoittamassa hengellisyydessä. Käytännössä viesti on siis se, että syy on sinun, kun et rukoile tarpeeksi etkä lue Raamattua tarpeeksi.

Huomatkaamme jälleen mekanistisuus: lopputuloksesta (masennus) voidaan päätellä, että ihmisen jumalasuhde ei ole kunnossa, ja se taas korjautuu, kun harjoittaa rukousta ja raamatunlukua. Helppoa, yksinkertaista ja aukotonta — ja hyvin mekanistista päättelyä. Jälleen todellisuus näyttäytyy hallittavana, konkreettisena ja yksioikoisena todellisuutena, jota me ihmiset voimme hengellisillä tekemisillämme kontrolloida. Jumala puolestaan jää ikäänkuin automaatin rooliin: Loogisesti, koska Jumala haluaa meille hyvää ja rauhaa, niin jos sitä rauhaa ei meiltä löydy, niin senhän saa kun panostaa enemmän jumala-suhteeseen.

Tarinassa tulee myös kiinnostava yksityiskohta: kun kohdataan ei-kristitty ihminen, niin fokuksena on hänen kääntymyksensä. Tämä on sikäli loogista, sillä jos kerran masennus korjaantuu rukoilemalla ja Raamattua lukemalla, niin tässähän saavutetaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ihmisen pelastus ja ihmisen parantuminen masennuksesta.

Kipu tulee juuri siinä, mitä kirjoittaja kuvaa sanoen ”en oikeastaan kunnolla osannut kohdata häntä ihmisenä”.

Ihmisenä. Ei parannettavana, ei lähetyksen kohteena, vaan ihmisenä. Tässä pääsemme kohti ydintä: iso osa näihin kysymyksiin liittyvästä kivusta nuorilla — ymmärtääkseni — palautuu juuri syvään, täyttymättömään kaipuuseen tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Siihen, että joku tulee vierelle ja pysyy siinä. Että toinen ei yksinkertaista ongelmia pois tai tarjoa mekanistisia vastauksia, vaan yksinkertasesti on minun kanssani.

Sivumennen sanoen, kun Uusi Testamentti puhuu lohdutuksesta — usein nimen omaan siitä lohdutuksesta jota Jumala antaa — käytetään kreikan verbiä παρακαλεω. Sen ensimmäinen osa ”παρα” tarkoittaa ”vierelle” ja ”καλεω” taas ”kutsua”. Lohduttaminen on olemista vierelle kutsuttuna.

Henget tulevat

”Mulla alotettiin lukioikäsenä masennuslääkitys. Olin siitä jo valmiiksi todella peloissani kun mua hirvitti ne lääkkeet. No, tilannetta ei hirveesti auttanu se, että sain parilta ihmiseltä kunnon puhuttelun siitä, miten pahat henget tulee mun sisään jos syön mielialalääkkeitä.

Nää ihmiset oli kaks miespuolista mua vanhempaa ihmistä, joita olin aiemmin pitäny turvallisina tukihenkilöinä, joille voin kertoo elämäni asioista. Kaiken lisäksi satuin olemaan siinä väittelytilanteessa yksin heidän kanssaan. En muistaakseni kylläkään uskonut sitä, mitä he sanoivat, vaan väitin vastaan. Mutta luottamus tosiaan romahti täydellisesti, ja edelleen nousee vahva tarve paeta tilanteesta, kun jompaankumpaan joskus harvoin törmään.”

– Nainen, 24v

Tämän naisen äiti sattui olemaan lääkäri. Näin ollen tällä ihmisellä oli riittävä tuki puolensa pitämiseen tällaisia väitteitä vastaan ja saada tarvitsemaansa lääketieteellistä apua. Tilanteen pelottavuutta se ei silti vähennä: kaksi aikuista, luotettua miestä opettaa nuorelle lukiolaistytölle siitä, miten pahat henget tulevat hänen sisäänsä hänen seuratessaan äitinsä tuella masennuksen lääketieteellistä hoitoprosessia.²

Kaikki tarinat eivät välttämättä pääty yhtä hyvin. Kuvitellaan yhdessä kaksi vaihtoehtoista kulkua ylläkuvatulle tilanteelle:

Kuviteltu tilanne 1: Skitsofreniapotilaan lääkehoito viivästyy

Ylläkuvatussa nuoren tapauksessa ei ollut kyse siitä, että hän olisi kokenut pahojen henkien piinaavan häntä: kyse oli nimen omaan masennuksesta. Tehdään kuitenkin ajatusleikki: kuvitellaan nuori, jolla masennusoireiston lisäksi esiintyy aistiharhoja, harhaluuloja tai ajatuksen ja puheen häiriöitä tavalla, joka on ominaista skitsofrenian tai tarkemmin sanoen skitsoaffektiivisen häiriön oireistolle. Osana aistiharhojaan nuori kokee pahojen henkien puhuvan hänelle ja piinaavan häntä. Tila pahenee psykoosiksi, jolloin sairaalassa tilanne harha-aistimuksineen ja näin ”henkien ei-toivotut vierailut” voitaisiin saada kontrolliin muun muassa hyödyntämällä asianmukaista psykoosilääkitystä.

Entäpä, jos tässä kuvitellussa tilanteessa nuori olisikin saanut sellaista opetusta, kuin nämä kaksi miestä ylläolevassa kertomuksessa opettivat? Ajattelu, jossa psyykenlääkkeet aiheuttavat pahojen henkien pääsyn ihmiseen, voi luonnollisesti estää tai hidastaa lääkehoidon aloitusta. Lääkehoidon puuttuminen puolestaan voi johtaa siihen, että henkilö nimen omaan voi lisääntyvässä määrin kokea hallusinaatioita vaikkapa pahoista hengistä, jotka vaivaavat häntä. Nurinkurista, eikö?

Kuviteltu tilanne 2: Uskovat ajavat toisistaan henkiä ulos

Kuvitellaan vielä toinen tilanne. Oletetaan, että alkuperäisen tarinamme tyttö olisi ollut mukana sellaisessa hengellisessä toiminnassa, jossa ajetaan uskovista henkiä ulos. Tätä tuli nuorisotyössä silloin tällöin vastaan, että nuorista oli koitettu ajaa ulos esimerkiksi ”masennuksen henkeä”, ”riippuvuuden henkeä” tai mitä milloinkin. Jälki ei ollut mielenterveydellisesti kovin onnistunutta. Tyypillisesti ulosajamista tekivät tavalliset uskovat, jotka kokivat heillä olevan henkien erottamisen armolahjan tai muuten olivat riittävän varmoja asiastaan ryhtyäkseen manauspuuhiin.

Mitä olisi tapahtunut, jos alkuperäisen tarinamme nainen olisi ollut mukana hengellisessä yhteisössä, jossa vallitseva kulttuuri ohjaa masennuksen selittämiseen ihmisen sisällä olevilla hengillä? Mitä jos hän olisi myös jättänyt pois masennuslääkkeet, ettei häneen tule demoneita? Oletettavasti tässä yhteydessä hän olisi myös alkanut pelätä demoneita entistä enemmän. Sen jälkeen masennuksen pahetessa hänelle olisi kerrottu, että hänessä on masennuksen henki, ja sitä olisi sitten koitettu ajaa porukalla ulos.

Korostettakoon myös tässä kohden, että toisista uskovista henkiä ulosajavat ihmiset eivät useinkaan tarkoita pahaa, vaan hyvää. He eivät myöskään ole tyhmiä, eivätkä aina selitä kaikkea mahdollista pahoilla hengillä. Toiminnan tunnusomaisia piirteitä ovat kuitenkin:

Usko pahojen henkien merkittävään toimintavaltaan
Ihmisen fyysisten ja psyykkisten ongelmien tai ei-toivotun käyttäytymisen painottunut selittäminen pahoilla hengillä
Henkien ulosajaminen ja ”diagnosoiminen” ilman valvontaa tavallisten maallikkokristittyjen toimesta, joilta puuttuu asianmukainen psykiatrinen osaaminen ja toimintaan pätevöittävä koulutus

Seuraukset tällaisesta toiminnasta vaihtelevat ahdistumisesta pysyvään traumaan. Eräs nuori, jonka kanssa juttelin, oli selvinnyt ahdistumisella ja pitänyt puolensa:

”Kerran viitisen vuotta sitten yksi tuttava yritti ajaa rukouksella pahoja henkiä pois jotka hänen mielestään aiheuttivat minussa masennusta ja kipuja. Myöhemmin selvisi että kyseessä on lapsuuden trauma joka käsittelemättömänä oirehti. Koin tilanteen todella ahdistavana ja ilmoitin siitä seurakunnan johtajalle joka myös sanoi ettei niin saa tehdä.

En itse siinä tilanteessa tai ikinä muutenkaan ole ajatellut että mitkään minun vaivat johtuisivat tuollaisista asioista. Sellaista puhetta olen kyllä kuullut useamman kerran ihan tuttaviltakin että nämä asiat olisi sellaisia. Olen käsittänyt että se on vielä suhteellisen yleinen käsitys. Alkuunsa kun olin epävarma ja peloissani koko tilanteesta koin tuollaiset puheetkin ahdistavina.”

– Nainen, 30v

Surullista kyllä, joskus tulos voi näyttää myös tältä:

”Muistan kun ihan masennuksen alkuaikoina eräässä hengellisessä tilaisuudessa minusta yritettiin ajaa riivaajia ulos. Tavallinen rukoustilanne saattoi herkästi muuttua vieraiden henkien pois ajamiseksi ihan vain sillä, että esirukoilija lakkaa pyytämästä voimaa arjen haasteisiin ja alkaa puhutella sairautta. Hän ei siis enää puhunutkaan Jumalalle vaan ryhtyi puhumaan jollekin minun sisälläni.

Eräässä kaikista äärimmäisimmässä rukoustilanteessa masennuksen hengen käskettiin jopa kertomaan nimensä ja tehtävänsä. Tämä asetti minut hyvin ahdistavaan tilanteeseen, sillä minulle nuorena (silloin noin 15 vuotiaana) tuli pakottava tarve keksiä jotakin, jotta ahdistava tilanne etenisi ja minä pääsisin siitä pois. Tämä kyseinen tilanne tapahtui suljettujen ovien takana vain kahden muun ihmisen läsnäollessa. Kyseisen tapauksen seurauksena oon jättäytynyt seurakuntien piiristä pois.”

– Nainen, 27v

Disclaimer: Mitä tämä ei tarkoita?

En ota kantaa siihen, kuinka yleisiä suhteessa aktiivikristittyjen määrään tekstissä kuvatut ongelmat Suomessa ovat, koska minulla ei ole siitä tieteellistä tutkimustietoa.
En missään tapauksessa tarkoita mustamaalata kristillistä toimintaa. Valtaosa toiminnasta on upeaa, ihanaa, siunaavaa ja tervettä, ja haluan lämpimästi rohkaista jokaista etsimään itselleen hyvän ja tasapainoisen seurakunnan. Monet seurakuntien päättäjät pitävät tärkeänä huolehtia siitä, että heidän seurakunnassaan myös masentuneet löytävät rakastavan kodin.
En tarkoita, etteikö hengellisyydellä olisi usein positiivisia terveysvaikutuksia. Niistä on tutkimusnäyttöä yllin kyllin.
En ota nyt kantaa pahojen henkien olemassaoloon. Kirkkohistoriallisesti ne ovat normaali osa kristillistä ymmärrystä todellisuudesta, ja etenkin vakiintuneissa kirkkokunnissa kiinnitetään huomiota eksorkistiseen diagnostiikkaan: toisin sanoen kysymykseen siitä, millaisilla metodeilla voidaan erottaa, onko kyse hengistä vai ei.
En tarkoita väittää, että masennuslääkkeiden nykyisen laajuinen käyttö olisi kliinisestä näkökulmasta ongelmatonta: se on kuitenkin oma keskustelunsa, johon en tässä lähde.

¹ Mekanistisuutta hengellisessä viitekehyksessä tulen käsittelemään myöhemmissä kirjoituksissani, mutta tästä linkistä voi tutustua yleisellä tasolla kyseiseen filosofiseen käsitteeseen.

² Nuorten masennusdiagnoosit ovat viime vuosina lisääntyneet, ja yleisesti suomalaisista noin 400 000 käyttää masennuslääkkeitä (v. 2018 tilanne). Suosittelen lukemaan aiheesta tämän YLE Uutisten artikkelin.