Kirjoittanut
Kirjoittaja on eksynyt uskonnon ja politiikan hämärille rajaseuduille.”Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.”
Reformaation merkkivuosi on nyt sitten juhlittu asianmukaista hartautta noudattaen ja taputeltu arvokkaaseen päätökseen. Mitäs sitä sit tekis? 😉
Mutta tämähän oli vasta alkua!
Monia näkökulmia ja kiistaa sanoista
Uskonpuhdistus vai reformaatio? Juhlavuoden alla käytiin – ihan hyvässä hengessä – pientä keskustelua siitä, kumpaa sanaa pitäisi käyttää. Muilla kielillä puhutaan reformaatiosta. Kun ikää on tullut, olen alkanut pitää myös tästä uskonpuhdistus -sanasta.
Usko puhdistetaan, etsitään sitä alkuperäistä sen sijaan, että asiat re-formoitaisi aivan joksikin toisiksi.
Omaa elämää ja ajattelua sen sijaan onkin syytä jatkuvasti reformoida (kr. metanoeo, esim. Mark. 3:2), ”kunnes Kristus saa meissä muodon”.
* * *
Näkökulmia uskonpuhdistukseen on tosiaan riittänyt, hengästymiseen asti. Professori Rolf Hille kertoi, että Saksassa Lutheria juhlittiin v. 1817 vapauttajana, 1917 sosiaalisena uudistajana ja nyt, 2017 kansan kasvattajana ja saksan kielen uudistajana. (Uusi Tie 26.10.) Samoja teemoja oli esillä Suomessakin. Meillä on juuristamme hyvin monenlaisia käsityksiä.
Mille juurille?
Monet uskonnot, aatteet ja yhteisöt haaveilevat paluusta myyttiseen alkutilaan, jolloin kaikki oli niin täydellistä. Oli harmoniaa ja välittämistä, oli draivia ja asioita tapahtui. Menneisyys voi näyttää kultaiselta siksikin, että hektisessä alkuvaiheessa kenelläkään ei ollut aikaa kirjoittaa ylös kaikkea sitä hämminkiä…
Raamattu näyttäytyy tässäkin kohtaa rehelliseltä. UT kertoo Jumalan voimasta ja elämää täynnä olevasta seurakunnasta, josta ongelmia ei puuttunut. Sillä niin kauan kuin meillä on toisemme, ongelmat eivät tule koskaan loppumaan.
Yhteisöillä on luonnollinen kiertokulkunsa. On herätys, sitten herätysliike, sitten liike ja lopulta vain kiinteistö. Mutta onneksi on asioita, joihin voi aina palata.
Palata juurille. Jalkojen juureen.
Aina voi palata
”Martti, Martti, sinä huolehdit ja hätäilet monista asioista. Tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa.”
Uskonpuhdistus oli lähtökohdiltaan hengellinen prosessi. Alussa oli paljon enemmän hiljaisuutta kuin äänekäs protesti. Se ei alkanut teeseistä, vaan sateiselta metsätieltä, hiljaisuudesta, hengellisestä etsinnästä, kaipauksesta ja löydöstä. Nuorta Lutheria askarrutti, miten kelpaisi Jumalalle, miten saisi anteeksi.
Sittemmin näemme Lutherin jälleen yksinäisyydessä, kääntämässä Uuden Testamentin saksaksi Wartburgin linnan tornissa.
Ja muistamme myös Jeesuksen erämaassa, yksin vuoren hiljaisuudessa. Kuuntelemassa.
Pysähdy ja kuuntele
Myöhemmin toki kohtaamme myös kiivaan Jeesuksen ja kiivaan Lutherin. Tosin se ei aina ollut sitä parasta Lutheria. Ehkä hän muutaman kerran sortui (sosiaalisen) median ansaan: sormi oli ”enterillä” turhankin nopeasti, kaikenlaista tuli sutkautettua lähimpien pöytävieraiden kuullen… Ja tykkääjät myös jakoivat kaikki Martin päivitykset, jotka levisivät viraalisesti ympäri Eurooppaa.
Se joka huutaa kuulematta ensin hiljaisuudessa, toistaa vain ympärillämme vellovaa meteliä ja mekastusta, reagoi milloin mihinkin satunnaiseen kohuun. Mekastus ei ravitse kenenkään sydäntä. Armo ravitsee.
”Minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta.”
Kriisi on lahja
Juurille palataan usein pysähtymisen kautta, kriisin kautta. Näin kävin Lutherille, häntä ennen Paavalille ja lukemattomille ennen heitä ja heidän jälkeensä. Kriisi ja erämaa ovat suuria lahjoja ihmiselle.
Uskonpuhdistuksen ydin ei mahdu dogmeihin, eikä suostu analyysimme kohteeksi. Hän määrittelee meidät, me emme määrittele Häntä.
* * *
Iankaikkinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan tosi Jumalan, ja Jeesuksen Kristuksen, jonka sinä olet lähettänyt.
Onnellisia ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.
Kuvat:
www.LumoProject.com / freebibleimages.org
Lutherin työhuone n. vuonna 1900 (Wikipedia)
