Kirjoittanut
Oikopolku kotiin kulki ostoskeskuksen läpi. Eläimelliset vaistot heräsivät kun ruokakaupan leipomosta leijui houkutteleva tuoreen ruisleivän tuoksu. Kouristuksenomaisesti menin kauppaan ja ostin paketillisen voimariinia, tuoreen ison ruisleipälimpun, juustoa ja paketillisen venäläistä meetwurstia. Todennäköisesti myyjä ihmetteli riutunutta olemustani ja kiirettäni pakata ostokset reppuun. Olin paastonnut kaksi viikkoa.
Innostuin kovasti paastosta eräänä keväänä. Opiskelin silloin teologiaa Joensuussa ja asuin pienessä asunnossani vanhan omakotitalon yläkerrassa. Ryhdyin sitten ”aivan oikealle” paastolle. Noudatin tarkkoja hiilihydraattirajoja ja ruokanani oli pieni annos mehua päivittäin ja tietenkin vettä.
Paastosin myös hengellisesti. Olin innostunut Jeesuksen rukouksesta: ”Herra Jeesus Kristus Jumalan poika armahda minua syntistä ihmistä.” Minulla oli rukousnauhakin. Luin innoissani varhaiskirkon erämaamunkkien ohjeita hengellisistä harjoituksista. Ajatuksena on, että Jeesuksen rukous muuttuu vähitellen sydämessä jatkuvasti kaikuvaksi rukoukseksi. ”Rukoilkaa lakkaamatta” muuttuu vähitellen todeksi, kun rukousta toistetaan hengityksen tahdissa riittävän pitkään. Rukoilin ja paastosin. Rukoukselle ja lukemiselle jäi aikaa paastotessani.
Paastoa oli kulunut kaksi viikkoa. Huomasin palavien rukousteni voiman heikentyneen. Harhauduin hengellisestä harjoituksesta jatkuvasti ajattelemaan jotain muuta. En pystynyt tavoittamaan mitään hengellistä tilaa, saati jatkuvaa rukousta sydämessäni. Paastosin kuitenkin. Päätin käydä kevyesti kuntosalilla kaiken lisäksi. Huhkin siellä sen verran, että muutuin harmaaksi ja tunsin vapisevani. Virhe. Sitten lähdin kävelemään fyysisesti pahoinvoivana ja hengellisesti kyllästyneenä kohti toisella laidalla kaupunkia sijaitsevaa kotiani.
Kuten jo alussa kerroin, harhauduin kauppaan ostamaan repullisen ruokaa. Sitten lähdin pikamarssia kohti kotia. Mielessäni ei ollut Jeesuksen rukous, ei mietiskely, ei paasto. Ajattelin vain himokkaasti leipää, paksua voikerrosta, juustoa ja ennen kaikkea suolaista ja lihaisaa meetwurstia. Viimein pääsin vanhan puisen omakotitalon yläkertaan johtaville portaille. Juoksin narisevat raput ylös. Avasin oven avaimella. Riisumatta takkia veistelin paksuja viipaleita uunituoreesta limpusta, voitelin ja laitoin päälle juustot ja makkarat. Aloitin ahmimisen. Viidentoista minuutin kuluttua pöydällä oli: Tyhjä leipäpussi, puoli pakettia voimariinia, puolikas juustokimpale, tyhjä meetwurstipaketti ja tyhjä litran mehutölkki.
Aluksi tuntui taivaalliselta. Ei ollut nälkä. Mutta sitten alkoivat hirvittävät mahakivut. En ollut syönyt kahteen viikkoon mitään. Nyt suolistossa möyri ruisleipä, paljon rasvaa, juustoa ja rasvaista makkaraa. Jeesuksen rukous vaihtui voivottelun seasta kuuluviin ärräpäihin. Kilvoitus oli epäonnistunut täysin. Paasto oli pilalla.
Edellä kerrottu kuvaa sitä, kun ihminen yrittää omalla hengellisyydellään ja rukouksillaan tavoittaa taivaita. Niin monesti ajattelemme, että uskossa ja hengellisyydessä on kysymys ihmisestä ja ihmisen ponnistuksista. Niin voi ollakin monessa uskonnossa, mutta ei kristinuskossa. Sen sijaan, että ihminen kurottaa ylös, Kristus kumartuu alas. Sen sijaan, että ihminen olisi jotain, Kristus itse luopui kaikesta, että hän voisi kaiken tehdä puolestamme. Asetelma on Raamatussa päinvastainen kuin luontaisesti luulemme.
Laskiaissunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus sanoo asian todellisen laidan: ”Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä. (Mark 10:45) Todellinen paasto on Jeesuksen palveltavana olemista. Ole siis alkavan paaston aikana siellä missä Jeesus on luvannut palvella meitä Sanan ja Sakramenttien äärellä!
