#Parastajustnyt

Hääpäiväni on lähestymässä. Olemme olleet kahdeksan vuotta naimisissa ja seurustelleet kymmenen vuotta. Jos luvut menivät väärin, taidan ensi yönä löytää itseni koiran kopista. Harmi, ettei meillä ole koiraa.

Tilastollisesti avioliitoissa koetaan jonkinlainen suurempi kriisi seitsemän aviovuoden jälkeen. Olemme sen nyt ylittäneet (jippii ja hurraa): Silti en koe, että voisin kovasti juhlia. Avioliiton hoitaminen on jokapäiväistä työtä. Tai jos ei työtä, niin ainakin siihen on kiinnitettävä huomiota. Hyvältä tuntuvat kännykättömät ajat aamukahvilla, kun voi keskustella toisen kanssa ilman että huomiota jaetaan ruudulle.

Välillä päivitämme toistemme kuulumisia ja jaamme ajatuksia esimerkiksi uutisista ja siitä, mitä mistäkin asiasta ajattelemme. Monesti päädymme keskustelemaan arvoista ja näkemyksistä. Arvosta puolisossani sitä, että vaikka meillä on joissakin asioissa hieman eri näkemys, voimme arvostaa toistemme näkemyksiä. Pääpiirteissään arvomaailmamme ovat samanlaisia, mikä on mielestäni tärkeä osa siinä yhtälössä, joka mittaa avioliiton kestävyyttä.

Yhä edelleen kuitenkin mietin, miten voisin osoittaa puolisolleni sen, että välitän hänestä. Minusta tuntuu, etten osaa sitä usein sanoittaa. Tämä johtuu siitä, etten osaa kylliksi puhua hänen rakkauden kieltään. Minun kieleni puhuu teoilla. Muutama päivä sitten vaimo pääsi haluamalleen ruokakurssille. Sillä välin hoidin lapsia, siivosin kodin ja järjestin sotkuisia tavarapinoja. Hän sai palata puhtaaseen kotiin. Olihan vaimo iloinen palatessaan, mutta kertoiko palvelukseni hänelle sen, että rakastan häntä vai vaan sen, että laitoin hieman työtunteja ”Meidän koti Oy Ab:n” piikkiin. Hänen rakkauden kielensä on rohkaisevat ja kannustavat sanat. Näitä minun pitäisi sanoa, jos haluaisin hänen tietävän, että edelleen tahdon panostaa parisuhteeseen.

Rakkauden kielikylpy on yksi vaikeimmista kielikursseista, joilla olen ollut. Välillä tuntuu, että lapsiperheessä jos haluat kurssittaa itseäsi tällä saralla, joudut tekemään sitä ehkä unissasi. Onneksi on avioliittoleirit. Vihdoin olemme saaneet sovitettua aikatauluun ja budjettiin yhden viikonloppuleirin, jolloin saamme kokoontua muiden parien kanssa oppimaan lisää parisuhteesta ja toisistamme. Meillä on aikaa toisillemme ja saamme mennä valmiiseen pöytään.

Puhumme oikeista asioista: meistä, parisuhteen hyvinvoinnista, missä voimme ja haluamme parantaa toimintaamme yhteiseksi hyödyksi, miten voisimme rakentua eheämmäksi avioparina. Näistä asioista en ehkä puhuisi kylpylälomalla räpiköidessä, vaan keskittyisin siihen, uskaltaisinko edelleen hypätä kympistä vai olenko alkanut jänistää ja tulla liian mukavuudenhaluiseksi. Nämä leirit ovat parasta, mitä voi tehdä just nyt.

Leiriä odotellessa yritän opetella muita tapoja osoittaa välittämistä kuin teot. Aamupalalla kokeilin kikkaa, jonka opin eräällä leirillä. Siinä toista vain katsotaan hyväksyvästi ja ajatellaan hänestä hyviä asioita. Sitten seurataan toisien reaktiota. Kokeile sinäkin, miten mielitiettysi reagoi. Minun alkoi hymyilemään.