Kirjoittanut
Kirjoittaja on teologian tohtori, STI:n teologinen asiantuntija ja Perusta-lehden päätoimittaja.Vuosi 2024 on Perustan juhlavuosi. Ensimmäisen numeron ilmestymisestä tulee kuluneeksi 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme uudelleen valittuja paloja lehden alkuajoilta ja tarjoamme välähdyksiä sen värikkääseen historiaan. Vuoden ensimmäisessä numerossa oli ensimmäisen vastaavan toimittajan Juhani Lindgrenin pääkirjoitus lehden tarkoituksesta. Siinä mainitut painotukset ovat edelleen tärkeitä. Nostan esiin kolme.
Ensimmäinen on luterilainen tunnustus. Aikaamme värittää usko siihen, että tämän päivän sekulaari ja arvoliberaali länsimaalainen on jatkuvan kehityksen huippu. Tämä edistysusko on löytänyt tiensä myös kirkkoon ja herätysliikkeisiin. Kirkon opin on mukauduttava kulloisiinkin trendiarvoihin ja toiminnan kosiskeltava jäsenistöä. Järjestöissä käy helposti niin, että viimeisintä evankelioimismenetelmää ja uusinta opetuslapseuttamismallia tarjotaan ratkaisuiksi kristikansan kriiseihin. Kääntöpuoli on henkinen ja hengellinen juurettomuus. Kristikunta kadottaa edesmenneiden uskonisien ja -äitien aarteet, samoin viisauden, jolla he vastasivat aikansa harhoihin ja haasteisiin. Seuraa hengellisiä haaksirikkoja.
Sellaisessa maailmassa on palautettava mieliin ja käyttöön se, minkä turvin Jumalan kansa selvisi ennen. Uskonpuhdistuksen muoto- ja sisältöperiaatteet, pääopinkohta uskonvanhurskaudesta, lain ja evankeliumin tulkinta-avain, ristin teologia ja regimenttioppi ja siihen liittyvä opetus kristityn kutsumuksista ovat luterilaisuuden aarteita, jotka tänäänkin vahvistavat uskoa, lohduttavat ahdistettuja ja antavat levollisen viitekehyksen elää tässä maailmassa lähimmäistä palvellen.
Toinen on ympäröivän maailma tarkastelu. Kristillinen usko ei elä tyhjiössä. Jokainen meistä tuntee jälkikristillisen maailman voiman. Sen suunta voi näyttää hyvin synkältä. Emme kuitenkaan saa kuvitella, että pahuus on ulkopuolellamme ja että säästymme siltä, jos vain pysymme erillään pimeästä yhteiskunnasta ja kulttuurista, turvassa uskovien yhteisössä. Vaikka kristityn ei tule elää maailmasta, on hänen elettävä maailmassa. Kristitty on osa synnin riepottelemaa ja armoa tarvitsevaa maailmaa. Siellä ovat hänen lähimmäisensä, jotka eivät tunne Jeesusta.
Kristitty on osa synnin riepottelemaa ja armoa tarvitsevaa maailmaa.
Elämme Jumalan luomassa ja ylläpitämässä maailmassa, jossa vallitsevat hänen säätämänsä moraaliset ja hengelliset lainalaisuudet. Tässä todellisuudessa on kosketuspintoja lain ja evankeliumin julistukseen. Kulttuuriset ja aatteelliset ilmiöt todistavat luomisen kauneutta ja lankeemuksen tuhovoimaa. Ne tarjoavat sekä vaikutelmia lunastuksen tarpeellisuudesta että viittoja kohti tuota lunastusta. Kristillinen maailmankatsomus on ainutlaatuinen viitekehys yhtä aikaa ymmärtää, arvostaa ja arvostella meitä ympäröivää maailmaa. Yhteiskuntakeskustelussa tarvitaan luterilaisten herätyskristittyjen ääntä. Ajattomat uskontotuudet on tuotava menneisyydestä omaan kulttuuriimme haastamaan mukautumistamme ja puhuttelemaan nykyihmistä. Sisältö ei muutu, mutta uudet ilmaisut ja kielikuvat ovat tarpeen. Teologian tekeminen jatkuu.
Kolmas on lähetys. Vielä on paljon kansoja, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia Jeesuksesta tai saaneet edes osaa Raamatusta äidinkielelleen. Länsimaat ovat unohtaneet Herransa. Valtakirkkojen kuollessa niiden tilalle kasvavat uskonsa todesta ottavat seurakunnat, jotka ravitsevat kristittyjä, varustavat heidät lähetystehtävään ja tarjoavat hengellisen kodin uskoon tulleille. Jokaisen kristityn tehtävä on todistaa Kristuksesta sanoin ja teoin. Kristittyjä kutsutaan olemaan valona ja suolana kaikissa kutsumuksissa ja ammateissa. Lähetys kuuluu kirkon luovuttamattomiin tehtäviin, joista pitäisi säästää viimeiseksi.
Teologisesti tarkasteltuna lähetys vie meidät kirkkona olemisen ja uskon ytimeen. Lähetys perustuu kolmiyhteisen Jumalan omaan toimintaan langenneen luomakunnan parhaaksi ja ilmaisee siten jotain hänen olemuksestaan. Lähetys avaa näköalan siihen, miten kristinuskon painopiste on siirtynyt Euroopasta sen ulkopuolelle. Lähetys tuo eteemme maailman ja kristittyjen köyhyyden ja kurjuuden, tutustuttaa meidät uskonsisariin ja -veljiin, jotka pyrkivät olemaan uskollisia Herralleen kovin toisenlaisissa olosuhteissa. Lähetys haastaa rukoilemaan vainottujen kristittyjen puolesta. Lähetys on rohkaisuksi meille taantuvassa lännessä eläville, kun näemme, miten kirkot maailmalla kasvavat, itsenäistyvät ja aloittavat omaa lähetystyötä myös siellä, mistä evankeliumi kerran tuli heidän luokseen. Lähetystehtävällä on kiire, lähetyksen tarpeet suuret, sen perusteet ja sisältö kyseenalaistetut. Siksi lähetyksen asiaa on väsymättä pidettävä esillä.
