Kirjoittanut
Kirjailija-luennoitsija, jonka sydän sykkii evankeliumille, parisuhteelle ja isovanhemmuudelle.Mitä on tapahtunut? Mökin aidan kaunistuksena kiemurrellut villiviini on täysin kellastunut. Kasvi oli ilo silmälle ja ihailin sen kykyä laajentua ja ulottaa versojaan pitkin aidan reunoja. Ihan tyhjästä oli kehittynyt suurenmoinen luomistyö ja nyt se oli kuihtumassa. Harmittelin asiaa ja aloin leikata pois kuihtuneita versoja. Missä siis vika? Siinä samassa muistin, miten edellisellä käynnillä olin tutkinut kasvustoa ja havainnut vanhoja, paksuja varsia, joista ei näyttänyt olevan enää mihinkään. Kaunistaakseni aitaa, aloin katkoa muutamia elämänsä jo eläneitä runkoja. Siinä oli syy kuihtumiseen! Olin katkaissut olennaisesti tärkeät varret tutkimatta asiaa sen enempää – pitihän saada kaunista ja siistiä jälkeä ja pian.
Luonnon ihmeet ja lainalaisuudet johtavat väistämättä tutkimaan hengellisiä näkökulmia ja juuriani. Olenhan osa Jumalan luomaa suurta salaisuutta, kutsuttu vaalimaan ja oppimaan ihmisen ja luonnon yhteydestä. Vastaani iski välittömästi Efesolaiskirjeen viesti: ”Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu” (2:7). Mihin olemme elämässämme ja uskossamme kiinnittyneet ja juurtuneet? Minkä varaan rakentaneet koko elämämme matkan? Mihin yhteiskuntamme ja sen nykyiset arvot ovat perustuneet, mistä kumpuaa monipuolinen kuihtuminen, hedelmättömät oksat ja ihmisten arkituska? Mistä kumpuaa myös hengellisen kentän ilmeinen näivettyminen?
Eteeni piirretään tulikirjaimin sana Hän. Siis persoona eikä mikään neutraali oppi tai ideologia. Jos ihminen leikkaa irti elämää kannattelevan perusjuuren, yhteyden Häneen, sen seurauksena on hidas kuolema. Lehdet kellastuvat, elämän neste ei enää virtaa, eikä hedelmiä ole koskaan odotettavissa. On pakko alkaa karsia ja paljastaa syyt ja seuraukset. On uskallettava myöntää tehneensä virheen oman rajallisen päättelytaidon mukaisesti. On ryhdyttävä juuritöihin!
Jospa tätä rohkeutta myöntää virheet ja halua etsiä viisautta saisimme lisää. Päättäjät kirkossa ja seurakunnissa, maamme johtotehtävissä, me pienet ihmiset oman elämämme kuvioissa, olemme joka päivä ratkaisun paikalla. Olisi rohjettava kysyä, mistä käyttäytymisemme kumpuaa, missä ovat todelliset juuremme. Koska mökkimme sijaitsee Karjalan siirtolaisisovanhempieni mailla, muistikuvissa heijastuu heidän selkeä kristillinen vakaumuksensa, juurensa. Toki ne olivat myös Uudenkirkon Toivolan kylän mullassa, mutta ne olivat ennen muuta taivaallisessa maaperässä. Mummolassa tiedettiin, kehen uskottiin ja millaiseen hengellisesti terveeseen maaperään oli kasvettu. Siihen minäkin sain juurtua virsien ja Raamatun totuuksien äärellä lempeän luontevasti.
Nyt on minun aikani kertoa lapsenlapsille näitä juurista. Se onnistuu hyvin juuri mökim maisemissa, vanhojen työkalujen ja aikoja sitten istutettujen kirsikkapuiden äärellä. Oikeastaan oma virheeni katkaista tärkeä runko antoikin hyvän opetuksen, josta voi kertoa eteenpäin. Pidetään huolta omista ja koko kansamme juurista, Hänestä, josta kaikki elämä ja hyvät hedelmät kumpuavat. Hedelmistään puu tunnetaan ja se sisältää suurenmoisen arkisen evankeliumin viestittämisen toimintatavan.
