Kirjoittanut
Perheemme viime kevään suunnitelmat muuttuivat täysin, kun jouduin yllättäen vuodelepoon Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Odotimme kahdelle isoveljelle pikkusiskoa, joka syntyikin sitten kolme kuukautta etuajassa strategisina mittoinaan 1035g ja 36,5 cm. Seuraavat kaksi ja puoli kuukautta hoivasin sairaalassa pikkuruista ihmisalkua. Seurasin hänen kasvuaan ja ihmettelin, miten täydelliseksi Jumala oli hänet luonut pienestä pitäen. Heinäkuusta alkaen olemme olleet onnistuneesti ja hyvinvoivina kotona.
Vastasyntyneiden teho-osastolla on itsestään selvä arvo, että jokainen keskosvauva on arvokas ihmisyksilö. Heidän terveytensä eteen käytetään lääketieteen huippuosaamista ja huipputeknologiaa. Heidän hoitajansa ovat äärimmäisen motivoituneita ja tehtäviinsä keskittyviä ammattilaisia. Vauvoja kutsutaan heti nimellä. Vanhempia kehotetaankin antaman vaikkapa työnimi lapselleen, jos lopullista nimeä ei vielä ole tiedossa. Hoitohenkilökunta hoitaa ihmisyksilöä, joka saattaa olla alle kilon painoinen, punainen ja ryppyinen ja sairas, mutta hän on ihminen.
Meidän rakas Ainomme, mikä teki hänestä ihmisen? Sekö, että me vanhemmat häntä kovasti odotimme ja toivoimme? Ne muutamat viikot ennen syntymää? Eikö hän ollut ihminen muutamaa viikkoa aiemmin? Pieni hän varmasti oli, mutta ihminen jo alusta asti, vaikka lainsäädäntömme ei sitä tunnusta. Tekeekö se hänestä vähemmän ihmisen, että hän on meidän suurempien ihmisten armoilla? Vähentääkö ihmisen arvoa se, että häntä on helppo vahingoittaa? Ei tietenkään.
Olen kesän aikana törmännyt kahteen artikkeliin, jossa kysymys abortista koetaan kuuluvaksi seksuaalimoraalin alueelle. Itse en ollut koskaan ennen tullut ajatelleeksi, että joku näkisi asian näin. Eli aborttia puolustettiin liberaalilla seksuaalimoraalilla: Koska vapaat suhteet ovat ok, pitää vahinkoraskauksiin olla joku ratkaisu, josta ei koidu näkyvää haittaa. Minusta tämä perustelu tekee asiasta vielä iljettävämmän, eli vastuutonta elämäntapaa turvattaisiin surmaamisella.
Olen ollut siinä luulossa, että aborttia puolustetaan, koska ei ymmärretä lapsen kehittyvän kohdussa hyvinkin valmiiksi ihmisyksilöksi jo varhain. Olen ihmetellyt, miksi lääketieteen edistyminen ja ihan tavallinen äitiysneuvolassa jaettava tieto ei saavuta näitä ihmisiä. Ilmeisesti siksi, että kysymys onkin arvovalinnasta, josta toisessa vaakakupissa ovat vapaat seksisuhteet ja toisessa pienen ihmisen oikeus elämään. Tästä kertoo myös ylimitoitetun vihainen reaktio, jonka opiskelijalehti kohtasi, kun painatti takakanteensa neuvolamateriaalista tutun kuvan kohdussa elävästä sikiöstä. Se on tabu.
Minusta on mahdotonta ajatella, että lapsen ihmisarvoa jotenkin voisi alentaa se, että lapset saavat alkunsa miehen ja naisen välisen seksin seurauksena. Oli seksi sillä kertaa hyvää tai huonoa, ei kai sillä ole vaikutusta siihen, millainen lapsi syntyy? Yhtä vähän ihmisen arvoa alentaa se, keitä hänen vanhempansa ovat tai minkä rotuinen tai kuinka terve hän on. Ihmisarvo on siinä, että ihminen on ainutlaatuinen yksilö, Jumalan kuva.
Aborttikeskustelu on Suomessa vielä olematonta, ja silloin, kun sitä esiintyy, se on varsin kehnoa. Lapsen ihmisarvoa puolustavilta kysytään ensimmäisenä aborttioikeudesta raiskaustapauksissa, ikään kuin abortin täyskielto olisi se suurin uhka nyky-yhteiskunnassa. Olen sitä mieltä, että voisimme näiden kysyjien kanssa ensin pyrkiä pääsemään yhteisymmärrykseen siitä, että syntymättömän lapsen elämä yleensä on suojelemisen arvoinen ja että esimerkiksi vammaisen ja terveen kuuluisi nauttia saman ihmisarvon suojaa, mitkä eivät nykyisen lainsäädännön puitteissa toteudu. Seuraavaksi voisimme keskustella syntymättömien lasten elämän suojelemisen eli aborttirajojen aikaistamisesta.
Kehittyvällä keskoshoidolla pystytään pelastamaan jo hyvin pieniä, jopa raskausviikolla 22 syntyneitä keskosia, kun aborttiraja on vammaisen lapsen kohdalla myöhemmin, eli raskausviikolla 24. Myöhäinen aborttiraja vaikuttaa muun muassa siihen, että syntymättömiä lapsia ei voida suojella äidin päihteidenkäytöltä. Erikoinen seuraus on myös se, että lapsensa aiemmilla raskausviikoilla menettäneet eivät tule kohdatuksi, koska heidän ei ajatella menettäneen lastaan, vaikka tämä poikkeuksetta on vanhempien kokemus tapahtuneesta. Eräs kirkkoherra kielsi hautaamasta kirkollisesti raskausviikolla 20 syntynyttä vauvaa, koska se olisi hänen mukaansa loukannut abortin tehneitä.
Aborttimyönteisyys on yksi esimerkki yhteiskuntamme lapsikielteisestä asenneilmapiiristä: Lapsen saaminen ja hoivaaminen on naiselle rasite, josta hänet pitää vapauttaa tasa-arvon nimissä. Naisella pitää olla oikeus surmata oma syntymätön lapsensa. (Wau, mikä oikeus!) Lapsen kasvattaminen on mahdoton tehtävä, josta edes alan ammattilaiset eivät voi selvitä hengissä. Lasta ei saisi hoitaa kotona eikä ”niitä” saisi ”hankkia” liian montaa. Äitiys vahingoittaa naisen työuraa ja kykyä olla hyvä työntekijä. Jospa lapsikielteisyys olisi jo tullut maksimiinsa? Toivon, että muun muassa kahdeksanvuotiaan Eerikan tapaus ja muut silmittömät, lapsiin kohdistuneet väkivallanteot avaisivat silmät näkemään tämän asenneilmapiirin seuraukset. Vai kuka meistä on sellainen, joka ei itse ole koskaan ollut lapsi – syntymätön tai syntynyt?
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Ps. 139
