Kirjoittanut
Kirjailija-luennoitsija, jonka sydän sykkii evankeliumille, parisuhteelle ja isovanhemmuudelle.Helsingin komea Tuomiokirkko seisoo uljaana kuten aina. Mittavat lumivallit sekoittavat turistien yrityksiä kiivetä pitkin jyrkkiä, liukkaita portaita ylöspäin. Meitä onnistaa tänään. Ovella on vastassa kyltti ’Closed – private babtism’ ja me saamme astua sisälle kirkkoon. Juhlan huippuhetkessä pappi piirtää pienen tyttölapsen otsaan ja rintaan ristinmerkin. Olemme Pyhän edessä, Vapahtajan sanoman ytimessä samaan aikaan, kun turistit yrittävät kurkistella ikkunoista.
Me aikuiset koemme vahvoja ihmetyksen tunteita. Mitä tässä oikeastaan tapahtuu? Mitä meille tapahtui, kun kasvoihin ja rintaamme piirrettiin ristinmerkki vastasyntyneenä tai myöhemmin elämässä. Merkki on ratkaiseva, ei ikä, koko tai tausta. Pyhän edessä katoavat kaikki ihmisen rakentamat elämisen tasot.
Kun seurasin papin käden liikettä lapsen siunaamiseksi, oli papin vaimona katsottava samalla omaan sieluun. Missä minun ristinmerkkini tänään on, mitä se vaikuttaa, voinko yhä nojata siihen? Tärkeitä kysymyksiä juuri tämän ikäisenä Jumalan lapsena.
Sen ristin juurelle sai murtua ja yhä saa.
Olen nojannut ristinmerkkiin kenties enemmän omien poikieni kohdalla. Äidin avuttomuus vei tuon tuostakin ristin juurelle anomaan armoa ja viisautta, jaksamista ja elämäniloa. Tuntui turvalliselta nojata sellaiseen, joka varmasti kestää. Sen ristin juurelle sai murtua ja yhä saa. Poikien aikuistumisen pyörteissä ristinmerkistä tuli turvatakuu, oikeastaan työvälineeksi. Kun heidän elämänsä polut alkoivat eriytyä omistamme, kun valinnat ärsyttivät ja pelottivat, tartuin ristiin. Kun hämäräperäisten kavereiden autot lähtivät pihasta, seisoin ikkunassa, tein ristinmerkkin ja sanoin ääneen: ”Poikani otsaan ja rintaan on piirretty ristinmerkki. Pidä sinä nyt heistä huolta, minä en kykene.” Lause toi sieluun merkillisen rauhan. Poikani ovat turvassa tapahtui mitä tahansa. Heidän elämäänsä ympäröivät iankaikkiset Isän käsivarret ja Vapahtajan pelastustyö.
Kysyn vaan, onko merkillä väliä! Kyllä on! Ilman ristinmerkkiä ei olisi kirkkoja eikä pyhiä paikkoja. Ilman ristiä ei olisi ristiäisiä, eikä vainajan arkulle piirrettäisi hiekalla ristikuviota. Koruteollisuuskin olisi köyhempää, saati taide ja musiikki. Sormemmekin etsiytyvät ristiin, itselleni rukouksen merkiksi, keskittymisen ja ajatusten tukena.
Minuun piirretty ristinmerkki on yhä näkymätön, mutta toimiva elementti elämässäni. Päivittäin, tiedostin sitä tai en. Toisinaan saatan laulaa täydestä sydämestä: ”Risti vaan, risti vaan, kerskaus on mulla, kunnes rauhan valkamaan, täältä saan mä tulla.”
Matka on vielä kesken – niin on lapsillanikin. Kun tänään etsitään vimmatusti mielenrauhaa, tarkoitusta ja tasapainoa, ristinpuu unohtuu. Se vaikuttaa liian yksinkertaisena ja kuluneelta. Kuitenkin juuri se sisältää elämänvoiman, jota ei voi tarjota mikään muu tässä maailmanajassa eikä tulevassa. Jos ote ristiin on vuosien saatossa irronnut, risti ei ole hylännyt meitä. Meihin piirretty merkki kestää ja toimii kaikissa olosuhteissa, kaikenikäisille ja kaikenlaisille taivaan ja maan alla. Aina voi palata uudelleen sen kantovoimaan.
