Piispat demonisoivat Raamattuun perustuvan Israel-ystävyyden

Oletko sinä koskaan saanut piispalta opillista ojennusta julkisesti?

Niin, että sinut nimeltä mainiten nostetaan tikunnokkaan kirkon järjestämässä ja sen tiloissa pidetyssä julkisessa tilaisuudessa, jossa on paikalla toista sataa ihmistä?

Ja että saamasi ojennus striimataan suorana ja on vielä jälkikäteenkin katsottavissa Facebookissa ja YouTube-kanavalta ympäri maailmaa?

No, minä jouduin tällaisen ojennuksen kohteeksi Tapiolan kirkolla 12.6. pidetyssä tilaisuudessa, jossa olin aivan tavallisena kuulijana, ja yksi monista yleisökysymyksen esittäjistä.

Kyseessä oli Tapiolan seurakunnan, Suomen Lähetysseuran ja Diakonia-ammattikorkeakoulun järjestämä kolmetuntinen Kristittyjen kohtalo ja tulevaisuus Palestiinassa, Israelissa ja Lähi-idässä -keskustelutilaisuus.

Tilaisuuden pääpuhujana oli Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon emerituspiispa Munib Younan ja muut puhujat olivat Ulkopoliittisen instituutin tutkija Timo Stewart, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen, Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson sekä Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.

Olin nähnyt netissä STT:n jakaman kutsun, jossa mm. kirjoitettiin, että Younan kritisoi kristillistä sionismia uskonnollisena ääriajatteluna. Tämä oli sen verran raju väittämä, että halusin kristittynä Israelin ystävänä mennä paikan päälle kuulemaan näitä puhujia. Kolme tuntia myöhemmin läksin tilaisuudesta pois pöyristyneenä, suoraan sanoen järkyttyneenä. Ajattelin, että se, mitä Tapiolan kirkolla tapahtui, ei voi olla totta. Sellaista vaan ei voisi tapahtua kirkossa.

Mitä Tapiolan kirkolla sitten tapahtui?

Kesken omaa puheenvuoroaan, jonka piti olla kommenttipuheenvuoro piispa Younanin puheeseen, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ryhtyi ojentamaan minua julkisesti. Seuraavassa on Tapiolan seurakunnan YouTube-kanavalta löytyvältä videotallenteelta purettu transkriptio piispa Jolkkosen puheen siitä osiosta, jossa hän käsitteli kristillistä sionismiä ja allekirjoittanutta:

Eli meidän pitää tukea palestiinalaisia kristittyjä lankeamatta antisemitismin syntiin. Ja lankeamatta kristillisen sionismin apartheid-politiikkaan. Ja mä perustelen tätä lyhyesti. Nyt ei ole kysymys siis Etelä-Afrikasta vaan toisenlaisesta mallista, siis sellaisesta, jossa käytetään teologisia uskonnollisia perusteluja, jotka niin kuin oikeuttavat palestiinalaisten, kaikkien palestiinalaisten, mutta myöskin palestiinalaiskristittyjen huonon kohtelun, jopa sorron. Ja myöskin sen takia, että se perustuu ongelmalliselle lähtökohdalle.

Eli minä sanoisin, jotkut sanovat se on liian kirjaimellista se raamatuntulkinta. Minä sanoisin toisin päin, se ei ole riittävän kirjaimellista.

Eli eli Raamattu on meidän pyhä kirjamme ja se on meille Jumalan ilmoitus ja ja sen takia meidän täytyy yhdessä opetella tulkitsemaan sitä oikealla tavalla. Ja ja tota nää on musta ongelmallisia tapoja.

Ja nyt kun Risto oot rohkeasti tullut paikalle ja sulla on hyvä itsetunto, niin on minullakin, niin niin niin mä sanon, että että se kristillinen sionismi, jota sinä edustat, niin sillä ei ole paikkaa Kuopion hiippakunnassa. Ja toivottavasti ei, jos minusta on kiinni, niin ei meidän kirkossa.

Itse en ensi alkuun ajatellut niinkään tapaa, jolla piispa Jolkkonen minulle sanansa sanoi, vaan enemmänkin niiden poliittista ja teologista näkökulmaa, mutta saamani palaute on vienyt minut pohtimaan piispan tapaa ottaa minut tikunnokkaan tilaisuudessa.

Sain jo tuon seminaarin aikana ja jälkeenpäin palautetta useilta ihmisilta, tutuilta ja tuntemattomilta, joista monet ovat luterilaisen kirkon pappeja. He kaikki ovat ilmaisseet pöyristyksensä ja järkytyksensä piispan tavasta vetää hengellisiä jakolinjoja ja ennen kaikkea hänen tavastaan maalittaa julkisesti yhtä seminaarivierasta.

Mistä piispa Jolkkonen tietää, kenellä on hyvä itsetunto?

Olin yhden kerran aiemmin – alkuvuodesta – tavannut ja keskustellut piispa Jolkkosen kanssa lyhyesti ja Tapiolan kirkolla pidetyn tilaisuuden alussa esittäydyin ja kerroin koko nimeni ja taustayhteisöni, kun sain mahdollisuuden esittää julkisesti kysymyksen piispa Munib Younanille. Nämä lyhyet kohtaamiset olivat kuitenkin piispalle ja hänen psykologisille kyvyilleen riittäviä, jotta hän saattoi ottaa minut ja edustamani teologian julkisen arvioinnin ja pilkan kohteeksi.

Miten ihmeessä piispa Jolkkonen voi tietää, onko minulla hyvä itsetunto vai ei, ja miten yleensäkään on mahdollista, että piispa alkaa julkisesti arvioimaan yksittäisen kuulijan itsetuntoa kirkon julkisessa tilaisuudessa suuren yleisön läsnäollessa?

Sillä, että piispa Jolkkonen itse kokee omaavansa hyvän itsetunnon, ei ehkä kannattaisi leuhkia kirkkotilassa pidetyssä tilaisuudessa, eikä piispan muutenkaan.

Moni pappisystäväni luonnehti piispa Jolkkosen toimintaa törkeäksi piispan aseman väärinkäytöksi ja juuri sellaiseksi hengellisen vallan väärinkäytöksi, josta kirkko nimenomaisesti on halunnut päästä eroon.

Yksi totesi Jolkkosen puheen täyttäneen yksittäiseen henkilöön kohdistuvan julkisen kiusaamisen ja hengellisen häpäisyn tunnusmerkit.

Toinen pohdiskeli hämmentyneenä, miten piispalla on varaa sulkea huomattava joukko – ehkä kaikkein aktiivisimpia – seurakuntalaisia kirkkonsa ulkopuolelle. Eri arvioiden mukaan Kuopion hiippakunnan alueella olisi jopa tuhansia aatteellisesti kristityiksi sionisteiksi määriteltäviä henkilöitä, ja koko maassa heitä lienee kuusinumeroinen määrä.

Eräs pappi ihmetteli, miten Jolkkonen on voinut puhua tällaista, koska juuri hän on piispainkokouksessa ollut yksi äänekkäimmistä kirkon yhtenäisyyden puolestapuhujia; nythän hän nimenomaisesti lähti hajottamaan kirkkoa. Tämä pappi pohti, että miksi juuri kristillinen sionismi pitää sulkea Kuopion hiippakunnan ulkopuolelle, kun hänen tietääkseen Jolkkonen ei ole rajannut esim. Jeesuksen neitseestäsyntymisen tai ylösnousemuksen kieltäviä tai muita Raamatun kanssa ristiriitaisia maailmankuvia julkisesti kannattavia pappeja tai seurakuntalaisia kirkkonsa ulkopuolelle?

Valitettavasti Kuopion piispa on omaksunut paitsi palestiinalaisen ns. vapautuksen teologian narratiivin, myös cancel-kulttuurin, jolla hän sulkee hänen omista mielipiteistään poikkeavat kirkkonsa ulkopuolelle ja julkisesti häpäisee heidät.

Tilaisuus, jossa piti puhua kristittyjen kohtalosta Palestiinassa, Israelissa ja Lähi-idässä, muodostuikin poliittiseksi, Israelia kritisoivaksi tilaisuudeksi, jolla ei ollut juuri minkäänlaista hengellistä ulottuvuutta.

Mistä kristillisessä sionismissa on kyse?

Jolkkonen peräänkuulutti puheessaan myös dialogia, mutta antoi seuraavassa lauseessa ymmärtää, ettei se koske Raamattu-uskollisia kristittyjä ja heidän ymmärrystä Raamatun ilmoituksesta Israeliin ja juutalaiseen kansaan.

Mutta, mikä, kuka on kristitty sionisti?

Katsotaan ensin, mitä sionismilla tarkoitetaan ja kuka yleensä on sionisti?

Sionismin ensimmäinen kuvaus löytyy Raamatusta, psalmista 137, joka kuvaa juutalaisen kansan tuntoja ja kaipuuta Siioniin sen pakkosiirtolaisuudessa Babyloniassa:

Virtojen varsilla Babyloniassa me istuimme ja itkimme, kun muistimme Siionia. Rannan pajuihin me ripustimme lyyramme. Ne, jotka meidät olivat sinne vieneet, vaativat meitä laulamaan, ne, joiden orjuudessa me vaikeroimme, käskivät meidän iloita ja sanoivat: ”Laulakaa meille Siionin lauluja!” Kuinka voisimme laulaa Herran lauluja vieraalla maalla? Jerusalem, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima! Tarttukoon kieleni kitalakeen, ellen sinua muista, ellen pidä ylimpänä ilonani sinua, Jerusalem!

Kaipuu Siioniin paluusta on elänyt juutalaisen kansan keskellä vuosituhansia ja lause ensi vuonna Jerusalemissa on ollut toivoa sisältävä rukous heidän huulillaan, niin eurooppalaisten hallitsijoiden ja kirkon toteuttamissa vainoissa, Venäjän pogromeissa kuin holokaustissa, jossa natsit – Saksan protestanttisten ja katolisten kirkkojen johtajien seuratessa sivussa – murhasivat 6 miljoonaa juutalaista.

Poliittisena liikkeenä sionismi syntyi 1800-luvun puolen välin jälkeen, jolloin niin juutalaiset kuin kristitytkin vaikuttajat – toisistaan tietämättä – alkoivat kokea, että nyt on aika alkaa valmistella juutalaisen kansan paluuta heidän muinaiseen kotimaahansa. Visio juutalaisten omasta valtiosta konkretisoitui Theodor Herzlin vuonna 1896 kirjoittamassa Juutalaisvaltio-pamfletissa, joka levisi laajalti Euroopan juutalaisyhteisöissä. Kerron näistä tapahtumista enemmän kirjassani Israelin ihme ja Presidentti Truman.

Kristillisellä sionismilla tarkoitetaan kristittyjen keskuudessa 1800-luvun puolen välin aikoihin Raamatusta noussutta ymmärrystä, että nyt on juutalaisten aika palata kotimaahansa 1800 diasporavuoden jälkeen. Suomessa ensimmäiset merkit kristillisestä sionismista alkoivat näkyä 1800-luvun loppupuolella, ja tämä ymmärrys laajeni valtakunnalliseksi ja kirkon lehtien sivuille Israelin itsenäistyttyä 1948.

Kristillinen sionismi on klassinen Raamatusta – niin vanhasta kuin uudesta testamentista – nouseva käsitys juutalaisen kansan paluusta Israeliin ja juutalaisvaltion perustamisesta sinne. Myös juutalainen uskonnollinen sionismi nousee Raamatusta, jonka yksi vahvimpia juutalaisen kansan kotiinpaluuseen liittyviä jakeita (Hes. 37:14) on kaiverrettu Jerusalemissa sijaitsevan Yad Vashem -holokaustikeskuksen porttiin:

Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon, ja vien teidät maahanne.

Jakeen loppuosa, jota ei ole saatu mahtumaan porttiin, vahvistaa Jumalan uskollisuuden kansaansa ja maataan kohtaan:

Silloin te tiedätte, että minä, Herra, teen sen minkä olen luvannut tehdä. Näin sanoo Herra.”

Tämä Raamatusta nouseva ymmärrys Israelin maasta ja juutalaisesta kansasta – eli juuri kristillinen sionismi – on ollut luterilaisessa kirkossa ja sen lehdissä, jos ei nyt valtavirtaa, niin kuitenkin laajasti esillä ja hyväksytty vuosikymmenten ajan, kuten myös tilaisuudessa puhunut tutkija Timo Stewart kirjoittaa väitöskirjassaan Ja sana tuli valtioksi: Suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoria.

Israelin ja Raamattuun uskovien kristittyjen mustamaalausta ja maalittamista

Piispa Munib Younanin esittämän antisemitistisen palestiinalaisen poliittisen narratiivin sokaisemana Kuopion piispa Jari Jolkkonen demonisoi tämän klassisen raamatuntulkinnan ja siihen uskovat kristityt, sekä toisti STT:n markkinointikirjeessä mainitun ajatuksen, että kristillinen sionismi edustaa uskonnollista ääriajattelua. Puheessaan piispa Jolkkonen mainitsi termin kristillisen sionismin apartheid-politiikka, jonka hän ilmeisesti keksi lennosta, koska sellaista asiaa ei ole olemassa.

Jos apartheid-politiikkaa jossakin Lähi-idässä esiintyy, niin palestiinalaishallinnossa, jonka presidentti Mahmoud Abbas totesi uutistoimisto Reutersin haastattelussa 30.7.2013, ettei tulevassa Palestiinan valtiossa tule asumaan ensimmäistäkään israelilaista. Tätä apartheidia toteutetaan jo Länsirannan A-alueella, jonne juutalaisilla ei ole minkäänlaista asiaa.

Myös israelilaisten siirtokuntiin kohdistuva kritiikki nousee palestiinalaishallinnon apartheid-ajattelusta, ja on pakko kysyä, millä perusteella juutalaisilta pitäisi estää asuminen heidän historiallisilla sydänmaillaan. Toisaalta, palestiinalaishallinnon edustama apartheid on täysin linjassa Lähi-idän juutalaisvihamielisten valtioiden, kuten mm. Syyrian ja Libanonin kanssa, jotka eivät salli yhdenkään juutalaisen asua eikä edes vierailla rajojensa sisällä. Tämä apartheid kiihtyi Israelin itsenäistyttyä 1948, kun lähes kaikki arabivaltiot karkottivat maissaan vuosisatojen ajan asuneet yhteensä noin 900 000 juutalaista kodeistaan. Näistä suurin osa päätyi luonnollisesti Israeliin.

Israelissa, jota nämä piispat syyttivät kaikista palestiinalaisten ongelmista, asuu yli 2 miljoonaa arabia, jotka palvelevat kaikilla yhteiskunnan alueilla. Eräs heistä, Israelin suurlähettiläänä Suomessa vuosina 1996-1999 toiminut Ali Yahya, on hyvänä esimerkkinä Israelin todellisuudesta. Piispojen Israel-allergiaa vahvisti vielä heidän totaalinen vaitonaisuutensa liittyen mm. palestiinalaishallinnon korruptioon ja palestiinalaisterroristien jatkuviin israelilaisiin siviileihin kohdistuneisiin iskuihin.

Piispa Younanin loppupuheenvuorossaan esittämät ajatukset olivat hämmentäviä ja tässä hänen pöyristyttävin lauseensa, jonka voit todentaa seminaarin videotallenteesta:

Ei muslimit vainoa minua, eikä juutalaiset…, kristityt sionistit, he vainoavat meitä Lähi-Idässä ja Jerusalemissa. Ja tämä teidän pitäisi tietää ja teidän pitäisi parannus tehdä. Tämä on. Tämä on juuri se asia. Minä olen mitä piispa Jari sanoi, hänen takanansa. 

Kristityt sionistit eivät vainoa ketään, ellei vainoksi sitten katsota sitä, että on eri mieltä näitten piispojen ja heidän aatetovereittensa kanssa tai rohkenee julkisesti kysyä heiltä kiusallisia kysymyksiä, kuten minä tein. Kristityt sionistit, eli Raamattu-uskolliset Israelin ystävät, uskovat Raamatun ilmoitukseen Israelin maahan ja juutalaiseen kansaan liittyen niin kuin se on kirjoitettu, ja siunaavat niin juutalaisia, palestiinalaisia kuin muitakin kansoja, kuitenkin pitäen mielessään Raamatun lupaukset nimenomaan juutalaiselle kansalle ja huomioiden juutalaiseen kansaan kahden vuosituhannen ajan kohdistuneen sorron ja vainon, joissa kirkko on valitettavasti ollut aivan liian usein keskeisenä toimijana.

Nyt ehkä ymmärrät, miksi pöyristyin tuosta seminaarista. Järkyttävää yksittäiseen henkilöön, laajaan kristittyjen joukkoon ja Israeliin kohdistuvaa maalittamista, demonisointia, mustamaalausta ja häpäisemistä. Poliittista agitaatiota ja vastakkainasettelun lietsontaa. Ja piispojen toimesta kirkon tiloissa.

Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta ei taida löytyä instanssia, joka tällaiseen piispalliseen käyttäytymiseen haluaisi puuttua.

Päivitelkää ja jakakaa.

Lue: Piispa Jari Jolkkonen kommentoi Risto Huvilan blogia Seurakuntalaisen Vieraskynä-kirjoituksessaan – ”Raamattu on luotettava ilman kristillisen sionismin kiistanalaisia tulkintoja”.

Artikkelia päivitetty 8.8.2023 lisäämällä loppuun linkki Jari Jolkkosen blogitekstiin, jossa tämä vastaa Huvilan esittämiin näkemyksiin.