Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous päätti kokouksessaan 5.12. ehdoista, joilla kirkon lähetysjärjestön työntekijä voidaan vihkiä kumppanikirkon papiksi lähetyskentällä. Asia on ollut valmistelussa viime keväästä asti, ja se on pariinkin kertaan palautettu jatkovalmisteluun. Valmistelussa olleessa ehdotuksessa vihkimyksen ehdoiksi esitettiin lähetin riittävä paikallisen kielen ja kulttuurin osaaminen, vähintään vuoden työkokemus lähetyskentällä ennen vihkimystä ja sen jälkeenkin pitkäaikainen sitoutuminen kentällä työskentelyyn, aiotun pappisvihkimyksen tiedottaminen piispainkokoukselle hyvissä ajoin sekä kumppanikirkon pyyntö voida vihkiä kyseinen lähetti. Nämä ehdot ovat kaikin puolin mielekkäät.
Piispainkokouksessa ehtoihin tehtiin kuitenkin vielä pieneltä vaikuttava lisäys: vihkimyksen tulee tapahtua kirkossa, joka on Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkko tai jolla on alttari- ja saarnatuoliyhteys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.
Päätöstä tehdessään piispainkokouksella oli tiedossaan Etelä-Sudanin ja Sudanin evankelis-luterilaisen kirkon piispa Ezra Bakon arkkipiispa Tapio Luomalle marraskuun alussa lähettämä kirje, jossa hän esitti Sleyn lähetystyöntekijän vihkimistä papiksi hoitamaan pakolaisleiriseurakuntia Ugandassa. Sisällissodan takia Etelä-Sudanista on paennut satojatuhansia, jopa miljoonia, lähinnä naisia ja lapsia Ugandaan. Etelä-Sudanin ja Sudanin evankelis-luterilainen kirkko on nuori ja pieni kirkko, jonka jäsenistä hyvin suuri osa elää pakolaisleireillä Ugandan lisäksi Keniassa ja Etiopiassa. Kirkko ei ole Luterilaisen maailmanliiton eikä minkään muunkaan kirkkoyhteisön jäsen, eikä sillä ole virallista alttari- ja saarnatuoliyhteyttä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.
On vaikea välttyä ajatukselta, että piispainkokouksen tekemä lisäys ehtoihin räätälöitiin varta vasten estämään Sleyn lähetystyöntekijän kovin odotettu pappisvihkimys Ugandassa. Kaiken kaikkiaan piispainkokouksen agendalla näyttää olevan kaikkien niiden mahdollisuuksien estäminen, joilla Sley voisi saada edes lähetyskentälle sellaisia pappeja, jotka edustavat perinteistä virkakäsitystä.
Surullista on se, että piispainkokous kurittaa päätöksellään jo muutenkin paljon kärsineitä pakolaisleirien kristittyjä. Ei heidän päätöksensä meihin Sleyn työntekijöihin satu. Meidän joulupöytämme notkuvat ruoista kuten ennenkin, mutta muun muassa Länsi-Niilillä olevissa seurakunnissa, joissa lähettimme vierailee, kaivattiin kovin pappia. Siellä kristityt eivät ole vuoteen saaneet ehtoollista pappispulan takia. Tällaisen joululahjan he siis nyt saivat Suomen piispoilta. Näin meidän piispamme rakentavat ja tukevat Kristuksen kärsivää kirkkoa maailmalla.
Piispainkokouksen päätöksessä ei ole lapsivaikutusten arviota. Heidän päätöksellään on merkittäviä lapsivaikutuksia. Pakolaisleireillä on paljon lapsia, jotka odottavat kastetta. Nyt monet heistä saavat odottaa kovin pitkään, ennen kuin kastava pappi ehtii vierailla seurakunnassa. Toivottavasti odottavan aika ei käy liian pitkäksi, sillä niissä oloissa lapsikuolleisuus on suurta.