Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Mukana oli myös presidentti Barack Obama, paavi Benedictus XVI, kansainvälinen poliisi, islamilainen yliopisto, Hollywood-tähdet ja monet valtionjohtajat, jotka yhdessä huusivat yhteen ääneen, että ” ei!” Muslimit lähtivät kaduille protestoimaan, kahakoita syntyi ja kaikkeen varauduttiin. Kun vielä puolentoista miljardin muslimin ramadan viettäminen päättyi Yhdysvaltojen syyskuun 11. päivän vuosipäivän aattona, tapahtumalla olisi ollut ainekset vaikka mihin dekkariin.
Terry Jonesin aikeet eivät suututtaneet ainoastaan muslimeita, vaan myös kristittyjä, juutalaisia ja monien muiden uskontojen edustajia.
Maailman muuttuessa globaaliksi, emme aina tajua miten jollakin pienellä asialla voi olla kauaskantoiset merkitykset. Monikulttuurinen maailma, joka
liikkuu nopeasti verkossa ja ilmassa, on nopea reagoimaan. Yksi lause, jonka päästät verkkoon, voi saada vaikka mitä aikaan. Kun luulet, että sanomasi
meni vain facebook-kavereille, erehdyt. Pieni kuva Pohjoismaissa, voi tulostua hetkessä suureksi kuvaksi Keski-Aasiassa.
Meistä kuka tahansa voi joutua yhtäkkiä maailman kriisien todistajiksi ja näkijöiksi. Sekä rauhanturvaajiksi.
Näin kävi minullekin pari vuotta sitten Afganistanissa viettäessäni sotilasleirissä suhtkoht rauhallista iltaa. Komentajalta tuli yhtäkkiä
käsky, että ”nyt pappi ja papit paikalle”. Menimme Ruotsalaisen kollegan kanssa operaatiokeskukseen, jossa kerrottiin, että Tanskassa on julkaistu
pilakuvia Muhammedista. Strategia oli selvä. Lähetetään uskonnon edustajat papit Mazare e Sharifin kuuluisan Sinisen moskeijan päämullahia tapaamaan. Seuraavana päivänä menimme moskeijaan, jossa meitä oli vastassa melkoinen vaikuttaja. Uskonnollinen johtaja, joka vaikutti siihen mitä seuraavana perjantaina julistetaan noin 107:ssä eri moskeijassa. Aamulla kaupungin kadulla oli jo yli 500 opiskelijaa ollut mielenosoituksessa Tanskalaisia pilapiirroksia vastaan. Ilmassa oli jännittynyt tunnelma.
Meidät otettiin ystävällisesti vastaan, vaikka ilmapiiri oli kireähkö. Suomalainen yhteysupseeri esitteli meidät ja sanoi, että olemme sotilaspappeja, teologeja jotka ovat opiskelleet yliopistossa.
Sana oli nyt meillä. Kahdella sotilaspapilla Ruotsista ja Suomesta. Molemmat käytimme puheenvuoron, jossa irtisanouduimme näistä pilakuvista. Sanoimme, että kunnioitamme heidän maata, kansaa, ihmisiä, kulttuuria ja uskontoa. Puhuimme molempien uskontojen yhteisistä asioista ja erilaisista
tulkinnoista. Kerroimme myös omasta uskostamme ja Raamatusta.
Tilanne selvästi rauhoittui. Joimme teetä ja sovimme, että tulemme uudestaan tapaamaan tätä uskonnollista johtajaa. Mielenosoitukset loppuivat kaduilla. Täydessä valmiudessa olleet kansainväliset joukot hengähtivät hetkeksi, vaikka toimintavalmius pidettiin edelleen korkeana. Mutta ovatko muslimit yliherkkiä jokaiseen ärsytykseen? Onko länsimainen suvaitsevaisuus, sananvapaus ja mielipiteen ilmaus mennyt liian pitkälle? Ne ovat kysymyksiä, joita on hyvä miettiä, mutta yhdessä blogissa ja kolumnissa niihin ei täysin kattavaa vastausta ehdi antaa. Vai onko kyse, siitä mitä toimittaja Sami Sillanpää kysyi lauantaina 11.9.10 Helsingin sanomien sivulla sanoessaan, että ”Uskonnot eivät ole vaarallisia.
Vaarallisia ovat ihmiset, jotka väittävät puhuvansa Jumalan suulla.”
Mutta millä suulla Jumala sitten puhuu?
