Poika, joka huusi mikrosirua

Olen sitä sukupolvea, jonka nuoruuteen mikrosirulla pelottelu jätti omat jälkensä. (Jos sinulla on tästä trauma, tai jos et tiedä, mistä nyt puhutaan, ei kannata tässä vaiheessa lopettaa lukemista.)

Kuulin aiheesta ensimmäisen kerran kai joskus 1990 -luvun alussa joistain lippusista sekä muistaakseni muuan kristillisestä radio-ohjelmasta. Siitä ainoasta, mikä oli.

Muistutus teeman olemassaolosta tuli yllättävässä tilanteessa. Siellähän niitä taas Turkuhallin käytävillä Kristuspäivän aikaan liikkui: varmaankin juuri samaisia, milloin lie 1990-luvulla painettuja lappusia, joissa varoiteltiin ihon alle laitettavasta sirusta…

Eikö tämä voisi jo loppua?

Kristillinen eskatologia, siten kuin sen teini-ikäisenä koin, sisälsi paljon näköalattomuutta,  pelkoa, ahdistusta ja toivottomuutta sekä ripauksen salaliittoteorioita. En kaipaa niitä tunnelmia. Tiedän parikin lahjakasta ystävää, jotka aikuisiksi kasvettuaan tämän hössötyksen takia painoivat seurakunnan oven takanaan kiinni.

Toivo vetää puoleensa, toivottomuus ei.

Meidän pienissä mielissämme kehällisistä asioista tulee niin helposti pääasioita. Pelko myy, jännitys kiehtoo. Ihminen on rakennettu pelkäämään tai taistelemaan. Pelko voi myös lamauttaa.

Huudettiinko sutta liian varhain?

Vaan onhan se niin, ettei tämän pienen, joissain piireissä myyttiset mittasuhteet saaneen, Ilmestyskirjassa seitsemästi mainittavan lauseen ajankohtaisuus ole hävinnyt mihinkään. Se on aina ajankohtainen, koska kyse on asioista, jotka

ovat niin lähellä jokapäiväistä elämäämme: rahasta ja kaupasta, valvonnasta ja vallankäytöstä, uskosta, luottamuksesta ja 

kunniasta. Anarkiasta ja tyranniasta. Meidän mielistämme ja sieluistamme.

Nyt kun käteinen raha hengittää viimeisiään, käsittämättömän tehokas valvontateknologia on arkipäivää, useat yhteiskunnat ovat kriisiytyneet ja tärkeimmät kansainväliset valuuttajärjestelmät ovat jo vierailleet kuilun partaalla – eikö meitä enää kiinnostakaan? Kävikö meille kuin sadussa, jossa poika huusi sutta?

Kaikki on paremmin (ja huonommin) kuin koskaan

Ihmiskunnan tarina etenee hurjaa vauhtia, mutta onko tarinalla jokin suunta tai päämäärä, telos?

On maailmassa yhä paljon hyvää ja kaunista. Nuoret ovat todella fiksuja. Teknologiset harppaukset ovat valtavia. Lahjakkaimmat ihmiskunnasta ovat alkaneet uudelleen haaveilla miehitetyistä lennoista Marsiin. Viestintäteknologia mahdollistaa yhteydenpidon lähes kenen kanssa tahansa, pian kielimuureista välittämättä. Energian- ja ruoantuotannossa tehdään valtavasti innovaatioita ja robotit voisivat pian tehdä useimmat tylsät ja vaaralliset työt. Uusi uljas maailma.

Entä ongelmat? Paavali yleistää: rakkaus rahaan on kaiken pahan alkujuuri.

Voisiko sen paremmin sanoa? Rakkaus rahaan on rakkautta illuusioon.

… niin ettei kukaan voi ostaa eikä myydä, ellei hänellä ole tätä merkkiä…

Ajatus siitä, että (valtio)valta edellyttäisi uskonnollistyyppistä pokkurointia ja rajoittaisi yksityisyydensuojaa ja uskonnonvapautta vastineeksi oikeudesta käyttää valuuttaa tai käydä kauppaa, kuulostaa pelottavalta, mutta kaukaiselta.

Ei pitäisi, sillä tämähän on miljoonien arkea!

Esimerkiksi Venezuelassa kansalaisten pitää allekirjoittaa isänmaallisuuskortti saadakseen elintarvikeavustuksia. Käteinen raha on maassa valtavan inflaation vuoksi käytännössä loppunut, niin että ryöväritkin joskus kulkevat maksupäätteen kanssa. Maahan on rakennettu tehokas valvontakoneisto, samalla kun valtava korruptio on yleistä niiden keskuudessa, joilla on valtaa. Murhia on lakattu tilastoimasta…

Sitten on lukuisia, mm. islamilaisia maita, joissa ihmisen uskonto on merkitty passiin tai henkilökorttiin. Kansalaisen pitää pystyä pyydettäessä todistamaan, paitsi henkilöllisyytensä, myös uskontonsa. Vanhastaan islamilaisessa yhteiskuntanäkemyksessä mm. ihmisen veroaste sekä todistuskelpoisuus oikeudessa riippuu hänen uskonnostaan.

Kiina on tietysti tällä hetkellä aivan oma lukunsa valvonnan tehokkuudessa. Kuten YLE:n uutisessa 28.3. kerrotaan, maassa on 176 miljoonaa valvontakameraa ja määrä kasvaa! Kasvontunnistuksella jokainen voidaan tunnistaa julkisessa tilassa. Kaiken huipuksi suunnitellaan järjestelmää, jossa kansalaiset saavat alkaa pisteyttää toisiaan. Hetkinen. Kuulostaako vähän Facebookilta..?

Kokemukset ihmisen rodun, uskonnon tms. liian tehokkaasta rekisteröimisestä ovat järkyttäviä. Ajatellaan vaikka Ruandan sisällissodan aikaa, missä vastaantulijan heimo oli kätevää tarkistaa passista. Jälleen – nämäkin tietomme voi tarkistaa vaikka Facebookista. Siihen ei sen kummempaa korttia tai merkkiä tarvita. 🙂

Civicus -kansalaisjärjestön arvion mukaan vain 3%:ssa maailman maista toteutuu täysin avoin kansalaisyhteiskunta. On helppo kauhistella kehitystä jossain kaukana. Mihin suuntaan meillä ollaan menossa?

Kuka valvoo valvojaa?

”Suomikin on valvontayhteiskunta, mutta haluamme uskoa, että poliittinen valta on meillä. ”
– Prof. Juha Vuori Turun yliopistosta 28.3.

Ei ihmisten ja kaupankäynnin ym. valvonta tietenkään ole tarpeetonta. Suomeenkin saadaan pian uusi tiedustelulaki ja sitä ovat kiirehtineet lukuisat kansanedustajat. Täysin kritiikittä valmistelu ei ole edennyt, mutta Suomessa asioista sentään keskustellaan avoimesti.

Tarvitaanko viranomaisille oikeuksia valvontaan joka ulottuisi pienimpäänkin kammioon? Missä vaiheessa löydämme itsemme samalta puolelta yksityisyydensuojaa puolustavien kansalaisjärjestöjen kanssa? Kuka valvoo valvojaa?

Niin tai näin, ongelma on aina vain yksi ja sama: ihminen.

 – Koska laittomuus lisääntyy, kylmenee useimpien rakkaus.

Valvontaa, kontrollia, jopa tyranniaa tarvitaan, koska – ja vain koska – me teemme väärin. Ongelman ydin on meidän laittomuutemme. Luotettavuus on toimivan yhteiskunnan kulmakivi.

Siksi jokainen taskuvarkaus, jokainen näpistys kaupassa, jokainen vilppi verotuksessa, jokainen pimeä urakka rakennuksilla lisää valvonnan tarvetta – puhumattakaan suuremman luokan korruptiosta. Käteinen ja kryptovaluutat ovat monesti olleet peittämässä rikollista toimintaa. Siksikin niistä halutaan eroon.

Valitettavasti karkkivarkaita ja päin punaisia valoja kävelijöitä on paljon helpompi valvoa kuin niitä, jotka puhaltavat miljoonia tai miljardeja.

* * *

…tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla…

Raha on hyvä työkalu. Se on mahdollistanut inhimillisen yhteiskunnan kehityksen ja talouden ja hyvinvoinnin valtavan kasvun. Rahalla sanotaan olevan kolme tehtävää: vaihdon väline, kirjanpidon yksikkö ja arvon säilyttäjä.

Sanotaan, että raha on ainoa asia, minkä ihminen on luonut. Ja siksi se (nk. rahan sopimusteorian mukaan) ei pohjimmiltaan olekaan muuta kuin luottamukseen perustuva sopimus. Sopimuksen voima perustuu siihen, että me kaikki yhä haluamme uskoa siihen.

Vaihdon välineenä ja kirjanpitoyksikkönä tosin voisi toimia jokin muukin yhteisesti sovittu yksikkö (ja toimiikin). Näin ollen tärkein rahan tehtävä on toimia arvon säilyttäjänä.

Arvon? Minkä ihmeen arvon? Kuka sen arvon sille antaa?

Pohjimmiltaan kaikki maailman valuutat ovat ns. fiat-valuutoja. Ne toimivat, koska me kollektiivisesti uskomme ja luotamme niihin. Siis toisiimme – sekä meidän suhteitamme välittävään valtioon ja/tai keskuspankkiin, jne.

Aina 1970-luvulle asti useimpien valuuttojen arvo oli jollain tavalla sidottu kultaan. Jalometallit ovat tavallaan jotain pysyvää konkreettista, mutta niillä on hyvin vähän käyttöarvoa. (Tällähän hetkellä kovassa kurssissa ovat tietyt elektroniikkateollisuuden tarvitsemat metallit, joita kaivetaan mm. Kongossa epäinhimillisissä olosuhteissa.)

Kulta (ja hopea) on vuosituhannet koettu arvokkaana, koska se on harvinaista, kaunista ja helposti muotoiltavaa esim. koriste-esineiksi. Oravannahoista sentään voisi periaatteessa tehdä jotain hyödyllistä, mutta kyllä lampaasta turkin helpommin tekee. 😉

Valuutta – uskon asia?

Usko, luottamus, kauneus. Kovin abstrakteja asioita ovat nämä valuuttajärjestelmien fundamentit.

Siksi taloutta ei voi erottaa psykologiasta, maailmankuvasta ja moraalista – uskonnosta. Kun usko ja luottamus loppuu, kauppa loppuu ja pian myös ruoka, sähkö, lämpö, lääkkeet, yhteiskuntarauha ja kaikki muukin. Vaatimukset uskonnon, politiikan ja talouden erottamisesta ovat tässä mielessä vähintäänkin naiveja.

Ihmisen maailma on rakennettu uskon varaan. Lähes kaikki, mitä ympärilläsi näet. Ei ole vähäistä se, mitä uskon varassa on tehty ja tehdään. Mutta siitä joku toinen kerta.

Tältäkö maailmanloppu näyttää?

”Katsoin ulos työhuoneeni ikkunasta Vallilassa ja mietin, tältäkö maailmanloppu näyttää?”

Näin kuvaili viime syksynä TV-haastattelussa Osuuspankkiryhmän pääjohtaja tuntojaan vuoden 2008 finanssikriisin ensi päivinä. Mitä suuremmista systeemeistä ja rahoista on kyse, sitä pahempia moraalikadon seuraukset ovat.

Tutkija Niklas Arvidsson tukholmalaisesta Kuninkaallisesta teknillisestä korkeakoulusta arvioi, että käteinen katoaa Ruotsin yhteiskunnasta runsaan viiden vuoden kuluessa. … Moni poliitikko on havahtunut kysymään, millä kansa sitten maksaa, jos päälle iskee todellinen kriisi. Mitä jos pankit tai sähköinen maksaminen syystä tai toisesta lamaantuvat? (HS. 6.3.)

Sokea reettakin näkee, että maailma on menossa kohti systeemikriisiä, niin kovia muutostrendejä on menossa ja niin moni globaalisti merkittävä ekologinen, taloudellinen ja aatteellinen järjestelmä on murroksessa. Mutta kriisi on aina myös mahdollisuus. Hyvään ja pahaan.

Emumunaus, Suuri kiristys, Rahan kuolema…

Muun muassa tämän nimisiä kirjoja kirjoitettiin v. 2008-2012 pankki- ja valuuttakriisien jälkeen. Euroopan kriisi loppui ja luottamus euroon palautui vasta kun EKP:n pääjohtaja Mario Draghi käytännössä lupasi painaa niin paljon rahaa kuin ikinä tarvitaan luottamuksen palauttamiseksi.

Vuoden 2008 pankkikriisin aikaan yhdysvaltalaiset turistit olivat hetken aikaa hankaluuksissa, kun dollarit eivät enää meinanneetkaan kelvata missään. Ajanjaksolla 2007-2010 olimme lähellä rahajärjestelmän romahdusta, ensin USA:ssa, sitten Euroopassa. Emme halua ajatella, mihin se johtaisi.

Kohti maailmanvaluuttaa?

Seuraavan globaalin pankki- ja valuuttakriisin jälkeen lienemme jo hyvää vauhtia matkalla kohti kaaosta ja/tai yhtä maailmanvaluuttaa. Eräs puolivalmis rakenne tällaiseksi voisi olla esimerkiksi ”maailman keskuspankin”, eli Kansainväisen valuuttarahaston ns. valuuttakorista muodostuvat erityisnosto-oikeudet (Special Drawing Rights). Mene ja tiedä.

Joka hallitsee rahaa, hallitsee hyvin suurta osaa elämästämme. Talouskommentaattorien huolenaihe on ollut, että näin suuren järjestelmän huipulle kätkeytyy liian paljon lähes näkymätöntä valtaa. Maailmanvaltaa.

Oli niin tai näin. Yksikään ihmisen keksimä valuutta ei ole tullut jäädäkseen ikuisesti, samoin ei myöskään yksikään imperiumi.

Mutta jos kerran on olemassa ”väärää” mammonaa, niin mitä se oikea sitten on? (Luuk. 16:9)

Tapio Luoma-aho

 

Kuvat: Jonathan Brinkhorst, Chris Li ja Brian Kostiuk, Unsplash.com