Polyamorian hengessä ja rakkauden nimessä kohti kaaosta

Kun vuosia sitten Suomen eduskunnassa käsiteltiin lakiesitystä sukupuolineutraalista avioliittolaista, kristilliset tahot nostivat huolenaiheina esiin esimerkiksi sen, että klassista kristinuskoa ja perinteistä avioliittomallia puolustavat tahot tulevat joutumaan entistä suuremman paineen alle. Lisäksi pidettiin todennäköisenä, että jos avioliitto avataan sukupuolten osalta, seuraava askel on avata avioliittoon kuuluvien ihmisten lukumäärä.  Pelkoja pidettiin aiheettomina ja perusteettomina. Niille toisinaan jopa naurettiin pilkallisesti Eihän se ole keneltäkään pois? – hengessä. Kuinka kävikään?

Perinteisen nainen ja mies – avioliittomallin omaavat tahot ovat todellakin joutuneet jyrän alle. Ne tahot, jotka pitävät kiinni kirkkolain mukaisesta virallisesta kannasta on leimattu vanhanaikaisiksi, rajoittuneiksi ja julmiksi. Yhä useampi seurakunta on ilmoittanut vihkivänsä jatkossa myös samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon ja paine perinteisen kannan omaavia pappeja kohtaan kasvaa. Useat kristityt eivät enää tuomitsemisen pelosta uskalla työpaikoillaan osoittaa omaa vakaumustaan. Sukupuolineutraalin avioliittolain sijaan keskityn kuitenkin tässä blogissa siihen toiseen ”huolenaiheeseen”, polyamoriaan.

Leif Nummela otsikoi noin vuosi sitten Seurakuntalainen.fi – sivustolle julkaisemansa blogin muotoon Polyamoria on kovaa vauhtia tulossa Ruotsin kirkkoon. Nummela kirjoittaa Ruotsin tilanteesta seuraavalla tavalla:

Ruotsin kirkon tulisi avautua polyamorisille jäsenilleen. Tätä mieltä ovat Malmön kirkkoherra Gunilla Hallonsten ja Malmön Pyhän Johanneksen kirkon pastori Helena Myrstener. He kutsuivat kesän Pride-festivaalin yhteydessä ihmisiä kirkkoon keskustelemaan polyamoriasta.

Sama kehitys on – vähintäänkin pohdinnan tasolla – leviämässä nyt myös Suomeen. Toimittaja Pihla Tiihonen kysyy Kirkko ja Kaupunki – lehden artikkelin otsikossa Onko polyamoria syntiä, kirkkoherra Kari Kanala? Helsingin Paavalinkirkossa työskentelevän kirkkoherran ajatukset toimivatkin tämän blogin väliotsikkoina.

Onko valtavirtainen perhekäsitys liian vanhanaikainen?

Kristillistä seksuaalietiikkaa ja moraaliopetusta kritisoidaan tasaisin väliajoin vanhanaikaiseksi. Tuo vanhanaikaisuuden leimakirves heiluukin tiuhaan tahtiin raivatessaan kristillisiä arvoja sivuun modernin nykyihmisen tieltä. Ongelmaksi tässä muodostuu se, että vastakkaiset näkemykset eivät ole millään tavalla uusia tai moderneja. Niitä on ollut yhtä kauan kuin ihmisiäkin. Vuosituhansien ajan on käyty keskustelua homoliitoista, polyamoriasta ja vapaista suhteista. Uusi ja entistä parempi ”vapaus” on kuitenkin johtanut kaaokseen ja sekasortoon ja on palattu jälleen takaisin perinteisen perhemallin pariin. Uskon, että niin tulee käymään nytkin.

Vaikka ihminen ei haluaisi noudattaa Raamatun moraaliopetuksia, se ei poista elämän lainalaisuuksia. Jos Luoja on suunnitellut ihmiselle rakkaudessaan tietyt rajat, niiden ylittäminen tuottaa ihmiselle tuskaa riippumatta siitä, uskooko ihminen niihin opetuksiin vai ei.

Rakkausasiat eivät liity kristinuskon oppiin, vaan etiikkaan

Pyrkimys luokitella rakkausasiat eettisen pohdinnan alueeseen siirtää ne Raamatun arvovallan alta vapaan keskustelun piiriin. Ihminen voi itse määritellä ne sellaisiksi kuin haluaa. Onko perusteltua väittää, että rakkausasiat eivät liity kristinuskon oppiin, vaan etikkaan? Mielestäni ei. Tähän on lukuisia perusteluja.

Raamattu itse toteaa, että Jumala on rakkaus (1.Joh.4:8) ja kaiken rakkauden lähde. Jumala rakastaa ihmistä ja haluaa ihmisten myös rakastavan toisiaan. Jumala asetti luomistyössään ensimmäisen avioliiton (1.Moos.2:18) yhden miehen ja yhden naisen välille. Jeesus nosti esiin Uudessa testamentissa myös rakkauden kaksoiskäskyn (Matt. 22:37-40), jossa hän käskee rakastamaan Jumalaa ja myös lähimmäistä, kuten itseään. Raamattu myös asettaa selvät rajat rakkaudelle, avioliitolle ja ihmisten väliselle toiminnalle. Rakkaus on yksi Raamatun ydinopetuksista.

Jos suhteet ovat tasapuolisia, eivätkä vahingoita ketään / Jos jotkut rakastavat toisiaan, niin mitä se on muilta pois?

Tuo väite kuulostaa ensi alkuun niin viattoman kauniilta, mutta onko se realistinen? Se nostaa myös väistämättä mieleen jatkokysymyksen: Kuka määrittelee sen, vahingoittaako suhde muita ihmisiä vai ei? Entä jos eri ihmiset ovat eri mieltä siitä? Ehkäpä ongelmallisimmaksi piirteeksi nykyajan ”vapaudessa” muodostuu nimenomaan suhteiden epävakaus. Henkilö voi vaihtaa juridista sukupuoltaan omalla ilmoituksella kerran vuodessa. Jos polyamoria sallitaan, jatkossa voi vaihtaa sukupuolen lisäksi myös rakkauskumppaniensa määrää.

Ongelmallista tässä on se, että Eivät vahingoita ketään – periaatteessa ruusunpunaisesti kuvitellaan, että kaikki osapuolet vaan sopuisasti sopeutuvat kaikkiin muutoksiin. Tämä on varsin epärealistinen ja utopistinen kuvitelma. Otan muutaman esimerkin.

Nuori pari rakastuu ja menee naimisiin. He saavat kaksi pientä lasta. Vuoden kuluttua lasten isä kokeekin olevansa nainen. Hän vaihtaa sukupuoltaan. Jatkossa lapsilla on kaksi äitiä. Vuosi myöhemmin lapset synnyttänyt biologinen äiti alkaa haikailla useamman kumppanin perään. Hän ottaa rinnalle yhden miehen ja yhden naisen ja elää moderniuden hengessä rakkauden täyteisissä suhteissa. Eihän se ole keneltäkään pois. Eikö?

Mitä mahtaisi nainen ajatella, jos on aikanaan mennyt miehen kanssa naimisiin ja nyt kumppanina onkin myös nainen? Heterosuhde muuttui homosuhteeksi. Entä mitä mahtaisi parin mies ajatella jos kumppani ottaakin hänen rinnalleen vielä lisäksi yhden miehen ja yhden naisen ja rakastaa kolmea ihmistä samaan aikaan. Ei ongelmaa? Entä parin lapset? Miltä heistä tuntuisivat jatkuvat muutokset? Aluksi heillä on isä ja äiti. Sitten heillä onkin kaksi äitiä ja lopulta kaksi äitiä ja yksi mies ja yksi nainen. Eivätkö nuo muutokset todellakaan ole keneltäkään pois ja voidaanko nuo muutokset tehdä niin, että jokainen osapuoli vain nauttii rakkauden sallivan hengen vallassa elämästään? Kukaan ei vastusta, kyseenalaista tai nouse vastarintaan?

Synti ei ole niinkään yksittäinen teko vaan asenne lähimmäistä ja Jumalaa vastaan

Kanala on osin oikeassa. Jeesuskin korostaa ihmisen sisimmän olemuksen merkitystä:

Sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. (Luuk. 6:44,45)

Kanalan lähtökohta on siis kutakuinkin oikea. Ongelmaksi muodostuu vain se, että asenne nimenomaan näkyy tekoina. Vaikka ihminen omasta mielestään ajattelisi toimivansa oikein, voivat hänen tekonsa siltä olla vääriä ja aiheuttaa tuskaa toisille ihmisille. Raamattu myös antaa hyvin tarkkoja ohjeita ihmisen tekojen ja käytöksen varalle. Miksi nämä olisivat tarpeen, jos asenne pyhittäisi kaikki keinot?

Miehillä oli useampia vaimoja Vanhassa testamentissa

Totta, mutta Kanala unohtaa sen, mitä Raamattu sanoo tällaisesta. Se, että jokin ilmiö ilmenee Raamatussa, ei tee siitä hyväksyttävää tai Raamatun moraalioppien mukaista. Muuten tulisi sanoa, että murhat, raiskaukset, varkaudet ja muut rikkovat teot ja sanat ovat hyväksyttäviä, koska niistä kerrotaan Raamatussa.

Raamattu nimenomaan nostaa esiin ne ongelmat, mitä moniavioisuudesta seurasi:

1. Jaakob , joka rakasti Raakelia enemmän kuin Leaa: Ja hän yhtyi myös Raakeliin, ja Raakel oli hänelle rakkaampi kuin Leea; ja hän palveli Laabanin luona vielä toiset seitsemän vuotta. Ja kun Herra näki, että Leeaa hyljittiin, avasi hän hänen kohtunsa; mutta Raakel oli hedelmätön.  (1.Moos.29:30,31)
2. Salomo, joka eksyi vaimojensa vuoksi: Hänellä oli seitsemänsataa ruhtinaallista puolisoa ja kolmesataa sivuvaimoa; ja hänen vaimonsa taivuttivat hänen sydämensä. (1.Kun.11:3)
3. Elkana (Samuelin isä), jolla oli kaksi vaimoa. Peninna kiusasi Hannaa tämän lapsettomuudesta: Ja hänen kilpailijattarensa kiusasi häntä kiusaamistaan suututtaaksensa häntä, koska Herra oli sulkenut hänen kohtunsa (1.Sam.1:6)

Raamatussa ilmenee kyllä useita esimerkkejä moniavioisuudesta, mutta ne tuodaan esiin negatiivisina esimerkkeinä, ei tapoina, joita tuli tavoitella. Jumalan luoma ensimmäinen ihmispari oli yksi nainen ja yksi mies. Raamatun mukainen avioliittomalli perustuu tähän olettamaan, vaikka eri kulttuureilla ja kansoilla olikin muita tapoja aikanaan.