Kirjoittanut
Mies tappoi perheensä. Kukaan ei aavistanut mitään etukäteen. Hän näytti ihan kunnon mieheltä. Tällaisessa uutisessa on jokin käsittämätön ristiriita. Kukaan kunnollinen ihminen ei tapa ketään, kaikkein viimeiseksi omia lapsiaan. Surmatyön takana täytyy olla suunnaton määrä padottua ahdistusta. Olennaista on sana ´padottua´.
Jokaisella meistä on ahdistuksemme. Kaikkia ottavat jotkut asiat päähän. Epäonnistumiset masentavat, sivuun jääminen kalvaa itsetuntoa, rimpuilu riittämättömien rahojen kanssa rusentaa elämänhalua, liian paljon tai liian vähän työtä lisää stressiä, vaikeudet ihmissuhteissa voivat tuntua umpisolmuilta. Elämä on tällaista. Joku kestää kuormat paremmin kuin joku toinen. Elämän eväät ovat erilaisia.
Pahinta on puhumattomuus – tai pakeneminen alkoholiin. Näillä keinoilla ihminen kaikkein varmimmin rakentaa elämänsä katastrofia. Vaikka se ei päättyisi tappamiseen, sen tien päässä ei näy paljon valoa. Siksi suunta olisi saatava muuttumaan. Kuten jokainen tietää, oman elämän suuntaa on lähes toivottoman vaikeaa muuttaa. Itseä ei voi noin vain ottaa niskasta kiinni ja kääntää elämää uusille urille. Ihmisessä on jopa erikoinen taipumus vastustaa oman elämänsä myönteisiä muutoksia. Tiedetään, mitä pitäisi tehdä, mutta jatketaan niin kuin ennenkin. Muutos pelottaa, vaikka sitä haluaisikin.
Aloita puhumalla. Etsi joku jolle voit puhua. Kotoa, naapurista, kirkosta, kännykästä, pukukopista, perheneuvontakeskuksesta, kadun kulmasta, palvelevasta puhelimesta, tai mistä vain löydät yhden sellaisen ihmisen, johon voisit kohtuullisessa määrin luottaa. Aloita moittimalla säätä ja presidentinvaalihaastatteluja ja jos toinen jaksaa vielä kuunnella, kerro itsestäsi. Jos toinen ryhtyy kohta puhumaan omista ongelmistaan, hän ei ole riittävän hyvä kuuntelija. Älä silti lannistu. Sinulla on oikeus puhua omista asioistasi. Hyvä lähimmäinen tai ammattiauttaja osaa kuunnella. Se riittää.
Omien paineiden purkaminen puhumalla on niin suuri askel eteenpäin, että kriisin terävin kärki taittuu. Saa itsekin näkökulmaa asiaan ja tulee uusia oivalluksia. Oman heikkouden myöntäminen on terapeuttista. Se on ensimmäinen askel uudella tiellä eteenpäin. Siitä voi syntyä toivo paremmasta huomisesta. Tunnelin päässä voi sittenkin näkyä valoa.
Käännetään asia toisinpäin. Jos olen tänään kohtuullisesti sinut omien ongelmieni kanssa, voisin kenties olla avuksi jollekulle, joka ei ole. Hänen ei ole helppoa kertoa sitä minulle, mutta jos osaan myötäelävästi kysyä, mitä tänään kuuluu, saatan päästä kriisin kuuntelijaksi. Se on luottamustehtävä, josta ei pidä kieltäytyä. Voin vaikka pelastaa jonkun hengen.
