Puhuttelussa evakossa

Historia toistaa itseään. Se puhuttelee ja asettaa koskettavasti tosielämän näyttämölle. Ihminen tarvitsee isommat raamit omalle pienelle tarinalleen voidakseen kasvaa täyteen mittaansa. Ainakin itse tarvitsen.

Mieheni äiti saapui Suomeen nuorena neitona Inkeristä, oma äitini Uudeltakirkolta Karjalasta. Evakkomatka oli molemmille siis tuttua. Tyhjästä alkaminen tavallista arkea, uskottiin tulevaisuuteen, omiin voimiin – ja johdatukseen. Tavara ei ollut olennaista.

Tätä opettelen omalla neljän viikon remonttireissullamme. Evakkoaika oman pojan sivutiloissa on ollut puhuttelevaa ja haluan olla kuulolla, oppimassa jotain tärkeää. Mihin minä tarvitsen kaikkea sitä tavaraa, joita pakattiin isoon konttiin, saunan lauteille ja ulkovarastoon. Nämä kirjat, korut, astiat, taulut, muistoesineet… Ja kuitenkin ne ovat osa minun tarinaani. Ja rakkaita.

Olen ollut Jumalan puhuttelussa juuri tässä evakossa. Hän haluaa sanoa tärkeitä asioita, avartaa näkökulmaani suhteessa omistamiseen ja tavaraan, kaikenlaisiin itsestäänselvyyksiin.

Suomalaisena, turvallisessa ja demokraattisessa ilmapiirissä, kirkon ja seurakunnan vapaassa hengessä, en voi koskaan ymmärtää sisariani ja veljiäni nälän, sodan, väkivallan, vainon ja pakolaisuuden keskellä. En voi ymmärtää, miltä tuntuu, kun ei löydy vettä voidakseni pestä lapseni jossain maanalaisen nurkassa. Enkä aidosti kokea, miltä tuntuu jatkaa elämää ilman yhtään konkreettista muistoa, valokuvaa, sopivaa jalkinetta tai yhtään kipulääkettä. En kykene hahmottamaan, miltä tuntuu, jos oma aikuinen poikani ilmoitetaan kaatuneeksi tai kadonneeksi.

Voin vain jäädä Herrani eteen puhumattomana ja samalla lujasti sormet ristien huutaen apua ja armahdusta ihmiskunnallemme. Kaikki tämä rumuus ja kauheus, väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus on jo koettu moneen kertaan ennenkin tässä maailmassa.

Suomalaisena, turvallisessa ja demokraattisessa ilmapiirissä, kirkon ja seurakunnan vapaassa hengessä, en voi koskaan ymmärtää sisariani ja veljiäni nälän, sodan, väkivallan, vainon ja pakolaisuuden keskellä.

Herramme on nähnyt kaiken. Herramme suostui ristille juuri tämän kaiken tähden, ihmisen tähden, jota hän rakastaa. Vihollisemme tähden ja kaikkien kilttien uskovaisten tähden. Minun tähteni.

Olisiko niin, että hän tarkoituksella vie minut katsomaan maailmaa avarammalta paikalta. Evakkomatkani turvalliseen tupaan, lämpimän veden ja saunan ulottuville, johdattaa uudenlaiseen kiitokseen. Kaikki on hyvin ja kaikesta tästä hyvästä haluan olla jakamassa entistä enemmän.

Haluan oppia luopumisen taitoa ja asennetta. Haluan oppia irrottamaan tiukan otteeni itsestäänselvyyksistä. Haluan pohtia Vapahtajan maallista vaellusta ilman pysyvää kotia, matkamuistoa, isovanhempien muistorikasta pöytäliinaa.

Rikas on se, joka antaa omastaan. Hänen sielunsa voi silloin täyttyä taivaallisilla rikkauksilla, Hengen tuulet pääsevät vapaammin puhaltamaan meissä ja kauttamme. Haluan olla entistä uskottavampi evankeliumin viestittäjä ja siksi todennäköisesti tämä evakkoreissukin on merkittävä episodi minun tarinassani.

Lue kirjoittajan muut blogitekstit täältä.