Kirjoittanut
Kirjoittaja on espoolainen liikkeenjohdon konsultti, pianisti ja historianharrastaja, joka toimii Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n puheenjohtajana, Holokaustin Uhrien Muisto ry:n ja Elämän marssi ry:n varapuheenjohtajana sekä Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän sihteerinä.Helsinki aikoo hyökätä Israelia vastaan hankintalakimiesten voimin, otsikoi Helsingin Sanomat 9.11. Hesarin juttu kertoo kaupunginhallituksen 8.11. tekemästä päätöksestä, joka velvoittaa kaupungin lakimiesten ryhtymään toimenpiteisiin, jotta kaupunki voisi lopettaa yhteistyön sellaisten yritysten kanssa, jotka ”hyötyvät Israelin laittomasta miehityksestä” Länsirannalla. Käytännössä tämä tarkoittaisi pääasiallisesti israelilaisia eli juutalaisten omistamia yrityksiä, jotka palvelevat alueen asukkaita, olivatpa nämä arabeja tai juutalaisia.
Asia oli jo ollut lakimiesten käsiteltävänä, mutta palautui takaisin juridisesti mahdottomana. Tähän eivät kaupunginhallituksen punavihreät jäsenet kuitenkaan tyytyneet, vaan palauttivat asian virkamiesten jatkovalmisteluun äänin 8-7. Israel-vastaiselle linjalleen uskollisena Helsingin Sanomat ihasteli tällaista päätöstä kehuen poliitikkojen ”suoristaneen ryhtinsä ja ottaneen arvojohtajan roolin”.
Hanke käynnistyi toukokuussa vasemmistoliiton somalitaustaisen kaupunginvaltuutetun Suldaan Said Ahmedin tekemästä aloitteesta, jonka allekirjoitti 19 muuta valtuutettua. Aloitteen otsikkona oli Loppu Israelin miehitykselle.
Kaupunginhallituksen tähtäimessä juutalaisten omistamat yritykset
Punavihreiden poliitikkojen äänin tehty päätös kertoo paitsi heidän alhaisesta historian- ja faktojen tuntemuksesta, myös siitä, että he kaikki ovat omaksuneet vahvan antisemiittisen ajattelumallin, jossa Israel – maailman ainoa juutalaisvaltio ja Lähi-Idän ainut demokratia – on myös maailman ainut valtio, johon Helsingin kaupunginhallitus haluaa kohdistaa sanktioita. Paitsi Israeliin, mahdollinen boikotti kohdistuisi nimenomaan juutalaisten omistamiin tai johtamiin yrityksiin.
Kaupunginhallituksen tekemä päätös heijastelee saksalaista yhteiskuntaa 1930-luvulla, jolloin juutalaisia ja heidän omistamia yrityksiä ryhdyttiin ensin häiritsemään, sitten vainoamaan ja pikku hiljaa tuhoamaan. Ajatuksista, puheista, kirjoituksista ja poliittisista päätöksistä antisemitismi eteni tuhansien synagogien ja kauppaliikkeiden tuhoamiseksi ns. kristalliyönä 9.11.1938, vain siksi, että ne kuuluivat juutalaisille. Vain seitsemän vuotta myöhemmin kuusi miljoonaa juutalaista oli murhattu holokaustissa saman natsihallinnon toimesta. Oli jotensakin irvokasta, että kristalliyön muistopäivää vietettiin juuri Hesarin uutisen julkaisupäivänä.
Kaupunginhallituksen päätöksessä on sama antisemiittinen henki. Jos helsinkiläiset poliitikot olisivat oikeasti oikeudentuntoisia, he kohdistaisivat hyökkäyksensä laajalti tiedossa olevia todellisia ihmisoikeusrikkojia kohtaan, niitä valtioita vastaan, jotka kiusaavat, vangitsevat ja jopa tappavat toisinajattelijoita ja toisinuskovia. Näitä valtioita löytyy kyllä ja niiden kanssa tehtävä kauppa on moninkerroin suurempaa, mutta sitä poliitikot eivät uskalla tehdä, koska se vaikuttaisi kielteisesti pääkaupungin turisti- ja tulovirtoihin. Helpompaa on lyödä juutalaisvaltiota.
Palestiinalaisten apartheid eristää Länsirannan
Nykyinen Länsirannan eli Juudean ja Samarian konflikti alkoi v. 1967 kun ympäröivät arabimaat hyökkäsivät Israelin kimppuun tavoitteenaan ajaa juutalaiset mereen. Yllättäen hyökkääjät jäivät ylivoimastaan huolimatta alakynteen ja Israelin onnistui lyödä heidät ja valloittaa Länsirannan lisäksi Golanin kukkulat, Gaza ja Siinain niemimaa.
Vuonna 1995 Israelin ja palestiinalaisten allekirjoittamassa ns. Oslo II -sopimuksessa Länsiranta jaettiin siviili- ja turvallisuushallinnon kannalta kolmeen, A-, B- ja C- alueeseen. Alue A on yksinomaan palestiinalaishallinnon alaisuudessa; Aluetta B hallinnoivat sekä palestiinalaishallinto että Israelin turvallisuusjoukot; ja alue C, joka sisältää Israelin siirtokunnat, on kokonaisuudessaan Israelin hallinnassa.
Ensinnäkin Helsingin kaupungin aloite on ristiriidassa Oslon sopimuksen kanssa. Toiseksi, jos Helsingin kaupunginhallituksen ja myös kansainvälisen yhteisön pitäisi olla jostakin huolissaan, on palestiinalaishallinnon päätös liittyen erityisesti A-alueeseen, jonne ei sallita yhdenkään juutalaisen asettua. Muistisääntönä tämä on helppo: Alue A on yhtä kuin apartheid, palestiinalaishallinnon apartheid, mitä ylläpitääkseen esim. juutalaisille maata myyneitä palestiinalaisia on palestiinalaisten tuomioistuinten päätöksillä tuomittu kuolemaan. Reuters uutisoi v. 2013 palestiinalaisten presidentin Mahmoud Abbasin linjanneen, ettei Palestiinan valtioon tule ensimmäistäkään israelilaista. Tällä hän tietysti tarkoitti juutalaisia, koska Israelin arabit ovat luonnollisesti tervetulleita asettumaan Palestiinan valtioon, sikäli kun sellainen joskus syntyy.
Israel ei toteuta apartheid-politiikkaa, vaikka Suldaan Said Ahmed blogissaan ja hänen monet hengenheimolaiset niin väittävät. Israelin noin 9 miljoonasta kansalaisesta n. 2 miljoonaa on arabeja täysin kansalaisoikeuksin. Maan nykyisessä hallituksessa istuu muslimiveljeskuntaa lähellä oleva arabipuolue, maan suurlähettiläinä on pitkään – myös Suomessa – ollut arabeja, maan korkeimmassa oikeudessa arabituomarit ovat tuominneet entisiä presidenttejä vankilaan jne.
Se, ettei Länsirannalta ole vapaata pääsyä Israeliin johtuu siitä, että Israel suojelee kansalaisiaan – niin juutalaisia kuin arabejakin – palestiinalaisterroristien hyökkäyksiltä. Onkin täysin ymmärrettävää, että vuosikymmeniä jatkuneet, palestiinalaisten pääasiassa juutalaisiin kohdistamat terroriteot ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Israelin on ollut pakko rajoittaa palestiinalaisten pääsyä Lansirannalta ja Gazasta Israeliin. Tottakai tästä aiheutuu huomattavia haittoja ns. tavallisille palestiinalaisille, mutta mitä muuta kansalaisiaan suojeleva valtio voisi vastaavassa tilanteessa tehdä?
K.-A. Fagerholmin perintö uhan alla
Erityisen surullista kaupunginhallituksen päätöksessä on se, että sen kaksi demariedustajaa, joiden äänin päätös tehtiin, apulaispormestari Nasima Razmyar ja Elisa Gebhard, ovat hylänneet sen Israeliin ja juutalaisiin liittyvät periaatteet ja ymmärryksen, joita monet sosialidemokraatit ovat pitäneet tärkeinä. Yksi heistä oli valtioneuvos K.-A. Fagerholm, SDP:n kansanedustaja 1930–1966, moninkertainen eduskunnan puhemies, sodanaikainen sosiaaliministeri sekä maamme kolminkertainen pääministeri vuosien 1948-1959 välillä.
Fagerholmin tytär Brita Kekkonen muistelee isänsä viimeisiä hetkiä v. 2014 julkaistussa kirjassa Valtakunnan miniä koskettavasti: Vielä kuolinvuoteellaan Fagerholm kantoi huolta hänelle tärkeistä asioista, juutalaisuudesta ja Israelista. Viimeisinä tunteinaan hän saneli paikalla olleelle kenraalimajuri evp. Ragnar Grönvallille viestin Israelin suurlähettiläälle, jossa hän pahoitteli, ettei kyennyt osallistumaan maan itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Toinen Israelin ja juutalaisten suuri ystävä oli Arvo Salo, joka oli SDP:n kansanedustajana 1966-1970 ja 1979-1983, toimien kulttuuriministerinä Kalevi Sorsan III hallituksessa hallituksessa 1982-1983. Mainittakoon, että molemmat herrat ovat olleet edeltäjiäni Suomi-Israel Yhdistysten Liiton puheenjohtajina, Fagerholm ensimmäisen yhdistyksen perustamisesta alkaen vuosina 1954-1976 ja Salo 1982-1987.
Myös Paavo Lipponen ansaitsee tässä yhteydessä arvonannon pyydettyään vuonna 2000 ensimmäisenä pääministerinä maamme juutalaisyhteisöltä anteeksi vuonna 1942 tehtyjä juutalaispakolaisten luovutuksia natsi-Saksalle. Lukuisia muitakin Israelin ystäviä on vuosikymmenten saatossa löytynyt demareista, mutta nuorempi polvi kaipaisi historiantietoihinsa päivitystä. Vasemmistoliiton ja vihreiden edustajista puhumattakaan.
Helsingin kaupunki syyllistymässä antisemitismiin
Niin helsinkiläisille poliitikoille kuin kaupungin lakiasioitakin hoitaville annan vielä lopuksi tärkeän vinkin: lukekaa Suomen hallituksen hyväksymä Kansainvälisen holokaustin muistoa kunnioittava liiton (International Holocaust Remembrance Alliance, IHRA) määritelmä antisemitismistä, jonka mukaan Kaksoisstandardien soveltaminen vaatimalla Israelilta käyttäytymistä, jota ei odoteta tai vaadita miltään muulta demokraattiselta kansakunnalta on antisemitismiä. Lisäksi IHRAn määritelmä toteaa, että
- Rikokset ovat antisemitistisiä silloin, kun hyökkäysten kohteet, joko ihmiset tai omaisuus – kuten rakennukset, koulut, hartaudenharjoituspaikat ja hautausmaat – on valittu siksi, että ne ovat juutalaisia tai liittyvät juutalaisiin, tai jos kyseisiä kohteita pidetään juutalaisina tai juutalaisiin liittyvinä.
- Antisemitistinen syrjintä on muiden saatavina olevien mahdollisuuksien tai palvelujen kieltämistä juutalaisilta, mikä on monissa maissa lain vastaista.
En oikeasti jaksa uskoa, että helsinkiläiset poliitikot olisivat tähän valmiita. Toivottavasti en ole väärässä.
Niin kuin sinä olet veljellesi tehnyt, niin myös sinulle tehdään. Sinulle maksetaan tekojesi mukaan (Obadja 15).
