Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Arkkipiispa Kari Mäkisen puhe toukokuun kirkolliskokouksessa kohahdutti taas. Minua se ei kohahduttanut. Puhe oli tasan niin hyvä kuin arkkipiispalta voi odottaa. Hänen käyttämät kielikuvat ovat kaunista kuultavaa, oli niissä asiaa tai ei. Hän runoilee niin kuin Mika Waltarin Kristus-mystiikasta väitellyt tohtori vain voi.
Mäkinen on ihan mukava mies. Tiedän sen, koska olen istunut kirkolliskokouksessa valiokunnassa hänen vieressään. Mikä Mäkisen puheessa oli erikoista? Hän puhui samalla tavalla kuin valtamedia on puhunut samasta aiheesta viimeiset vuodet. Jos valtamedia vaikenee, Mäkinen ei!
Toisen puheen puhui samassa viikon tilaisuudessa Turussa kirkkoministeri Päivi Räsänen. En ole saman poliittisen karsinan edustajana hänen puheitaan paljoa kommentoinut. On ihan sama, mitä hän puhuu, seurauksena on, että netin varttihullut pillastuvat, kirkolliset kommentaattorit sauhuavat, Kotimaan blogistit alkavat puhumaan aiheesta keskenään ja itsensä kanssa sekä Sari Roman-L. varoittaa meitä hurmahenkisyydestä ja kehottaa olemaan syrjimättä ketään. Ja Johanna Korhonen on jo tehnyt asiasta kantelun, jonka Kotimaa meille uutisoi ja kertoo samalla, että Tikkurilassa voi mennä Sateenkaarimessuun.
Mikä Päivi Räsäsen kirkolliskokouspuheessa oli ihmeellistä? Piispat pitivät samanlaisia puheita 20-30 vuotta sitten, eikä niistä silloin pillastuttu.
Mikä on usein kaikkien puheenpitäjien ongelma? He luulevat, että kun ihmiset ovat hiljaa, he ovat samaa mieltä. Näin on myös kirkolliskokouksessa. Kyllä, kuulijat kuuntelevat puheet sivistyneesti, eivätkä huuda välihuutoja. Luulen, että se voi tuntua piispastakin hyvältä. Mutta eivät ne kaikki kuulijat samaa mieltä ole. Tiedän sen, koska kerran pidin kirkolliskokouksessa puheen, jonka kaikki kuuntelivat suhtkoht kiltisti, mitä nyt pari piispaa pongahti etupenkistä ylös ja käveli pois. Ja muutama edustaja haukkui jälkikäteen minut pataluhaksi ja edellinen arkkipiispa veti herneen nenään. Mistä aiheesta puhuin? Siitä, että kirkosta puuttuu hengellinen johtajuus.
Kun suomalainen naislääkäri menee Afganistaniin Kabulin takana olevaan Hazarimaahan vuorten taakse ja hoitaa siellä yli 25 vuotta etniseltä ja uskonnolliselta taustaltaan syrjityt hazarit ja syrjittyjen synnytykset, lapset, naiset, vammaiset ja kylien terveydenhoidon yksin syrjimättä ketään ja saa muslimijohtajien suojelun ja Time-lehden vuoden Eurooppalaisen palkinnon, niin muutaman vuotta myöhemmin Vantaalta löytyy kirkkovaltuutettu, joka tietää, että se kaikki on ollut syrjintää ja tasa-arvon vastaista, ja lopulta kirkkoon kuulumaton ministeri keksii, että taitaa olla koko järjestö huonomaineista porukkaa. Jos piispa on hengellinen johtaja, hän sanoisi toisin.
Kyllä osa piispoista yrittää tosissaan. Ja kirkkohallituksessakin joku joskus. Ja paikallisseurakunnissa on paljon aitoa lauman kaitsemista. Peruskauraa jakavaa lääninrovastia ja aluekappalaista. Mutta varsinainen hengellinen johtajuus meiltä kirkosta nyt puuttuu. Siksi lauma menee muille laitumille. Siksi Kaarina Hazardit, Ruben Stillerit ja Outi Nyytäjät joutuvat sanomaan, että ei meillä ole oikein otetta tähän hommaan. Kai Sadinmaa kirjoittaa ja puhuu välillä hyvin, mutta tuolla vauhdilla polttaa itsensä nopeasti loppuun.
Kun piispat ja papit pyörittelevät sanomaa kuin saippuaa käsissään, sillä aikaa uskoon tulleet missit ja iskelmälaulajat kertovat meille, miten pääsee taivaaseen. Kun körttijohtajat yskivät kuin vuoden kylmänä ollut veneen moottori, niin körtti Heli Karhumäki korjaa virheen seuraavassa kolumnissa. Samat ihmiset, jotka eivät tykkää, että asioista moralisoidaan ja pitäydytään vanhaan, tykkäävät facebookissa ja twitterissä uudesta paavista, jonka tehtävä on pitäytyä vanhaan. Mutta hän onkin hengellinen johtaja.
Kun Guatemalasta tulee parin tuhannen hengen hiippakunnan piispa vierailulle ja sanoo, että pysytään totuudessa, vaikka turpaan tulee ja rahat peritään takaisin, niin suomalaisten kirkon visiirien mielestä se on ekumeniaa. Mutta kun Lähetyshiippakunnan Soramies sanoo, että pysytään totuudessa, silloin tulee Tampereen kapitulista turpaan ja soraa miehen silmille. Se ei ole ekumeniaa. Kun Väisänen sanoo, että pysytään tunnustuksessa, se on hajotustyötä. Mutta kun Kuukauppi sanoo saman, niin se onkin syvällistä.
Kenellä on tänään kirkossa hengellinen johtajuus? Raamattuopetus seurakunnissa on ollut heikossa hapessa, mutta Radio Deissä suosituimmat ohjelmat ovat olleet vuosikausia raamattuopetukset. Kun seurakuntien työntekijät vasta etsivät Raamatusta, mikäs kohta se oli, niin Leo Meller on suorassa ohjelmassa kohdan jo löytänyt. Kun seurakuntien nuoret työntekijät ja pikkusievät liberaalit nauravat TV7:n ohjelmille ja jättävät raamattuopetuksen siellä Leif Nummelalle ja muutamille muille, niin kansa kuuntelee ja katselee heitä parempia aikoja odotellessa. Kun kirkon viestintä- ja kirjallisuuspalkinnot menevät Jaakko Heinimäelle, niin samaan aikaan on myyty kymmeniä tuhansia kappaleita Juha Vähäsarjan hartauskirjoja, joita kansa hiljaa lukee työpaikoillaan, kodeissaan ja kammioissaan. Ja Norvanto ja Junkkaala ovat opettaneet Raamatun moneen kertaan läpi.
Pitäisikö nyt olla huolissaan? Pitää olla. Aina. Siksi nytkin. Minä olen niin huolissani. Mutta yksi asia on varma. Jumala on aina pitänyt huolta kirkostaan. Ja siksi, jos he vaikenevat, Hazardit huutavat. Jos piispa ei sano asiaa, niin puhukoon sitten ministeri saman asian. Jos papit eivät puhu, pyydetään katolinen Timo Soini ja helluntailainen Sari Essayah uudestaan ehdokkaaksi seuraaviin vaaleihin, niin yksinkertaiset toimittajat kysyvät heiltä samat asiat. Jos kirkko ja piispat jättävät sanomatta, annetaan yritysjohtajien, urheilijoiden, iskelmälaulajien ja oopperalaulajien sanoa sama asia uudestaan. Jos Kirkon tiedotuskeskus ei saa ohjelmaa ulos pisaraakaan enempää kuin horisontissa on, niin annetaan YLE:n ajankohtaisohjelmien, Radio Dein ja TV7:n sanoa sama.
Ja sitten on tietysti niitä, jotka luulevat, että koko ajan pitää puhua, kirjoittaa ja ottaa kantaa. Ja unohtavat mitä Aamos sanoi? ”Viisas vaikenee, sillä aika on paha…”
Jos he vaikenevat, kivet huutavat.
