Kirjoittanut
Emil Anton on suomalais-irakilainen katolinen teologian tohtori. Hänen viimeisin suomenkielinen kirjansa on Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017).Ensi viikon alussa vietetään taas talvi-Heikkiä eli pyhän Henrikin marttyyrikuoleman muistopäivää. Sitä on vietetty Suomessa jo satoja ja satoja vuosia, vaikka nykyään juhlallisuudet eivät aivan taida vetää vertoja keskiaikaisille menoille. Itse asiassa viime aikoina koko tarina on alkanut kääntyä päälaelleen ja pyhimykseksi onkin noussut Henrikin sijasta hänen murhaajansa Lalli!
Lallin patsaan, asumuksen, itkukiven ja muut ”pyhiinvaelluspaikat” voi ehkä vielä ottaa hymysuin vastaan, mutta jossain vaiheessa homma alkaa käydä jo aika epäilyttäväksi. SuomenLalli-nimisellä blogilla Lallia nimitetään perisuomalaisten suojeluspyhimykseksi ja pyhän Henrikin legendaa sanotaan ruotsalaisen ja katolisen kirkon keksimäksi häväistyslegendaksi. Oikeasti valloittajat kuulemma raiskasivat Lallin vaimon. Lallin kirveelle sanotaan riittävän töitä tänäänkin. Lallin vihollisia ovat ainakin vihreät, ruotsalaiset, demarit ja vasurit. Että tällaista isänmaallisuutta tästä pyhimyskultista.
Vaikka tällainen ekstremismi lienee marginaalista, monilla suomalaisilla on silti taipumusta sympatiseerata enemmän Lallia kuin Henrikiä. Kymmenen vuotta sitten Suuret suomalaiset -äänestyksessä Lalli sijoittui neljänneksitoista ennen mm. Väinö Linnaa, Paavo Nurmea ja J.V. Snellmannia. Tämä kaikki antaa ajattelemisen aihetta näin pyhän Henrikin juhlapäivän alla: kumpi oikeastaan on sankarimme, pyhä Henrik vai ”pyhä” Lalli?
Ehkä ensimmäinen ja perustavanlaatuisin intuitio Lallin puolesta ja Henrikiä vastaan on se, että Lalli oli sisukas suomalainen, kun taas ulkomaalainen Henrik tuli tuomaan tänne vierasta uskontoa. Tämän vastapainoksi on muistutettava, että suomalaisia oli haudattu kristillisesti jo 100 vuotta ennen Henrikin ”maahanmuuttoa”. Henrik tuli vain järjestämään suomalaisten jo omaksumaa kristillistä uskoa, joka muuten on aina ollut luonteeltaan ylikansallista, universaalia, maailmanlaajuista, katolista. On surkuhupaisaa, että edellä mainittu SuomenLalli sanoo kaiken keskellä filosofiansa perustuvan ”Kalevalaan ja kristinuskoon”. Tästä saankin aasinsillan seuraavaan pointtiin.
Kun nykysuomalaiset ajattelevat Henrikiä ja Lallia, Lallin suomalaisuus ja nykysuomalaisuus menevät helposti mielikuvissa päällekkäin. Lalli oli kyllä suomalainen, muttei lainkaan sellainen suomalainen kuin mitä me olemme kaikkien kristillisen vuosisatojemme jälkeen. Lallin Suomessa ei ollut kaupungin kaupunkia, ei siniristilippua, Agricolan aapista, Lönnrotin Kalevalaa, Runebergin Maamme-laulua, Sibeliuksen Finlandiaa eikä paljon muutakaan siitä, mikä meistä nykyään tekee suomalaisia. Tämä Suomi on kehittynyt sen ansiosta, mitä pyhä Henrik meille aikanaan teki liittämällä meidät lännen kristilliseen kulttuuripiiriin.
Torjuttavan muukalaisen sijaan voisimme lähestyä Henrikiä niin kuin tehdään Vuoden kristillinen kirja -palkinnon aikanaan voittaneessa Pyhimyksiä ja paanukattoja -kirjassa. Siinä Henrikiä kutsutaan keskiajan Suomen näkökulmasta ”suosituksi maahanmuuttajaksi”. Henrikin 800-vuotinen kunnioitus maassamme voi tänäänkin pistää meidät miettimään suhdettamme muukalaisiin, muuhun maailmaan, universaaliin kirkkoon ja kaikkeen siihen, mitä sillä on meille annettavanaan. Hyvää talvi-Heikkiä kaikille!
Radio Dein Päivän blogi 16.1.
