Kirjoittanut
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja entinen europarlamentaarikko.Blogisarjani Isä meidän -rukouksesta jatkuu. Olemme päässeet alkupuhuttelun jälkeen ensimmäiseen pyyntöön Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tämä lause muistuttaa peruserosta ihmisen ja Jumalan välillä. Siinä rukoilija asettuu omalle paikalleen ja Jumala omalleen. Jumala on pyhä. Kaikesta rakkaudesta, läheisyydestä ja isättelystä huolimatta ihminen on ihminen ja Jumala on Jumala.
Kirjassaan Isä meidän Tapio Saraneva sanoo: ”Pyyntö Jumalan nimen pyhittämisestä on muistutus siitä, ettei ihminen saa pyrkiä hallitsemaan eikä manipuloimaan Jumalan todellisuutta. Niin helposti ihminen haluaa ottaa Jumalan käyttöönsä ja panna hänet palvelemaan omia tarkoitusperiään. Jeesuksen vastustajien – ylipappien, lainopettajien ja kansan vanhimpien – suurin synti oli siinä, että he olivat ottaneet hallintaansa Jumalan todellisuuden ja käyttivät sitä oman asemansa turvaamiseen.” Tuon ajatuksen pitäisi hätkähdyttää jokaista meitä.
Jos puhuttelu ”Isä meidän, joka olet taivaissa” muistutti ensimmäisestä käskystä: minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia, tämä seuraava lause, ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi”, linkittyy olennaisesti toiseen käskyyn: ”Älä käytä väärin Herran sinun Jumalasi nimeä”. Myös tuohon käskyyn sisältyvä kuvakielto, ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa”, Toisen Mooseksen kirjan luvussa 20, liittyy tähän: Jumala, josta on kuva, on Jumala, jota ihminen voi hallita – ja näihin kuviin kuuluvat myös meidän mielikuvamme Jumalasta. Jumala ei antanut itsestään tyhjentäviä määritelmiä. Omasta olemuksestaan hän sanoi: Minä olen se joka olen. Hän on mysteeri, salaisuus, ihmistä suurempi, käsityskykymme yli käyvä, ja rukouksessa me tunnustamme sen.
”Jeesuksen vastustajien – ylipappien, lainopettajien ja kansan vanhimpien – suurin synti oli siinä, että he olivat ottaneet hallintaansa Jumalan todellisuuden ja käyttivät sitä oman asemansa turvaamiseen. Tuon ajatuksen pitäisi hätkähdyttää jokaista meitä.”
Tämä mysteeri ei ole kuitenkaan sanaton mysteeri. Tärkein sana, jonka Jumala on sanonut, on Jeesus Kristus. ”Tämä on minun poikani. Kuulkaa häntä”, kuului pilvestä ääni opetuslapsille.
Kun olin nuori, kuvittelin, että toisen käskyn varoitus Herran nimen turhaan lausumisesta koski lähinnä vanhoja tätejä, joilla oli tapana päivitellä ”Herran jestas” tai ”Herran tieten” tai karskeja kiroilijoita, joilta pääsee ”jumalauta”. En näitäkään sanontoja voi suositella, mutta myöhemmin tajusin, että se varoittaa paljon vakavammasta ilmiöstä ja koskee erityisesti uskonnon ammattilaisia, kaikkia, joilla on vakava vaara tehdä Jumalasta oman asemansa tukipilari ja identiteettinsä tehostesana. Se koskee myös minua. Jumalan nimellä ostetaan ja myydään usein hyväksyntää, käydään vaihtokauppaa ilman pyhää pelkoa. Asiani menee paremmin läpi, kun tehostan sitä sanomalla Herra sanoi minulle… Kannattaa todella kysyä itseltään, tarvitaanko tuo tehokeino.
Tarvitsemme jumalanpelkoa, ja Jumalan nimen pyhittäminen on juuri sitä. Jumalanpelossa ei ole kysymys pelossa elämisestä, rakkaushan karkottaa pelon. Mutta pyhän kunnioittamisesta on kyse. Ollaan alueella, joka hurmaa ja kauhistuttaa, ja saa pienen ihmisen vapisemaan. Alueella, jota ei voi hallita. Anna-Maija Raittila sanoi viisaasti: ”Israelilaiset pelkäsivät Jumalaa, koska hän voi tehdä mitä vain – ja samalla tähän pelkoon liittyi rajaton toivo, koska Jumala voi tehdä mitä vain.”
Eija-Riitta Korhola käsittelee Isä meidän -rukousta Radio Deissä torstaisin klo 8.45 ja 12.50.
Lue Isä meidän -rukousta käsittelevän Eija-Riitta Korholan blogisarjan aiemmat osat:
