Kirjoittanut
Kirjoittaja on hoitovapaalla oleva kahden lapsen äiti, jonka sydän sykkii lähetystyölle ja taiteelle.Opin pienenä jotain tärkeää tasapainosta. Kaatumisen voi välttää kiinnittämällä katseen johonkin paikallaan pysyvään, itsensä ulkopuolella olevaan pisteeseen.
Olen edelleen innoissani tästä neuvosta. Se paljastaa nimittäin, miten säilyttää tasapaino keskellä elämän loputonta muutoksen virtaa ja odottamattomia yllätyksiä. Perheeni kohdalle niitä on osunut viime aikoina erityisen paljon.
Meidät evakuoitiin pari viikkoa sitten yhteistyöjärjestömme tekemään riskianalyysiin perustuen, joten olemme yhtäkkiä taas Suomessa. Karanteenijaksoksi meille järjestyi perhetuttujen ihana koti parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta ja viikonloppuna muutimme Helsinkiin asuntoon, jossa voimme toivottavasti viettää loput ajasta ennen paluutamme Etiopiaan koronatilanteen rauhoituttua. Tässä saattaa tosin mennä useampi kuukausi.
Sitä odotellessamme jatkamme oromon kielen opiskelua WhatsApp-puheluiden ja tehtävien avulla täältä Suomesta käsin. Näin pystymme edistämään alkuperäistä työsuunnitelmaamme evakuoinnista huolimatta.
Näiden melko väsyttävien vaiheidenkin keskellä näen ympärillämme lukuisia syitä kiitollisuuteen. On esimerkiksi ihme, miten sujuvasti pääsimme lopulta poistumaan Etiopiasta lyhyellä varoitusajalla. Olemme myös olleet kiitollisia kaikesta lähimmäistemme välittämisestä ja huolenpidosta. Lisäksi Jumala itse on pysynyt tiiviisti kanssamme tämän vuoristorata-ajelun läpi.
Samalla tarkastellessani ottamiamme askeleita minun on myönnettävä, että elämämme muutosvauhti on ollut huomattava koronasta johtuvien tapahtumien lisäksi. Kahden viimeisen vuoden aikana olemme muuttaneet jo viisi kertaa kahdella mantereella ja kolmessa eri maassa. Tänä aikana olemme myös vaihtaneet työpaikkaa ja saaneet esikoisemme lähetyskurssin aikana.
Seikkailun ystävänä olen toivottanut nämä käänteet tervetulleiksi jännittäen, mitä Jumalalla on kulloinkin meille nurkan takana varattuna. Samalla tämä prosessi on pakottanut minut käsittelemään pelkojani ja päästämään irti. Lisäksi mikä tärkeintä, se on opettanut minua pitämään yhä tiukemmin kiinni siitä, mikä pysyy.
Mutta mikä lopulta on elämässä se horjumaton vakio, johon voin kiinnittää katseeni? Toinen ihminen? Minä itse? Kotini? Työni? Jokin ihmisten kehittämä filosofia tai itse elämälleni keksimä tarkoitus? Terveys? Varallisuus? En usko, että mikään näistä kestäisi painoani sortumatta.
Koronakriisi on ravistellut käsitystämme siitä, mikä tässä maailmassa on muuttumatonta. Virus on todellinen uhka omalle sekä lähimmäistemme terveydelle. Lisäksi moni on menettänyt sen vuoksi toimeentulonsa, ja minut se on ajanut ulos kodistani. Se on ollut kuin maanjäristys koetellen maata, jolle olemme rakentaneet talomme ja elämämme.
Tarjolla on kuitenkin hyviä uutisia. Raamatun kirjeessä heprealaisille sanotaan, “ Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” (Hepr. 13:8) Meidät on luotu pitämään kiinni Jeesuksesta koko voimallamme, ja hän pitää meistä huolen. Koko universumissa ei ole mitään eikä ketään toista, joka horjumatta jaksaisi pitää meidät pystyssä. Hän on toivomme.
Sen vuoksi,
”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.” (Hepr. 1b-2)
Karanteenin aikana Suomessa ottamani kuvat heijastavat sitä laajempaa muutosten ketjua, jonka läpi olemme kulkeneet. Kaiken keskellä elämämme Kiintopiste pysyy aina samana.
