R.I.P. 2017?

Luterikunnan seuraava suuri juhlavuosi on 2017. Silloin uskonpuhdistuksen alkamisesta on kulunut kunniakkaat 500 vuotta. Vietetäänkö silloin juhlia vai aloitetaanko laskeutuminen edessä häämöttäviin luterilaisuuden hautajaisiin?

Istuin kuusi vuotta Pohjoismaisten sisälähetysjärjestöjen hallituksessa. Yhteistyöelimeen kuuluu edustajia kaikista merkittävistä Pohjoismaisista luterilaisista sisälähetysjärjestöistä. Monet niistä ovat myös merkittäviä ulkolähetysjärjestöjä. Kokouksista jäi käteen ainakin yksi oivallus ja yksi surunaihe. Oivallus on se, että järjestöt – samoin kuin laajemminkin luterilaiset kirkot – voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: toimintaorientoituneisiin ja sisältöorientoituneisiin.

Toimintaorientoituneiden keskeinen pohdinta kohdistuu hengellisten kokousten, evankelioimisen ja lähetyksen tekniikkaan ja työvälineisiin. Paljolti ne ammentavat evankelikaalisista malleista ja myös evankelikaalisesta teologiasta. Siinä on paljon hyviä oivalluksia ja uutta, innostavaa toimintakulttuuria. Pyritään tavoittamaan tämän ajan välineillä tämän ajan ihmiset. Sanomaa tosin pidetään itsestäänselvyytenä eikä sen sisältöä pohdita juurikaan. Lähes kaikkien kukkien annetaan kukkia, kunhan yritystä löytyy.

Sisältöorientoituneet ovat selvästi pienenevä osa luterikuntaa. Heille on oleellista saattaa uskonpuhdistuksen jalokivet, suurimmat löydöt, tämän päivän ihmisille, niin että he voisivat löytää vapauttavan evankeliumin ja uskon levon. Sisältöorientoituneille ei ole sama, mitä evankeliumista opetetaan. Nähdään, että ei ole olemassa monta eri totuutta katsojan silmienvärin mukaan. Totuus on jakamaton ja toiset ovat sitä lähempänä kuin toiset.

Surunaihe liittyy juuri luterikunnan sanoman keventymiseen. Näppituntuma on se, että Pohjoismaat, mukaan lukien kotoinen luterikuntamme, on kadottamassa juuri uskonpuhdistuksen keskeiset löydöt. Ne eivät ole enää elämän ja kuoleman kysymyksiä vaan ainoastaan mielipiteitä. Luterilaisuus kapenee sisältäpäin, se näivettyy ja menettää sanoman myötä voimansa. Kuinka tosissani toivonkaan, että tämä suru olisi turha. Pelkään kuitenkin, että suru vain syvenee.

Lutherin löydöt, mitä ne siis olivat? Jotakin tällaista:
Raamattu on Jumalan sana, sillä koko Raamattu ajaa Kristusta.
Jumalan sana on lakia, joka tuomitsee, ajaa Kristuksen luokse, kehottaa uskovia oikeaan elämään, mutta se ei anna elämää.
Evankeliumi jakaa ja lahjoittaa, antaa ja lupaa, synnyttää elämän, avaa Kristuksen haavojen salaisuuden.
Jumala lähestyy ihmisiä niiden välineiden kautta, jotka hän on itse sanassaan ilmoittanut l. sanan ja sakramenttien kautta. Ne kantavat Kristuksen sydämiin.
Usko löytyy ja se liikkuu synti-armo -akselilla, ei eheys-rikkinäisyys tai voima-heikkous -akselilla.
Ihmisen ongelma on synti ja kuolema, Jumalan lahja on anteeksiantamus Kristuksen veressä ja avattu taivas.
Jumala ja ihminen ovat eri asioita. Jumala on pyhä ja pelottava, samalla Kristuksessa käsittämättömän armollinen ja hyvä. Ihminen on totaalisyntinen ja syntiin rakastunut, mutta Jumalan armosta hän saa olla Kristuksessa armahdettu.
Jumala antaa pelastuksen lahjaksi, ja ottaa päälleen ihmisen synnit silkasta armosta. Maallinen elämä eletään kahden regimentin maailmassa. Hengellinen regimentti koskettaa omaatuntoa, uskoa ja autuutta ja hengellinen sääty vaikuttaa maalliseen sanan voimalla. Maallinen regimentti hoitaa Jumalan määräämänä virkaansa, että oikeus, rauha ja järjestys voisivat säilyä erityisesti heikkojen vuoksi.
Paljon muutakin juhlittavaa luterilaisesta teologiasta löytyy, mutta suurin kaikista on aina evankeliumin puhtaus ja vanhurskaus Kristuksen veressä, ei ihmisen pyhässä olemuksessa tai uskonnollisissa suoritteissa. Uskosta vanhurskas saa elää! Pyhä Henki lahjoittaa syntiselle levollisen uskon, sille kaikkein heikoimmallekin kulkijalle. Onhan aarre Kristus, ei ihmisen teot; anteeksiantamus, ei meidän hurskautemme.

Luterilaiset kirkot ja järjestöt saattavat menettää suolansa tai peräti kadota maailman tuuliin, mutta niin kauan kuin meillä on Raamattu luettavana, voivat ihmiset löytää evankeliumin ytimen. Sen, minkä Luther omien taisteluittensa kautta löysi hänen räpiköityään henkensä kaupalla lakihenkisyyden ja mystiikan virroissa. Vain evankeliumin varassa kestetään vielä silloin, kun meitä riisutaan viimeiselle matkalle ja kaikki oma hurskaus osoittautuu saastaiseksi vaatteeksi. Lahjavanhurskaus kantaa vielä silloinkin.

Jos ei siis kuitenkaan vielä pidettäisi hautajaisia, vaan juhlittaisiin suuria löytöjä. Voisimme vaikka perehtyä niihin paremmin, kun siihen kerran on hyvä syy, 500 vuotta.