Kirjoittanut
Aikamme lataa ihmisen harteille valtavat paineet. Monen on vakuutettava ympäristölleen uran, harrastusten, parisuhteen, ystävien, matkojen, asuinalueen ja kodin sisustuksen kautta, että tässä sitä menee menestynyt yksilö. Nämä paineet rääkkäävät ihmisen äärimmilleen, sillä ikinä ei tule valmiiksi, eikä koskaan riitä kun aina on oltava enemmän, saavutettava lisää ja jaksettava vielä hetki.
Minuun teki tänä syksynä vaikutuksen Irja Wendischin kirjat sotilaiden lasten kokemuksista. Merkityksellistä oli paitsi kirjojen sisältö, myös Wendischin oman prosessin kuvaus kirjoissa. Hän on itse sotilaan lapsi, mikä tarkoitti traumaattista lapsuutta. Sen merkitys avautui hänelle vasta keski-iässä.
Haastatellessaan muita sotilaiden lapsia, kuunnellessaan heidän tarinoitaan ja kirjoittaessaan, hän kävi läpi omaa kipuaan. Oli vihdoin myönnettävä, että hänkin oli traumatisoituneen sotilaan traumatisoitunut lapsi. Hän kirjoitti löydöistään ja siitä, että on vielä matkalla paranemiseen. Siis keskeneräinen. Mielestäni se on rohkeaa aikana, jolloin pitäisi aina olla vastaukset valmiina, ikään kuin koko elämä olisi yhtä työhaastattelua.
Keskeneräisyyden kieltäminen johtaa ilmapiiriin, jossa ihminen joutuu peittämään hämmennystään, kysymyksiään ja kipujaan. Sellainen on valitettavan yleistä, vaikka jokainen tunnistaa nuo asiat itsessään.
Aino Suhola on kirjoittanut, että ihmisen todellinen tarve on löytää kuka on ja päästä syliin. Näitä päämääriä tavoitellessamme kaipaamme yhteyttä. Usein etsimme yhteyttä vahvuudessa, esittelemällä ulkoisia vahvuuden mittareitamme kuvitellen kaipuumme täyttyvän siten. Surullista on, että juuri silloin yhteys kapenee ja etääntyy, sillä todellinen yhteys löytyy heikkoudessa.
Unohdamme useimmat joiden kanssa nauroimme, mutta emme heitä, joiden kanssa itkimme.
Kalevi Lehtisen sanat vuosien takaa muistuttavat, että ”Jumala on erikoistunut käyttämään raakileita”. Jumala ei kysy kuka on valmis, vaan kuka on käytettävissä. ”Tule ja seuraa minua.” Usein kutsuun vastaavat varsin keskeneräiset ihmiset, mutta matkalla Jeesuksen askelissa he löytävät yhteyden muiden yhtä keskeneräisten kanssa. Samalla he voivat kasvaa omiin mittoihinsa, ja ylikin.
