Kirjoittanut
Saako kristitty toimiessaan poliitikkona perustella arvovalintojaan ja toimintaansa niiden pohjalta Jumalan sanalla? Ilmeisesti ei. Ministeri Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivillä pitämän puheen synnyttämä mediatsunami on mielestäni osoittanut tämän.
Kysymys Jumalan sanan merkityksestä poliittisen toiminnan ohjenuorana on kieltämättä vaikea. Eiköhän suurin osa meistä ole sitä mieltä, että yhteiskunta on rakennettava maallisten, ihmisten demokraattisessa järjestyksessä säädettyjen lakien eikä Raamatun tai muiden pyhinä pidettyjen kirjoitusten varaan?
Tästä on – mielestäni virheellisesti – vedetty johtopäätös, että kaikenlainen viittaaminen Raamattuun arvokysymyksissä edustaa jonkinlaista teokraattista ajattelua. Tai ainakin sen ajattelun esiastetta. Kristityn viittaaminen Raamattuun ei ole sen dramaattisempaa kuin jonkun toisen viittaaminen johonkin poliittiseen ajattelijaan tai koulukuntaan.
Yleensä arvovallinnat perustuvat johonkin, enkä näe perusteluta syytä tai edes oikeutta lähteä rajoittamaan sitä, mihin saa ja mihin ei saa perustua. Ratkaisevat ovat arvovalinnat ja toiminta niiden pohjalta. Ei kai poliittista keskustelua voida käydä niin, että nimenomaan kristityn tulee vaieta arvovalintansa syistä ja lähetistä?
Sitten toiseen asiaan, jota olen julkisesti pohtinut myös Helsingin Sanomien yleisöosastolla 17. tammikuuta.
Ministeri Räsäsen mainittu puhe herättää nimittäin monenlaisia kysymyksiä. Monen muun kanssa olen pohtinut esimerkiksi eri toimijoiden vastuuta tapahtuneessa. Julkisuudessa olleiden kommenttien perusteella yksi keskeinen toimija on kuitenkin saanut olla melko rauhassa, mitä kriittiseen tarkasteluun tulee: media.
En voi tietää kuinka moni kuuli Räsäsen puheen paikan päällä tai kuinka moni jälkeenpäin on tutustunut kymmenen liuskan pituiseen puheeseen. Rohkenen kuitenkin olettaa, että suurin osa kannanotoista ovat perustuneet eri medioissa, mukaan lukien sosiaaliset mediat, esitettyihin tulkintoihin puheesta. Muuhun lopputulokseen en ole voinut tulla luettuani sekä Räiäsen puheen kokonaisuudessaan, että siitä julkaistuja kommentteja.
Median rooli ja merkitys kohun synnyssä ja sen kehityksessä on ollut merkittävä, jopa ratkaiseva.
Varsinainen meditsunamia edeltävä maanjäristys oli seuraava kohta puheen loppupuolella: ”Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta
tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia.”
Ensimmäinen mediassa esitetty tulkinta tästä oli, että ministeri kehottaa kansalaisia rikkomaan lakia. Tämä tulkinta jäi totuudeksi, sitä kauhisteltiin ja siitä pyydettiin niin keskeisten poliitikkojen kuin liilapaitaisten kirkon edustajienkin kommentteja. On väitetty, että ministeri Räsäsen on mennyt liian pitkälle ja on tullut kehotusta käymään kehityskeskustelua pääministerin kanssa.
Luultavasti nämäkin reaktiot pohjautuvat enemmän julkisuudessa olleisiin väittämiin Räsäsen puheesta kuin itse puheeseen.
Keskustelu ministereiden vastuusta siitä, mitä he julkisuudessa puhuvat on ollut ja on hyvä. Keskustelu ministeri Räsäsen kyvystä tai kyvyttömyydestä esiintyä harkitusti ja viisaasti on hyvin ymmärrettävää. Ymmärrettävää on myös keskustelu Räsäsen esittämistä ajatuksista abortista, sukupuolineutraalista avioliitosta ja eutanasiasta. Valitettavasti keskustelua on käyty osittain virheellisin perustein ja suurelta osin mediasta johtuen.
Kuinka voi olla mahdollista, että keskustelu toimittajien vastuusta on – tässäkin tapauksessa – ollut käytännöllisesti katsoen olematonta? Eihän pitäisi olla niin, että yksi keskeinen toimija voi asettua kaiken kriittisen tarkastelun ulko- tai yläpuolella? Kuitenkin näyttää nyt olevan juuri niin.
