Kirjoittanut
Kirjoittaja on ortodoksipappi, lähihoitaja ja teologian suurkuluttaja.Antiokian piispa Serapion vieraili 100-luvulla Rossoksen kaupungissa, nykyinen turkkilainen Arsuzin kaupunki.
Piispalta tiedusteltiin mahdollisuutta lukea eräs kirjoitus jumalanpalveluksessa. Serapion vilkaisi kirjoitusta ja antoi siunauksensa sen lukemiselle.
Raamattu ei ollut vielä kiveen hakattu sisällöltään, eikä pyyntö herättänyt ihmetystä. Asianmukaisesti esipaimenelta pyydettiin siunaus.
Serapion tutustui vasta jälkikäteen tarkemmin kirjoitukseen ja huomasi oman virheensä. Raamatullinen lukukappale Rossoksessa oli ollut Pietarin evankeliumista. Kirjoituksessa ilmeni harhaoppisia piirteitä.
Serapion pikimmiten kirjoitti nuhteet tapahtuneesta. Pietarin evankeliumia ei saa jatkossa käyttää jumalanpalveluksessa. Se ei soinnu yhteen oikean uskon kanssa.
Raamattu ei siis tippunut valmiina taivaasta. Tämä on ollut alusta asti selvää. Se ei myöskään ole orjallisen sanelun tulos, taivaallinen printti.
Liian usein unohtuu, että Raamattu on kokoelma kirjoituksia. Eräänlainen pieni kirjasto erilaisia kirjoituksia. Ne ovat eri ajoilta ja ovat tyyliltään moninaisia.
Raamattu antaa nykymuodossaan hieman valheellisen kuvan itsestään. Vaikka se näyttää yhdeltä kirjalta on se (pyhä) kokoelma kirjoituksia.
Moninaisuus ei ole ongelma. Itse Jeesuksesta kertomiseen haluttiin käyttää neljää evankeliumia. Ihan mitä vain ei kuitenkaan kelvannut ja näin moninaisuus ei muuttunut sekaannukseksi.
Oma erikoisuutensa on vaikkapa nykyaikaiset luku- ja jaeluvut, jotka korostavat Raamattua eränlaisena hakuteoksena. Lääkäreillä on Pharmaca Fennica ja kirkoilla Raamattu. Vaivihkaa tämä muuttaa suhdetta Raamattuun.
Ortodoksisen kirkon asenne Raamatun kertomuksiin ilmenee parhaiten käytännössä.
Ykkössijalla on evankeliumit. Ne ovat uskon ydintä. Ne kertovat Jeesuksesta. Evankeliumikirjaa pidetään ortodoksisessa pyhäkössä alttaripöydällä, kunniapaikalla.
Kakkossijalla tulevat Uuden testamentin kirjeet. Niitä luetaan yhdessä evankeliumien kanssa pääjumalanpalveluksessa, liturgiassa.
Ilmestyskirjaa ei käytännössä kuitenkaan lueta lainkaan. Toki säännöt teoriassa tuntevat sen lukemisen illan hämärässä tiettyinä aikoina. Tämä säästeliäisyys voi olla lohduttava tieto heille, jotka ovat saaneet yliannostuksen kirjasta.
Lukukappaleet Vanhasta testamentista luetaan iltajumalanpalveluksissa. Ne ovat ikään kuin ennakoivaa (aatto)lukemista. Ne kertovat odotuksesta. Ne kuullaan tietoisina Jeesuksen tuomasta täyttymyksestä.
Vanhasta testamentista poikkeusasemassa ovat psalmit. Ne ovat ortodoksisessa jumalanpalveluksessa kaikkialla läsnä, osana sen kudosta.
Tämä ei ole Raamatun vähättelyä, vaan sen ottamista vakavasti, ei siis yksioikoisesti.
