Kirjoittanut
Kirjoitin Kotimaan kolumnissani, että Raamatusta ei voi leikata erikseen ihmisen sanaa ja Jumalan sanaa, sillä joka sana on molempia. Suuntasin tekstini erityisesti niille, joiden mielestä koko kirja ei voi olla Jumalan sanaa, kun siellä on niin hankalia asioita nykyihmisen näkökulmasta. Väitin, että se on kuitenkin Jumalan ilmoitus, ja jos siinä on ongelmia, ne ovat meidän päässämme, ei Jumalan.
Sain yllättäen sellaisenkin palautteen, jossa uskova ihminen sanoi, ettei Raamattua saa sanoa ihmisten sanaksi ollenkaan. Ymmärrettävä huomio, joskin väärä. Raamatun jokainen sana on ihmisten kirjoittamaa. Monista kirjoista tiedämmekin, kuka kirjoittaja on, milloin teksti on kirjoitettu ja missä tilanteessa. Kaikista emme tiedä. Profeetta Jesajan tyyli on erilaista kuin Jeremian ja Matteus kuvaa asioita eri näkökulmasta kuin Johannes. Luukas on tutkinut tarkkaan asioita, mutta saattaa silti muistaa väärin, kuinka pitkä matka on Jerusalemista Emmaukseen. Paavalin teksti on paikoin sen verran vaikeatajuista, ettei Pietarikaan ymmärrä kaikkea (2. Piet. 3:16). Ilmestyskirjan kirjoittajan kreikka poikkeaa huomattavasti kaikista muista Uuden testamentin tekstityyleistä. Kirjoittajien kynänjälki näkyy siis Raamatun teksteissä.
Uskomme mukaan Raamattu on kokonaan jumalallinen ja kokonaan inhimillinen, kuten Kristuskin. Tällainen ei sovi meidän normaaliin logiikkaamme. Jeesuksesta olisi helpompi ajatella, että hän oli 50% ihminen ja 50% Jumala tai vaikka suhteessa 90-10. Mutta että joku voi olla sataprosenttisesti ihminen ja sataprosenttisesti Jumala yhtaikaa, tuntuu täysin mahdottomalta. Juuri näin me kuitenkin uskomme. Jeesus ei vain näytellyt ihmistä vaan oli sitä todella. Hänellä joka ruokki tuhansia, oli nälkä. Hän joka itse oli elämän vesi, kärsi janosta. Vaikka hän herätti kuolleita ja oli kuoleman voittaja, hän kuitenkin kuoli aivan oikean kuoleman. Täysi ihminen ymmärtää ihmisen osan, täysi Jumala voi sovittaa ihmisten synnit.
Samoin me uskomme Raamatusta. Kaikki siinä on ihmisten kirjoittamaa. Sitä voidaan tutkia kaikin normaalein kielitieteen menetelmin. Sen historiallista taustaa voidaan selvittää ja sen maantiede on normaalia Lähi-idän maantiedettä. Sen paikkakuntien arkeologia on ihan profaania, ei mitään pyhää arkeologiaa. Sen tekstissä heijastuu kirjoittajien maailmankuva. Kirjoittajat käyttävät normaaleja tyylikeinoja, kuten havainnollistamista, kärjistämistä, liioittelua, huumoria ja muita retorisia tehokeinoja.
Samalla pyhässä kirjassa joka sana on Pyhän Hengen inspiroimaa ja kaikki kirjassa on sitä, mitä Jumala on halunnut sinne laittaa. Jumala ei ole jättänyt kirkkoaan arvailujen eikä väärän tiedon varaan itsestään. Sekä kirjojen kirjoittaminen että Kaanonin kokoaminen kaikkine inhimillisine kiistoineen on ollut Jumalan Hengen johtamaa. Olisi mahdotonta ajatella, että Jumala olisi antanut seurakunnalleen vääränlaisen ilmoituksen itsestään. Siksi juuri tämän kirjan sanoma herättää uskon ja ylläpitää sitä. Se on myös kristillisen opinmuodostuksen ainoa perusta.
