Kirjoittanut
Kirjoittaja on espoolainen liikkeenjohdon konsultti, pianisti ja historianharrastaja, joka toimii Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n puheenjohtajana, Holokaustin Uhrien Muisto ry:n ja Elämän marssi ry:n varapuheenjohtajana sekä Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän sihteerinä.Välinpitämättömyys Krimin 2014 tapahtuneesta valtauksesta ja sen jälkeisten taloudellisten sanktioiden vuosien ajan tiedossa ollut tehottomuus ei ole opettanut lännelle juuri mitään.
Venäjän törkeä ja valheilla perusteltu hyökkäys Ukrainaan on saanut EU:lta ja USA:lta kovat sanalliset tuomiot – strongest possible terms – mutta todelliset ja vaikuttavat solidaarisuuden osoitukset ovat jääneet vähäisiksi, minkä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky on toistuvien avunpyyntöjensä yhteydessä jatkuvasti maininnut. Atlantin molemmin puolin etukäteen hehkutetut ”ennennäkemättömät” pakotteet näyttävät jälleen jääneen paperitiikereiden askarteluksi, jotka eivät ole hetkauttaneet Putinia ja hänen lähipiiriään aikaisemminkaan. Mutta miksi sen enempää Euroopasta kuin Yhdysvalloistakaan ei löydy todellista johtajuutta tällaisella hädän hetkellä?
Kun terroristit ovat iskeneet viime vuosien aikana eri puolilla Eurooppaa, maanosamme suurimmat ja pienimmät johtajat ovat hokeneet ”pelolle ei saa antaa valtaa” -mantraa turvamiestensä ja luodinkestävien ikkunoittensa takaa ja jättäneet kansalaiset noilla saatesanoilla oman onnensa nojaan.
Ukrainan jättäminen yksin Venäjän karhun armoille kuitenkin kertoo – presidentti Niinistöä lainaten – että naamiot on nyt riisuttu: niin Eurooppa ja kuin Yhdysvallatkin ihan oikeasti pelkää Putinia ja hänen apokalyptista retoriikkaansa, ja paljastaa aikamme läntisten johtajien oikeat – pelkäävät – kasvot. Jokainen meistä voi vain kuvitella, kuinka Putin nauraa näille vapaan maailman johtajille ja siirtyy suunnitelmassaan seuraavalle tasolle.
Jos Venäjää ei uskalleta pysäyttää nyt, niin milloin sitten?
Juuri nyt maailma kaipaa Ison-Britannian pääministerin Winston Churchillin kaltaista johtajaa, joka puheessa 4.6.1940 – lähes viisi vuotta ennen kuin Natsi-Saksa oli lyöty – loi taistelutahtoa maanmiehiinsä mm. seuraavin sanoin: ”Puolustamme saartamme uhreista riippumatta. Taistelemme rannoilla, taistelemme maihinnousupaikoilla, taistelemme pelloilla ja kaduilla, taistelemme kukkuloilla; emme koskaan antaudu.”
Kristillisestä näkökulmasta rikollisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Ukrainan hylkääminen on todella alhainen ja halveksittava teko. Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen toimintaperiaatteet voi löytää Jeesuksen kertomuksesta (Luuk. 10:30-35) papista ja leeviläisestä, jotka – vaikka näkivät Jerikon tiellä makaavan miehen olevan henkihieverissään – eivät vaivautuneet auttamaan häntä. Ehkä tämä raukka ei kuulunut Natoon.
Raamatun mukaan (Room. 13:4) esivalta ei turhaan kanna miekkaa. Kun läntisiä valtoja katselee Kiovan suunnasta, niin tuntuu varmasti, että turhaan kantaa.
Jeesuksen mukaan suurinta rakkautta on antaa henkensä ystävänsä puolesta (Joh. 15:13). Lisäksi hän kehottaa meitä tekemään muille niin kuin haluamme itsellemme tehtävän (Matt. 7:12).
Jaakobin kirjeen (2:20) mukaan usko ilman tekoja on kuollut. Ilman tekoja Ukrainakin on kohta kuollut.
Mistä tulee se samarialainen, joka pysähtyy Ukrainan kohdalla ja ryhtyy auttamaan häntä?
Nyt jos koskaan meidän tulee rukoilla rauhaa Ukrainaan, Suomeen ja koko Eurooppaan sekä Kaikkivaltiaan yliluonnollista väliintuloa tähän järkyttävään konfliktiin.
Herra armahtakoon presidentti Zelenskyä ja ukrainalaisia! Ja meitä muitakin.
