Kirjoittanut
Olen seinäjokinen Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja. Kristillisiä harrastuksiani ovat mm. Israel-työ, jota teen oman kirkkokuntani ohella myös Israelin Ystävien liittohallituksessa sekä Kristillinen teatteriyhdistys Kristy, jossa olen pari kymmentä vuotta näytellyt ja pari näytelmää olen itsekin teatterille kirjoittanut. Siviilissä olen sairaanhoitopiirin johtaja, sairaalaneuvos, ns. soteveteraani, kymmenen vuotta soteuudistusta tehnyt ja siinä myös omat traumani hankkinut. Yhden vaimon mies, kahden aikuisen tyttären isä ja yhden tyttären tyttären ja yhden tyttären pojan ukki. 68-kertainen maratonin juoksija.Ilkka-lehti kirjoitti eilen isosti 28 kirkolliskokousedustajan ja kuuden papin kirjeestä piispoille. Siinä toivottiin lisää toimintatilaa naispappeuden vastustajille. Kirje näyttää saaneen aikaan melko voimakkaita reaktioita; moni näyttää jo osoittavan ”perinteisen virkakäsityksen” papeille ja kannattajille ovea ulos kirkosta.
Tuntuu asia edelleen olevan kipeä, vaikka tätä naispappeusasiaa on nyt isossa kirkossa jauhettu vuosikymmeniä. Vapaakirkollispopulisti sanoisi, että olisipa tuokin energia käytetty evankeliumin julistamiseen!
Vapaakirkossa oli aikanaan, vajaat kaksi vuosikymmentä sitten, oma naispappeuskriisinsä, josta mentiin kuitenkin loppujen lopuksi aika helposti ylitse. Vapaakirkon virkakäsitys on aika erilainen kuin luterilaisen kirkon: Meillä on vahva (vapaakirkollispopulisti lisäisi: raamatullinen) näkemys yleisestä pappeudesta. Jokainen uskova ihminen on pappi. (Kuten veljemme Pietari opettaa: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.” Jokainen uskova on oikeutettu jakamaan ehtoollista ja kastamaan, kasteen osalta kyllä painotamme seurakunnan valtuutusta).
Meidän keskustelumme käytiin siitä, voiko seurakunnan johtajana olla nainen ja voiko Vapaakirkon pastorin valtakirjan antaa naiselle. Lopputulos keskustelusta oli, että valtakirjan voi antaa naiselle ja seurakuntaa voi johtaa nainen. (Vapaakirkollisessa terminologiassa seurakunnan johtajalla tarkoitetaan – sitaatti yhdyskuntajärjestyksestä – ”Vapaakirkon hallituksen hyväksymä työntekijä, jonka seurakunnankokous on tehtävään valinnut.”)
Ehkä vieläkin kovempi keskustelu on käyty siitä, voika seurakunnan vanhimmiston jäsenenä toimia nainen. Monilla on ollut ja on se käsitys, että Raamatussa nimen omaan rajoitetaan naiset pois vanhimmistosta (Yhdyskuntajärjestyksessä viitataan vanhimmiston kohdalla kahteen raamatunpaikkaan 1. Tim. 3:1-7 ja Tiit. 1:5-9. Näissä molemmissa todetaan seurakunnan kaitsijasta mm., että hänen tulee olla yhden vaimon mies.)
Omassa seurakunnassani kävi niin, että kun seitsemän vuoden palvelun jälkeen en ole käytettävissä vanhimmiston puheenjohtajaksi, seurakunnan kokous päätti valita seuraajakseni naisen. Vanhimmistomme on pitkään toiminut siten, että nainen on ollut korkeintaan varajäsenen tehtävässä; nyt tuli kerralla puheenjohtaja ja lisäksi meni vielä yksi vanhimmiston tavallisen jäsenen paikka naisille. Itse koen, että valinnat tehtiin Pyhän Hengen ohjauksessa: On helppo nähdä, että Jumala on pitkään valmistanut valittua puheenjohtajaa tulevaan tehtävään. Ja ketään toista sellaista ei noussut, joka olisi ollut valmis ottamaan puheenjohtajan vastuut ja tehtävät. Mutta muutamat veljet ja sisaret kokivat, että tämän päätöksen myötä Seinäjoen Vapaaseurakunta on hylännyt raamatullisuuden.
Itsekin syyllistyin siihen, että näin valinnan aika paljon mies-nainen -kysymyksenä. Sellainen pelkistäminen ei ole kuitenkaan reilua niitä kohtaan, jotka kannattivat seurakuntamme ”perinteistä vanhimmistokäsitystä”. En usko, että heidän kohdallaan on kysymys naisten vastustamisesta jonain itseisarvona, vaan nimen omaan Raamatun auktoriteetin kunnioittamisesta. Siis ei nais- vaan Raamattukysymys.
Vapaakirkossa olemme määrittäneet arvoja muutamilla arvopareilla; sellaisilla pareilla, joissa voitiin ajatella olevan sisäistä jännitettä. Yksi näistä arvopareista oli ”Jumalan sana – Pyhän Hengen ohjaus”. Haluamme olla uskollisia Jumalan kirjoitetulle sanalle, Raamatulle, mutta näemme kuitenkin Pyhän Hengen suoran vaikutuksen ja ohjauksen uskovan elämässä ja seurakunnassa. Tosiasia on, että Vapaakirkonkin yli satavuotisen historian aikana oppimme – Raamatun tulkintamme – on muuttunut, käsittääkseni Pyhän Hengen vaikutuksesta. Eikä meillä kuitenkaan todellakaan ole kanttia sanoa, että vanhat sukupolvet olisivat olleet jotenkin harhassa.
Jos Raamattutulkinnan muuttuminen jossakin kohdassa hyväksytään, mihin sitten oikeasti tulee raja? Kysymys on vaikea: miten erottaa Pyhän Hengen vaikuttama Raamatun tulkinta meidän itsemme tekemästä, ”sielullisesta” tulkinnan muutoksesta (40 vuotta sitten pohdimme kovasti, mikä profetoimisessa ja kielillä puhumisessa oli aitoa Pyhän Hengen työtä, ja mikä sielullista, ihmisen itse tuottamaa. Sieltä tuo sielullinen-sana.)
Haluan uskoa, että Jumala oikeasti varjelee seurakuntaansa ja ohjaa sitä niin, että ei mennä harhaan. Kysymys on kuitenkin ihan perusteltu, kun tiedetään saatanan halu viedä meidät pois Jumalan johdatuksesta ja toisaalta ihmisten kyky sössiä Jumalan hyvät tarkoitukset.
Seinäjoella varmastikin suurin piirtein jokaisen katse on nyt suunnattu eteenpäin ja etsitään yhteistä säveltä. Kunhan vain meidän keskinäinen rakkautemme säilyy ja toistemme kunnioitus, kestämme kyllä aika syvällisetkin näkemyserot ja Jumala voi meitä käyttää toivon sanoman julistajana.
