Kirjoittanut
Katselen hyvin satunnaisesti Tiede-lehteä. Luullakseni se popularisoi tieteen tuloksia yleensä ihan asiallisesti. Numerossa 4/2015 oli kuitenkin paha rimanalitus. Juha Pakkalan kirjoitus ”Raamatun sana on niin kuin luetaan” sekoitti asioita niin perusteellisesti, että on vaikea uskoa kirjoittajan edustavan yliopistollista Raamatun tutkimusta. Seurakuntalaisen uutisvirrassa tätä jo kommentoitiin. Jatkan vielä muutamalla maininnalla.
Kirjoittaja väittää, että ”historiasta ei löydy aikaa, jolloin olisi ollut olemassa vain yksi, kaikille sama Raamattu”. Tosiasia on, että koko historian ajan juutalaisilla on ollut sama pyhä kirja, jota me kutsumme Vanhaksi testamentiksi ja koko historian ajan kristikunnalla on ollut sama Raamattu sillä erotuksella, että katolinen kirkko on ottanut mukaan ns. apokryfikirjat. Sillä että Raamattu on syntynyt pitkän prosessin kuluessa, ei ole mitään tekemistä edellisen lauseen kanssa.
Väite että ”Uuden testamentin teksteihin olisi tehty muutoksia lähes jokaiseen jakeeseen”, on täysin perusteeton. Kreikankielisen tekstin variantit eivät kerro tällaisista varta vasten tehdyistä muutoksista, vaan useimmiten on kyse kopiointivirheistä, jotka on helppo tunnistaa. Muutama epävarma kohta ei anna aihetta heittää varjoa koko kirjan ylle.
Puhe Aserasta Jahven puolisona perustuu yhteen arkeologiseen löytöön, joka ei kerro vallitsevasta juutalaisesta uskosta mitään, vaan on osa sitä uskontojen sekoittumista, josta Vanhan testamentin profeetat alinomaa varoittivat.
Kirjoittaja toteaa, että ”Raamattua on käännetty antiikin ajoista, ja jokainen käännös on muuttanut tekstiä, kun kääntäjät ovat tavoitelleet asiayhteyksiin sopivia ilmaisuja. Ajankohtaistaminen ja tulkitseminen on jatkunut myös Raamatun selitysteoksissa ja muussa kirjallisuudessa”. Anteeksi vaan, mutta asia on täsmälleen päinvastoin. Jokainen raamatunkäännös on pyrkimys alkutekstin oikeaan tulkintaan, ja vaikka alkutekstin täydellinen ymmärtäminen on joissain kohdin vajavaista, tekstiä ei yleensä tarkoitushakuisesti muuteta. Selitysteokset selittävät tekstiä ja se on niiden tehtävä.
Kirjoittaja tekee lopuksi johtopäätökset, joilla ei ole mitään tekemistä hänen päättelyketjunsa kanssa. Hän sanoo, että ”kun ymmärretään Raamatun syntyprosesseja, voidaan hyvällä omallatunnolla hylätä niitä Raamatun käsityksiä, jotka eivät kuulu nykymaailmaan”. No, kaikkihan Raamatussa kuuluu toiseen maailmaan kuin nykyiseen, ja silti kristillinen kirkko on aina ollut sitä mieltä, että sen usko ja elämä perustuvat Vanhan ja Uuden testamentin pyhiin kirjoituksiin, eivätkä ne voi mihinkään muuhun perustuakaan. Voimme siis hyvällä omallatunnolla pitää kiinni kaikesta siitä, mikä Raamattuun on kirjoitettu.
Pakkalan tekstiä lukiessa syntyy vaikutelma, että teologisen tiedekunnan huippuyksikön tutkija yrittää epätoivoisesti etsiä tiedemaailman hyväksyntää oman teologiansa tieteellisyydelle ja tulee samalla romuttaneeksi sekä normaalin eksegeettisen tutkimuksen että kristillisen kirkon käsityksen Raamatun luonteesta ja merkityksestä.
