Radiosta viisautta kirkon toimintaan

Olen kiinnostuksella lukenut kambodžalaisten radiokuuntelijoiden kyselytutkimukseen antamia vastauksia. Viimeisessä kysymyksessä kysytään, miten elämä on muuttunut radion kuuntelemisen seurauksena. Tämän kysymyksen pohjalta arvioidaan, miten työtä kehitetään tulevaisuudessa.

Meille länsimaisille ihmisille radion merkitys on vähentynyt kännykän yleistyttyä. Niin on Aasiassakin, paitsi maaseudulla ja köyhien keskuudessa. Maaseutua ei internet aina kata, eikä köyhillä ole varaa älykännykkään, jolla pääsisi nettiin.

Kambodžalaisten kokemuksen mukaan kristillisten radio-ohjelmien kuunteleminen auttaa heitä tunnetasolla monella tapaa. Kyselyn vastauksissa mainitaan eniten, että ohjelmat rohkaisevat henkilökohtaisesti. Seuraavaksi eniten sanotaan, että radion kuuntelusta saa toivoa, rakastetuksi tulemisen tunnetta, rauhaa ja iloa. Se lohduttaa ja vapauttaa stressistä.

Miten sitten on mahdollista, että radiota kuuntelemalla koetaan noinkin myönteisiä asioita? Kristilliseltä pohjalta toimiva perheradio ehkä välittää kuuntelijoista eri tavalla kuin kaupallinen radio. Yleisö ei ole markkina-aluetta, vaan ihmisiä. Ihmisillä on arvo sinällään.

Ehkä kuuntelija vaistoaa sen, miten häntä kohdellaan. Onko hän kohde, joka tiedolla ja informaatiolla täytetään? Vai onko hän arvokas ihminen, joka tarvitsee rohkaisua, rakkautta, toisen hyväksyntää? Nähdäänkö hänet kehityskelpoisena ihmisenä vai kohteena?

”Radio on inhimillisen yhteyden jaettu kokemus”

Radion tulevaisuudentutkija James Cridland on sanonut että ”radio on inhimillisen yhteyden jaettu kokemus”. Varsinkin suorat lähetykset ovat osoittautuneet Kambodžassa suosituiksi. Kuuntelijat jaksavat kuunnella suorassa lähetyksessä toistensa huolia ja ongelmia ja joskus jopa tarjoavat toisilleen ratkaisuja. Radio luo juuri siinä hetkessä jaetun kokemuksen.

Voi olla niinkin, että on ihan sama, mitä radiotoimittaja sanoo. Se, että hän avaa kuuntelijoille tuon yhteisen kokemuksen, onkin tärkeintä. Yleisö saa olla vuorovaikutuksessa keskenään ja luoda yhdessä tilanteen, jossa ihmiset kohtaavat toisensa. Kaupallisessa radiossa se harvoin toteutunee, mutta yhteisöradioissa se on mahdollista.

Entä Suomen luterilainen kirkko? Olen miettinyt, miksi ihmiset eivät käy kirkossa. Voisiko tästä radiorinnastuksesta tehdä johtopäätöksiä? Nähdäkseni ne seurakunnat, jotka ovat aktivoineet maallikkotoimintaa jumalanpalveluksiinsa ja luoneet uusia yhteisöllisyyteen perustuvia työtapoja, ovat saaneet mukaansa uusia jäseniä. Ihmisiä kiinnostaa vuorovaikutus, yhdessä tekeminen ja oleminen.