Kirjoittanut
Järvenpäässä pidettiin huhtikuun alussa historiallinen kokous. Kirkon lähetystyön keskus oli kutsunut kaikkien Suomen kirkon lähetysjärjestöjen edustajat sekä näiden yhteistyökumppaneiden kirkkojen johtajat yhteiseen neuvonpitoon. Tarkoituksena oli kuulla etelän kirkkojen ääntä ja vahvistaa yhteyttä niiden kirkkojen kesken, joka linkittyvät Suomen kirkon lähetykseen.
Monet kirkoista ovat pieniä vähemmistökirkkoja, ja muutamat (Etiopia ja Tansania) jo Suomen kirkkoa suurempia luterilaisia kirkkoja. Yhteistyökirkoilta pyydettiin etukäteen kuvauksia niiden suurimmista haasteista. Näitä koottaessa kävi ilmi, että vaikeimmat kysymykset liittyvät talouteen ja koulutetun työntekijäkunnan puutteisiin. Myös johtajuuteen ja hallintoon liittyi paljon haasteita. Joissain kirkoissa pohdittiin erityisesti kristillistä ja luterilaista identiteettiä. Luonnollisesti myös korruptio, HIV/AIDS, köyhyys ja ihmisoikeuksien toteutuminen liittyivät näihin kysymyksiin.
Namibialainen piispa Shekutaamba Nambala käytti puheenvuoron, jossa hän hiukan raflaavasti sanoi, että jos hänen kirkkonsa tarvitsee rahaa, se kutsuu lähetystyöntekijän, sillä raha seuraa mukana. Jos lähetystyöntekijä lähtee, rahakin lähtee. Hän sanoi kärjistäen, että he ovat joskus kutsuneet tästä syystä lähetystyöntekijän, vaikka eivät olisi häntä tarvinneetkaan.
Kumpaa lähetystyö siis tarvitsee enemmän, rahaa vain ihmisiä? Oikea vastaus on tietysti: molempia. Namibian piispan kommentissa on ideaa, vaikka se kertookin vain puolitotuuden. Ilman Ambomaalle lähetettyjä ihmisiä ei Namibian kirkkoa olisi. Kyllä piispa tämän hyvin tietää ja myös arvostaa sitä. Nykyään monet lähetystyön tuloksena syntyneet kirkot pärjäävät melko hyvin ilman ulkomaisia työntekijöitä. Se on lähetystyön tarkoituskin. Silti meitä edelleen tarvitaan erilaisissa tukitoimissa, joissa voimme jakaa omasta ja kirkkomme kokemuksista yhteistyökirkon hyödyksi. Me myös tarvitsemme heitä, sillä monien nuorempien kirkkojen rohkea evankelioimisnäky olisi tervetullut tuliainen meidän kirkkoomme. Lähetystyö on siis tältä osin vuorovaikutusta kirkkojen kesken.
Kehitysmaiden kirkot elävät suuressa köyhyydessä ja siksi ne tarvitsevat myös meidän rahojamme. Kehitysyhteistyöllä on kyetty auttamaan monia yksilöitä ja kansoja kohti parempaa elintasoa. On myös tehty virheitä, kun on kuviteltu, että pelkkä rahan lähettäminen kantaisi hyvää hedelmää. Ainakin Afrikan kokemuksista voidaan sanoa, että kasvoton raha on usein väärinkäytettyä rahaa. Siksi lähetystyön etu on ollut siinä, että rahaan liittyvät usein kasvot. Sen käytöstä tulee vastuullisempaa.
Olin itse kolmisen vuotta Tansaniassa lähetystyöntekijänä. Tehtäväni oli opettaa yliopistossa kirkon tulevia työntekijöitä. Samalla osallistuin Lähetysseuran myöntämien stipendien jakamiseen opiskelijoille. Oma subjektiivinen kokemukseni oli epävarmuus siitä, oliko opetuksestani paljonkaan hyötyä. Opiskelijat olivat kyllä kiitollisia ja tietenkin oppivat joitain uusia asioita. Mutta tuliko heistä tämän perusteella parempia pappeja seurakuntiin, Jumala yksin tietää. Sen sijaan stipendien saamisesta heille oli suunnattomasti hyötyä, sillä ilman sitä he eivät olisi voineet astua yliopiston ovesta sisään. Suomesta tullut raha oli siis äärettömän tärkeä väline lähetystyössä.
Olen tässä kuvannut tilannetta, jossa lähetystyötä tehdään jo olemassa olevan kirkon kanssa. Lähetyksen alkuperäinen idea oli viedä evankeliumi sinne, missä ei vielä kirkkoja ole. Nykyisin ymmärrämme, että siellä missä niitä on, paikalliset ihmiset ovat parempia viemään sen oman maansa ei-kristityille kuin me ulkomaalaiset puolikieliset ja vieraasta kulttuurista tulleet. Maailmassa on kuitenkin miljardeja, jotka eivät ole minkään kirkon vaikutuspiirissä. Evankeliumin ulottaminen myös heille on meidän vastuullamme. Vaikka Suomi ei voi evankelioida koko maailmaa, suomalaisen kristityn rukouslistalla tulisi olla huoli niistä, jotka ovat kaukana hyvän sanoman ulottumattomissa. Meidän lähetysjärjestöistämme erityisesti Kylväjä ja Kansanlähetys ovat pyrkineet toimimaan tällaisilla alueilla. Kaikkein laajinta vaikutusta on sillä radiotyöllä, jota Medialähetys Sanansaattajat tekee. Myös Pipliaseuran hankkeet Raamatun kääntämiseksi yhä uusille kielille palvelevat tätä tarkoitusta.
Tarvitaan siis sekä rahaa että ihmisiä, mutta erityisesti rahaa.
