Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kangasalan seurakuntapastori, joka pohtii mielellään kristittyjen erilaisuutta ja yhteyttä. Marko Sagulinin Päivän blogin kuulet Radio Deissä joka toinen maanantai kello 8.45. Aiheesta lisää: www.srk3.fi.Kolmiyhteisen Jumalan kuvaksi luotu ihminen on itsekin kolmen asian summa: ruumis, sielu ja henki. Toisin sanoen ihminen on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Ainoa poikkeus on paastoa viettävä luterilainen. Hän on vain henkinen olento.
Odotan kaihoten, kuulisinko joskus paastonaikana saarnan, jossa sanotaan jotain positiivista ruumiillisesta paastosta. Kaikki saarnat, jotka aiheesta pystyn muistamaan, ovat alkaneet teologisella akrobatialla, jossa selitetään, ettei paastoa sinällään tarvita. Riittää, että otetaan vain ne lopputulokset, joihin paastolla pyritään. Herää epäilys, ovatko nämä paaston opettajat koskaan paastonneet ja saaneet kokemuksen kautta kiinni siitä, mitä kaikkea fyysinen paasto hengellisesti vaikuttaa.
Huippu-urheilija tietää, että terävimpään kärkeen ei pääse, ellei ruumiin harjoittamisessa ole koko henkinen kapasiteetti sataprosenttisesti mukana. Tämä toimii myös toisinpäin. Henkinen tai hengellinen harjoitus ei vie uusille alueille, jos ruumiillisuus ei ole mukana kokonaisuudessa. On helppo naureskella Kauko-Idän askeeteille, ettei sillä tavalla pääse valaistumiseen eikä ainakaan taivaaseen. Ei pääsekään, koska heidän kilvoittelunsa ei tavoita Jeesusta, joka on ainoa tie. Nauramiseen ei silti ole varaa. He tietävät, miten ruumista apuna käyttäen kilvoitellaan hengellisesti niin, että syntyy tulosta.
Auton omistaminen vain siksi, että voi kehuskella autollaan, on tyhmää ja ylimielistä. Autolla on tarkoitus päästä paikasta toiseen. Toisaalta autoa ei tarvita, jos julkisilla kulkuvälineillä hoitaa saman asian. Kuitenkin välillä on tarve mennä aivan uusiin maisemiin, jonne arjen rutiineista tutuilla välineillä ei pääse. Sitä on paasto, joka rikkoo rutiineja ja saa aikaan kasvua. Einsteinkin on sanonut: ”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.”
Kristus on perustus, jolle kristityn kuuluu rakentaa elämänsä mahdollisimman taitavasti. Taitavaa rakentamista ei ole se, että halveksii annettuja työkaluja. Halki Raamatun paasto on itsestäänselvyys, joka on aina kuulunut juutalaisen ja kristillisen seurakunnan elämään. Onneksi mitään tarkkoja määräyksiä ei ole. Ainoa pakollinen paastopäivä kuului juutalaisten suureen sovituspäivään. Ja silloinkaan ei kerrota tarkasti, kuinka paasto kuului viettää. On kuitenkin selvää, että paasto ei ole koskaan tarkoittanut vain henkistä ja hengellistä olotilaa.
Erityisen valitettavana pidän sitä, että luterilainen paasto uhkaa näivettyä mielenrauhan etsintään ja haitallisten asioiden perkaamiseen. Paasto ei tarkoita kristityn jokapäiväistä kilvoitusta. Kaikesta väärästä pitää irrottautua aina riippumatta siitä, onko paastonaika vai ei. Paastossa tingitään nimenomaan hyvästä ja oikeasta, jotta ruumiillinen niukkuus auttaisi hengellisessä kasvussa.
Jeesuksella ei ollut ideana, että kasvot on pestävä ja hiukset voideltava, etteivät ihmiset näe sitä kurjuutta, mikä syntyy, kun on 40 päivää poissa Facebookista ja ajattelee itseään tai luonnonsuojelua jostain uudesta tulokulmasta. Fyysinen paasto on poikkeuksellisen tehokas työkalu, jota ei ole vara halveksia silloin, kun haluaa ravistella itseään ja rakentaa jotain uutta.
