Kirjoittanut
Kirjoittaja on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja ja kirjailija. Apologetiikasta kiinnostunut Jumalan Sanan totuuksien puolustaja ja viisauden ystävä, joka haluaa rohkaista muita elämän matkalla kulkevia kanssamatkaajiaan.Olemme vaimoni kanssa seuranneet jo useamman kuukauden ajan tv-sarjaa, jossa tunnettu laihdutuslääkäri auttaa noin 300 kiloa painavia ihmisiä laihtumaan. Välillä hänen sanansa vastaanotolle saapuvalle potilaalle tuntuvat hirvittävän ankarilta ja loukkaavilta. Joskus hän on todennut suorasukaiseen tyyliinsä ylipainoiselle henkilölle, että tämä tulee kuolemaan hyvin pian, jos ei laihduta. Todella syyllistävää ja loukkaavaa – eikö olekin? Ei kenellekään saa sanoa, että hän on liian lihava. Jokaisen tulee antaa olla sellainen kuin hän on. Moni potilaista on myös alkanut itkemään lääkärin vastaanotolla. Osa on jopa ahdistunut. Kuinka lääkäri voi sanoa noin törkeästi?
Monet ylipainoisen potilaan läheisistä ovat myös edesauttaneet potilaan painonnousua antamalla hänelle ravinnoksi juuri sitä, mitä hän on kovasti toivonut. Seurauksena on ollut kuitenkin painon nousu entisestään. Läheiset ovat perustelleet toimintaansa yhä uudestaan sillä, että eivät halua pahoittaa toisen mieltä ja että toinen on onnellisempi, kun saa syödä vapaasti mitä haluaa. Aitoa rakkautta siis. Niinkö?
Nykyajan epäjumala on kaiken salliva vaaleanpunainen tunnekokemus. Tunne on ihmisen erehtymätön ja ylin auktoriteetti, ja nimenomaan se hyvä tunne. Pahoja tai oikeammin vaikeita tunteita ei saa aiheuttaa tai on ajattelematon. Jos kukaan suvaitsematon ihminen uskaltaa kyseenalaistaa minun tunnekokemustani, on täysin oikeutettua suuttua ja syyttää häntä tuomitsevaksi ja piittaamattomaksi. Jokaisen pitää antaa vapaasti tehdä elämällään mitä hän haluaa, kunhan ei vahingoita toisia ihmisiä. Kaikki rakkauden nimissä. Rakkaushan ei koskaan tee mitään pahaa eikä koskaan pahoita kenenkään mieltä.
Mitkä ovat tällaisen vaaleanpunaisen ”rakkauden” seuraukset? Onko todellista rakkautta auttaa toista ihmistä ahmimaan itsensä hengiltä, koska hänelle tulee siitä hyvä mieli? Olisiko sittenkin niin, että aitoa rakkautta osoittaa lääkäri, joka sanoo potilaalle suoraan, että sinun tulee nyt äkkiä tehdä muutos tai sinä tuhoudut? Eikö aitoon rakkauteen liity aina totuus? Jos hyväntahtoisesti tuemme ystävämme itsetuhoisia ratkaisuja, olemmeko me todella rakastavia vai sittenkin välinpitämättömiä?
Aina se, mikä on meille hyväksi, ei tunnu hyvältä. Ja joskus se, mikä tuntuu kovin vaikealta, onkin meille hyväksi. Voisin ahmia helposti kilon lakritsaa kerralla, koska se tuntuu minusta hyvältä, mutta se ei silti olisi minulle hyväksi. Voisin tunteeni perusteella tehdä yhtä ja toista, mutta tunnekokemukseni ei muuta väärää oikeaksi. Ihminen voi saada hetkellisen hyvänolon tunteen monestakin asiasta, joka lopulta tuhoaa hänen elämänsä. Sellaisen toimintatavan salliminen ei ole rakkautta vaan piittaamattomuutta.
Aito rakkaus toimii ihmisen parhaaksi. Aito rakkaus uskaltaa sanoa, kun toinen on menossa kohti tuhoa. Aito rakkaus uskaltaa nousta puolustamaan totuutta senkin uhalla, että tulee leimatuksi lakihenkiseksi. Aito rakkaus seisoo periaatteiden takana, vaikka kaikki muut poikkeaisivat sivuun. Se vaatii paljon, mutta kuka on sanonut rakkauden olevan helppoa.
Kristus osoittaa aitoa rakkauttaan meitä kohtaan. Hänen luokseen kaikki ovat tervetulleita. Hän kuitenkin osoittaa synnin synniksi ja väärän vääräksi. Jumalan rakkaus ei salli kaikkea, vaan se rajaa ulkopuolelle ihmistä tuhoavat asiat, riippumatta siitä, mikä on ihmisen oma kokemus. Koska Kristus rakastaa meitä, hän ei jätä meitä ennalleen, vaan vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä.
”Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.” (Hepr. 13:20,21)
