Rakkautta ja rajoja

Lasten ja nuorten kasvattamisessa tarvitaan sekä rakkautta että rajoja. Pelkät rajat kieltoineen ja käskyineen ilman rakkautta saavat aikaan ahdistusta ja vääränlaista itsensä kontrolloimista ja lopulta herkän itsetunnon murtumista tai sitten vahvaa kapinaa auktoriteetteja vastaan. Pelkkä rakkaus ilman rajoja taas luo epävarmuutta ja turvattomuutta. Sellainen rakkaus on ennemmin välinpitämättömyyttä. Oikea rakkaus hyväksyy ihmisen ehdoitta mutta samalla – ja juuri rakkauden tähden – ohjaa häntä välttämään elämää vaurioittavia asioita.

Jumala kasvattaa lapsiaan hyvän vanhemman tavoin. Jumalan kymmenen käskyä asettavat turvalliset rajat hyvälle elämälle. Jumalan käskyt eivät jälkikristillisessä Suomessa kuitenkaan enää ole yleisesti arvostettuja, ja varsinkin kuudetta käskyä vastaan hyökätään nyt laajalla rintamalla. Kirkon tai kirkollisen järjestön ei pidä alistua vaatimuksiin kumota tai muuttaa Jumalan antamia käskyjä. Jos niin teemme, teemme karhunpalveluksen ihmisille. Jumalan käskyjen perustana on hänen rakkautensa ihmisiä kohtaan. Tätä rakkautta hän osoitti antamalla oman poikansa ristiinnaulittavaksi meidän ja koko maailman puolesta. Ennen kaikkea tätä ehdotonta rakkautta, joka sulkee langenneen syliinsä ja antaa kaiken anteeksi, Jumala haluaa meidän kauttamme jakaa koko maailmaan ja kaikille luoduille. Jumalan uhrautuva rakkaus ja hänen elämää suojelevat käskynsä eivät ole ristiriidassa toisiaan vastaan tai toisensa poissulkevia vaihtoehtoja.

Vanha luterilainen malli julistaa lakia ja evankeliumia, molempia kaikessa ehdottomuudessaan, on tänä päivänä entistä ajankohtaisempi ja tarpeellisempi.