Kirjoittanut
Kirjoittaja on eksynyt uskonnon ja politiikan hämärille rajaseuduille.Niin pysyvät nämä kolme: ylpeys, kateus ja pelko. Mutta suurin niistä on pelko.
Käsite rasismi on jäänyt elämään julkiseen keskusteluun ja saanut uusia merkityksiä, vaikka klassinen ihonvärien ja ihmisrotujen tyyppiluokittelu on jäänyt historiaan jo vuosikymmeniä siten. Siis ainakin virallisesti.
Sikäli kun nykysuomea osaan tulkita, ”rasismi” tarkoittaa mitä tahansa ihmisryhmää kohtaan koettua negatiivista asennoitumista tai toimintaa. Tällä logiikalla myös esim. nk. yhteiskuntaluokkia kohtaan koetussa kaunassa on kyse samasta asiasta. Turhauttavinta rasismikeskustelussa on tietty pinnallisuus: on olemassa ”pahoja ihmisiä”, ja sitten on meitä hyviä, jotka emme syyllisty sitten yhtään minkäänlaiseen homofiliaan.
Kuitenkin on niin, että tosielämässä (siis siinä harvinaiseksi käyneessä, teknologisesti alkeellisessa käyttöliittymässä, missä ihmiset kohtaavat toisensa elävinä, kehollisina olentoina) me joudumme yhä sietämään toisiamme.
Ja jossain vaiheessa, jos uskallamme katsoa peiliin, tulee kysymys vastaan meitä jokaista: mitä minun sydämessäni on?
Kuka on vapaa – ryhmäidentiteeteistä, me-ne -vastakkainasetteluista, ihmisiä tai ihmisryhmiä kohtaan koetusta kateudesta, ylpeydestä, inhosta, pelosta jne?
– Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.
Ylpeys
Meillä kaikilla on monia ryhmäidentiteettejä. Tarvitsemme niitä oman minuutemme rakennuspalikoiksi. Vaikea lie vaikkapa lasta kasvattaa koko maailmaa rakastavaksi, rajattomaksi kosmopoliitiksi. Siitä kai lähdetään liikkeelle, että sinä kuulut tänne ja paikkasi on tässä. Rajat luovat turvaa.
Se, että koemme kuulumista ja jotain ylpeyttäkin omasta suvusta, kansasta tai 9C-luokan sählyjoukkueesta, on normaalia. Milloin se muuttuu epäterveeksi? Ehkä silloin kun kuvittelemme, ettei meillä ole enää mitään opittavaa muilta…
Enhän koskaan ole ajatellut niin, enhän?
Kateus
”Rasismin” takaa löytyy myös kateutta.
Tiedämme senkin, että absoluuttisesta köyhyydestä nouseminen ei tarkoita kateuden katoamista. Köyhyys on myös suhteellista. Liian suuret elintasoerot ovat pitkässä juoksussa riskitekijä yhteiskunnan vakaudelle. Kateellisia voimme toki olla muustakin kuin rahasta. Ehkä me suomalaiset olemme myös salaa kateellisia paitsi toisillemme, myös vaikkapa maahanmuuttajajille heidän isoista suvuistaan. Jostain yhteydestä, minkä me olemme menettäneet.
Pelko
Minä olin muukalainen, ja te otitte minut luoksenne. (Matt. 25:35)
Vieraan ja oudon pelko on ”rasismin” juurista vaikeasti käsiteltävä, koska se osuu jonnekin ihmisen olemassaolon ja psyyken syvimpiin kerroksiin – mekanismeihin, jotka turvaavat henkiinjäämisemme.
Pelon juuret ovat oikeassa kokemuksessa. Outoa ja vierasta kannattaakin pelätä. Rajoja on pakko vetää ja puolustaa. Jokaista hedelmää ei kannata haukata. Sitä, mikä näyttää käärmeeltä, kannattaa varoa, koska joskus se on käärme.
Psykologian professori Jordan B. Peterson viittaa eräässä luennossaan epidemologiseen teoriaan ”autoritaaristen” asenteiden taustalla. Viitattujen tutkimusten mukaan heimot, jotka olivat kokeneet vakavia tartuntatautiepidemioita, olivat yhteiskunnallisilta asenteiltaan autoritaarisempia ja konservatiivisempia (varovaisempia, tarkkarajaisempia). Peterson näkee Saksan Kolmannen valtakunnan rasismin olleen puhtauden ja järjestyksen sairaalloisen korostumisen ilmentymä, mille edeltänyt yhteiskunnallinen kaoottisuus ja hallitsemattomuus valmisti tilaa.
En ole sosiologi tai psykologi, enkä ota kantaa siihen, millainen em. teorioiden selitysvoima on, mutta hypoteesi on kiintoisa. Omat isoisovanhempani kuolivat espanjantautiin kuten miljoonat muutkin eurooppalaiset 1910-luvulla. Kertoman mukaan he olivat uskovina ihmisinä hyvää hyvyyttään ottaneet taloonsa kaikenlaiset kulkijat ja joku heistä todennäköisesti toi taudin mukanaan.
Kenelle ja millaisille asioille portit milloinkin avataan ja kuinka paljon, on tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Ei liene sattumaa, että muinaisissa yhteiskunnissa päätökset tehtiin kaupunkien porteissa.
Pelon kohtaaminen
”Sinä typerä rasisti lapsi, onko sinulla joku fobia?”
Näinkö nuhtelee isä tai äiti lastaan, joka pelkää jotain uutta ja outoa?
Ei pelkoa voiteta nöyryyttämällä sitä, joka pelkää. Toisaalta Jeesuskin nuhtelee opetuslapsia pelosta kerta toisensa jälkeen.
Usein pelkomme ovat täysin epärationaalisia. Pelon voittaminen vaatii aikaa ja totuttelua. Se on pitkä ja vaivalloinen oppimisprosessi. Yksi lääke aiheettomaan pelkoon on tieto, esimerkiksi tilastot. Maailma on niin hämmentävä paikka, että usein pelkäämme asioita, joita ei tarvitsisi ja jätämme pelkäämättä sitä, mitä ehkä aiheellisesti pitäisi.
Mihin sinut on kutsuttu?
Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon.
Kateus, ylpeys, pelko. Voimmeko kantaa näitä sydämessämme ja hyvillä kutsua itseämme kristityiksi?
Kristinuskon viesti on tässä kohden yksiselitteinen: Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä – heimoja, kieliä, kansoja jne.
Mutta Jeesuksen haaste menee paljon outouden sietämistä pidemmälle.
Miten pitkälle haluat mennä? Kuinka monta rajaa olet valmis ylittämään?
Ihanko loppuun asti: antamaan elämäsi jonkun vieraan ja oudon porukan puolesta?
Siihen seurakunta on kutsuttu. Tämä on Jeesuksen, apostolien, varhaisen kirkon ja kaikkien vuosisatojen lähetystyöntekijöiden yksiselitteinen todistus. Niiden, jotka lähtivät liikkeelle, ylittivät kaikki poliittiset, maantieteelliset, etniset ja kielelliset rajat ja antoivat vuosia elämästään – jotkut henkensäkin vieraiden, outojen ja pelottavien heimojen edestä. Jopa niiden puolesta, jotka vihasivat heitä.
Sinullekin on varattu perintö kansojen joukosta. Käy hakemassa omasi. Tai lähetä joku asialle. Joh. 15:16
Kuva: WikiImages
