Pääsiäistä odottaessa olen jäänyt pohtimaan mitä Jeesuksen messiaskuninkuus merkitsee meille nyt. Millaisella vallankäytöllä Jeesuksessa ilmestynyt Jumala muutti historian?
Selvää on ainakin se, että Jeesus ei tappanut vastustajiaan tai käskenyt murhaamaan ei-kristittyjä. Hän ei myöskään perustanut islamin sharialain kaltaista valtiota, jossa hengelliset johtajat toimivat diktaattorin kaltaisesti ja rankaisevat Jumalan käskyjen rikkoja jopa kuolemalla.
Kun Jeesus vangittiin niin roomalainen maaherra Pontius Pilatus kysyi Jeesukselta onko hän juutalaisten kuningas.
”Jeesus vastasi: ’Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä.’ ” (Joh.18:36)
Jeesus myönsi olevansa juutalaisten kuningas, mutta hänen kuninkuutensa ei ollut tämän maailman kuninkuuden kaltaista.
Jeesuksen ajan juutalaiset odottivat, että Jumalan lähettämä messias eli Jumalan voitelema juutalaisten kuningas olisi sotilasjohtaja, joka väkivallalla ajaisi roomalaiset pois maasta. Eräs Jeesuksen oppilas ajatteli juuri sillä tavoin. Hänen piti oppia, että Jeesuksen kuninkuus ei sisältänyt väkivaltaa. Hänen nimensä oli Simon kiivailija. Evankelista Luukas käyttää hänestä kreikan sanaa zelotees eli selootti (Luuk.6:15).
Joku muutos oli tapahtunut Simon Kiivailijalle, koska Apt. 1:13 kertoo, että Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen hän odotti muiden Jeesuksen oppilaiden mukana Pyhän Hengen kastetta. Simon kiivailija oli luopunut väkivaltaisen kuninkaan odotuksesta. Hän odotti Pyhän Hengen yliluonnollista voimaa maailman evankelioimiseksi.
Sotilaskuningas, kärsivä palvelija ja Ihmisen Poika
Ymmärtääksemme Jeesuksen väkivallattoman messiaskuninkuuden radikaalisuutta meidän on tarpeellista tutustua siihen mistä väkivaltaisen messiaskuninkaan ajatus ja tarve nousi juutalaisten keskuudessa. Pohjana oli vanhan liiton profeettojen ennustukset.
Profeetta Jesajan mukaan messias on Daavidin kuningassuvun jälkeläinen, joka hallitsee kansaansa hurskaasti ja tuhoaa Jumalan kansan viholliset. ”Suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä.” (Jes.11:4)
Messiaaninen odotus sotilaskuninkaan ilmestymisestä yhdisti juutalaisia ryhmiä Jeesuksen aikana, vaikka messiaaseen liittyi hyvin erilaisia odotuksia.
Juutalaiset eivät ajatelleet, että Jesajan ennustama kansan syntien puolesta kuoleva Herran kärsivä palvelija (Jes.53) olisi messias. He eivät myöskään liittäneet messiaaseen ajatusta siitä, että hän olisi profeetta Danielin kuvaama yliluonnollinen Ihmisen Poika. Danielin mukaan Jumala antaa Ihmisen Pojalle ikuisen kuninkuuden, jossa kaikki kansat palvelevat häntä (Dan.7:13-14).
Jeesus hämmensi opetuslapsensa sanomalla: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Mark.10:45).
Tällaiseen sanomaan opetuslapset eivät olleet valmistautuneet. Kuinka kansoja hallitseva taivaallinen Ihmisen Poika voisi olla nöyrä mies, joka antaisi henkensä kansansa vapauttamiseksi?
Juutalaisen messiasodotuksen mukaan pakanoiden ristiinnaulitsema messiaskuningas oli väärä messias. Tällainen messias oli epäonnistunut tehtävässään. ”Näissä raveissa me veikkasimme väärää hevosta” olisi joku todennut.
St. Andrewsin yliopistossa toiminut Uuden testamentin ja varhaiskristillisyyden professori ja anglikaanipiispa N.T. Wright toteaa runollisesti:
”He etsivät rakentajaa, joka rakentaisi kodin, jonka he luulivat haluavan. Hän oli kuitenkin arkkitehti, jolla oli uusi suunnitelma, joka antaisi heille kaiken mitä he tarvitsisivat. Se tapahtuisi kuitenkin hyvin erilaisessa viitekehyksessä. He odottivat laulajaa, joka laulaisi laulua, jota he olivat hyräilleet jo kauan aikaa. Sitä vastoin hän oli säveltäjä, joka tuo heille uuden laulun, jolle heidän tuntemansa vanhat laulut muodostaisivat parhaimmillaan taustamusiikin. Hän oli todella kuningas, mutta hän tuli määrittelemään koko kuninkuuden uudelleen oman toimintansa, missionsa ja kohtalonsa ympärille.” (N.T. Wright: Simply Jesus. 2011. s. 5)
Fullerin teologisen seminaarin Uuden testamentin selitysopin ja teologian professorina toiminut George Eldon Ladd toteaa:
”Jeesus ja hänen jälkeensä apostolit tulkitsivat VT:n profetioita uudelleen Jeesuksen henkilön ja tehtävän valossa… Joskus täyttymys on erilainen kuin, kuin VT:n perusteella odottaisimme. Toisin sanoen viimeinen sana on löydettävissä UT:sta, olipa kyse sitten kristologiasta tai eskatologiasta.” (Tulevaisuus on Jumalan. 1986, s. 20,22)
Jeesus totesi, että hän tulee enkeliensä kanssa vasta maailman lopussa, jolloin jumalattomat saavat tuomionsa ja myös kansat tuomitaan (Matt.13:36-43; 25:31-46). Ilmestyskirja kertoo, että tämän aikakauden lopussa Jeesus palaa valkoisen hevosen selässä kuninkaana ja soturina, jonka suusta lähtee miekka, jolla hän lyö kansoja (Ilm.19:11-16).
Mutta sitä ennen hän tuo pelastusta kansakunnille ja lähetti oppilaansa kaikkialle maailmaan saarnaamaan pelastusta tuhosta ja tuomiosta uskon kuuliaisuuden kautta Israelin messiaskuninkaalle Jeesukselle (Mark.16:15-16).
Jeesus-messiaan triumfi kääntää roomalaisen triumfin ylösalaisin
Roomalaisten näkökulmasta Jeesus oli valloitetun kansan jäsen, jota osa kansasta piti kuninkaanaan eli messiaana. Hän oli nyt kuollut häväistynä, alastomaksi riisuttuna ja kidutettuna ristillä. Hän kuoli ristillä, joka oli orjan ja Roomaa vastaan kapinoineen valloitetun kansan kohtalo.
MUTTA Jeesus, kidutettu ja häpäisty mies, laittoi asetelman nurinniskoin: Jeesus riisui häpeällisellä kuolemallaan Rooman ja demonivallat aseista ja saattoi ne kaikki häpeään!
Roomalaisilla oli tapana marssittaa valloitetun kansan jäseniä Roomassa ja sitten he teloitettiin. Nyt tämän maailman valtiot, vallat ja demonivallat ovat marssimassa Jeesuksen triumfissa kohti viimeistä tuomiota.
”Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan. (Kol.2:15) Tarkempi käännös kuuluisi: ”Hän riisui aseista hallitukset ja vallat ja saattoi ne kaikki häpeään marssittamalla niitä vankeina Kristuksen voittokulkueessa.”
Jumala kääntää Jeesuksen ristissä nurinniskoin tämän maailman arvot, jossa ihannoidaan viisautta ja vallankäyttöä.
”Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. (1 Kor.1:21-24)
Sotilasmessiaan tarve
Daavidilaisen sotilasmessiaan tarve nousi voimakkaasti juutalaisten keskuudessa pari sataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää.
Syyrian kuningas Antiokhos Epifanes valloitti Juudean ja häpäisi Jerusalemin temppelin joulukuun 25. päivänä 167 eKr. Hän teurasti temppelissä sian ja asetti sinne epäjumalankuvan. Tämä merkitsi juutalaisille pahinta mahdollista temppelin häpäisyä. Mooseksen lain mukaan sika oli saastainen eläin, ja kymmenen käskyä kielsivät jumalankuvien teon ja palvonnan. Antiokhos pakotti juutalaiset omaksumaan hellenistisen kulttuurin. Ympärileikkaus kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla ja Mooseksen lain vaatimien puhtauslakien noudattaminen kävi mahdottomaksi.
Seuraavana vuonna Juudas Makkabilainen aloitti sissisodan ja kolmen vuoden päästä hän puhdisti ja pyhitti temppelin uudelleen. Myös Jeesuksen toimintakausi kesti kolme vuotta ja sen päätteeksi hän puhdisti temppelin. Siihen yhtäläisyydet Juudas Makkabilaisen ja Jeesuksen kanssa loppuivatkin.
Juutalaisten itsenäisyyden aikaa kesti noin sata vuotta, kunnes Rooman joukot saapuivat Juudeaan vuonna 63 eKr. Juutalaisille ne edustivat pakanuuden syvää rappiota, joka tunkeutui Israeliin, Jumalalle kuuluvaan maahan.
Salomon psalmit ovat 18:n laulun kokoelma ensimmäisen esikristillisen vuosisadan puolivälistä. Kirjoittajan mielestä ainoa oikea kuninkuus kuuluu Daavidin suvulle. Salomon psalmeissa selitetään, että Israel oli joutunut roomalaisten valtaan ja Pompeiuksen hallittavaksi siksi, että Jumala yhä rankaisi kansaa sen syntien tähden (PsSal. 2:1–3).
”Katso, oi Herra, ja herätä heille heidän kuninkaansa, Daavidin poika, sinun yksin tuntemanasi aikana, oi Jumala, että hän hallitsisi Israelia, sinun palvelijaasi. Vyötä hänet voimalla, murtamaan jumalattomat hallitsijat; puhdistamaan Jerusalemin pakanoista, jotka hävittävät sitä tallaamalla.” (PsSal.17:21-22)
Makkabilaisten esimerkin innoittama kapinallisuus, pyhän sodan into leijui ilmassa ja puhkesi esille Juudas Galilealaisen johdolla vuonna 6 jKr. Roomalaiset kukistivat kapinan ja yrittivät tehdä Juudeasta rauhallisen. Pieniä mellakoita ja kapinoita sattui kuitenkin aika ajoin siellä täällä.
Kapinallisten näkemyksenä oli, että Jumalan antamaa lakia kuuluu puolustaa kaikin voimin ja tarvittaessa myös väkivallalla. Tätä ryhmää nimitettiin kiivailijoiksi. Suurina esikuvina lain kiivailun puolesta olivat Vanhan testamentin kertomukset Pinehasta ja Eliasta. Pinehas seivästi keihäällä pakananaisen ja juutalaisen miehen, jotka häpäisivät Israelin rakastelemalla keskenään (4. Moos. 25). Profeetta Elia puolestaan tappoi 850 Baal- ja Astarte-jumalien profeettaa (1. Kun. 18).
Juutalainen historioitsija Josefus kertoo, että ”kiivailijoiden” suuntaus halusi eroon Roomasta. Se totesi: ”Ei ole muuta kuningasta kuin Jumala.”
Kiivailijat aloittivat suuren kapinan roomalaisia vastaan vuonna 66 jKr. Siinä vaiheessa heitä oli alettu nimittää selooteiksi. Juutalaiskapinan aikana oli monia erilaisia juutalaisten ryhmittymiä, jotka tarttuivat aseisiin. Merkittävin kapinajohtaja oli Simon ben Giora, jota pidettiin messiaana.
Simon bar Giora messiaana
Jeesus sanoi vuorisaarnassaan:”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.” (Matt.5:43-45).
Jeesus ei siis käskenyt tappamaan epäjumalien palvelevia ja Luvattua Maata saastuttavia roomalaisia, jotta Jumalan kuninkuus toteutuisi Israelissa. Nämä Jeesuksen sanat eivät sopineet tuon ajan messiasodotukseen.
Jeesus itki Mooseksen lain opettajien ja fariseusten kovuutta, jonka takia he olivat murhanneet Jumalan profeettoja ja tulisivat murhaamaan myös Jeesuksen. Jumala tulisi tuhoamaan Jerusalemin ja sen temppelin. Se sukupolvi saisi maksaa Israelin messiaan hylkäämisestä (Matt.23:28-29).
Juutalaisten kärsimys yhdistyi nationalistiseen ylpeyteen ja sokeaan hengelliseen kiihkoon. Se toi tuhon juutalaiselle kansalle vuonna 70 jKr ja uhrien määrä oli suuri.
Kun Jeesus ei kelvannut koko kansan messiaaksi niin odotus sotilasmessiaasta jäi elämään voimakkaana.
Eräs heistä oli Simon bar Giora, joka syntyi luultavasti Jeesuksen viimeisten vuosien aikana tai vain muutama vuosi Jeesuksen kuoleman jälkeen. Hän oli yksi monista isänmaallisista johtajista, jotka nousivat Juudeaan roomalaisen sortohallinnon seurauksena. Nämä johtajat keräsivät suuria joukkoja seuraajia ja hyökkäsivät sekä roomalaisia että niitä vastaan, joita pidettiin roomalaisten kannattajina.
Simon julisti vapautta orjille ja sorretuille, seuraten hyvin todennäköisesti Jesajan sanomaa (Jes. 61:1) Herran Voidellusta, messiaasta, joka toisi hyvää sanomaa nöyrille ja julistaisi vapautta vangeille – aivan kuten Jeesus oli tehnyt (Luuk.4:18-19). Jeesus ei väittänyt menevänsä tätä pidemmälle ensimmäisessä tulemuksessaan. Sitä vastoin Simon omaksui Jesajan profetian sanat, joiden mukaan voideltu myös ”julistaisi… Jumalamme koston päivää” (Jesaja 61:2).
Hänen ”kuninkaallinen uransa” päättyi toisin kuin hän odotti. Rooma kukisti kapinan verisesti ja tuhosi Jerusalemin temppelin vuonna 70 jKr. Simon pakeni kaupungin maanalaisiin käytäviin. Hän yritti kaivaa vapauteen kivenhakkureilla, mutta ruoka loppui ennen kuin ehti lopettaa. Pukeutuneena Juudan kuninkaan vaatteisiin (ks. Mk. 15:17-18; Luuk. 23:11; Ilm. 19:13-16) hän nousi maasta samasta paikasta, jossa temppeli oli ollut, joutui vangiksi ja tuotiin Roomaan.
Keisari Vespasianus ja hänen poikansa Titus juhlivat loistavaa voittoaan kapinallisesta juutalaiskansasta suurella kulkueella, triumfilla, Roomassa. Valtavien spektaakkeleiden jälkeen, jotka esittelivät Rooman valtakunnan loistoa — ja raakaa voimaa — voitonriemuinen triumfi, kulkue, päättyi Jupiter Capitolinuksen temppelille, missä se pysähtyi. Ikivanhan tavan mukaan siellä odotettiin, kunnes joku ilmoitti vihollisen kenraalille langetetun kuolemantuomion.
Simon bar Gioraan kuljetettiin kulkueessa muiden juutalaisten vankien joukossa. Hänelle oli pantu silmukka kaulaan ja häntä raahattiin foorumille samalla kun hänen saattajansa kiduttivat häntä. Kun hänen kuolemastaan ilmoitettiin, se otettiin vastaan yleisin suosionosoituksin, ja uhritoimitukset aloitettiin. Hänet teloitettiin väkijoukon hurratessa.
Simon bar Giora ei noussut haudastaan ja harva edes tietää hänen nimeään nykyään. Sitä vastoin Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus on muuttanut maailman.
Mennoniittateologi John Howard Yoder toteaa: ” ’Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen samaan vallan!’ Johannes ei sano tätä käsittämättömänä arvoituksena, vaan syvällisenä totuutena: historian kulkua ei lopulta ohjaa miekka eikä raaka voima, vaan risti ja kärsimys.” (Politics of Jesus, s. 238)
Lähteet:
George Eldon Ladd: Tulevaisuus on Jumalan. 1986. Suomen Raamattuopiston Kustannus.
John Howard Yoder: The Politics of Jesus. 1972. William B. Eerdmans Publishing Company.
N.T. Wright: Simply Jesus. 2011. Harper Collins.
Richard A. Horsley and John S. Hanson: Bandits, Prophets, and Messiahs: Popular Movements in the Time of Jesus. 1985. Winston Press.
