Kirjoittanut
Kristityn elämä voidaan kuvata ristilliseksi. Tarkoitan, että elämä kokonaisuudessaan muodostuu rististä. Pystysuorasta ja vaakasuorasta ulottuvuudesta. Pystysuora ulottuvuus on se, joka lyhyesti sanottuna koskee meidän elämäämme Jumalan yhteydessä ja pelastustamme Kristuksessa. Vaakasuora on se, joka koskee maallista elämäämme tässä ja nyt yhdessä koko ihmiskunnan ja luomakunnan kanssa.
Samassa tahdissa kun yhteiskunnan ja kirkon tiet ovat kulkeneet eri reittejä, ovat kysymykset yllä mainittujen ulottuvuuksien yhteensovittamisesta – jopa yhteensopivuudesta – nousseet pinnalle. Olen vakuuttunut, että sitä keskustelua käydään tulevaisuudessakin ja uskallan ennustaa, että sitä käydään kiihtyvällä vauhdilla ja yhä suuremmilla kirjaimilla ja desibeliluvuilla.
Tästä keskustelusta on kaksi helppoa ulospääsyä. Toinen on se, että lyhyesti ja kertakaikkisesti kieltäytyy keskustelemasta uskonnon kaikesta merkityksestä ja vaikutuksesta poliittisiin, yhteiskunnallisiin päätöksiin ja piiloutuu sen väittämän taakse, että uskonto on vain ja ainoastaan henkilökohtainen asia. Toinen on se, että pyritään ratkaisemaan kaikki yhteiskunnalliset ongelmat ja tehdään kaikki poliittiset päätökset omasta uskonnollisesta vakaumuksesta käsin.
Minusta kumpikaan tie ei ole hedelmällinen eikä luterilainen. On uskallettava pohtia ristillisen elämän molempia ulottuvuuksia samanaikaisesti ja kuitenkin pidettävä ulottuvuudet kirkkaina mielessä. Ellei niin tee, risti hajoaa.
Näin todetaan Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa (Maallinen hallinta):
”Koko tätä Kristuksen valtakunnan ja maallisen valtakunnan välistä eroa koskevaa uskonkohtaa on meikäläisten teoksissa valaistu kaikkien hyödyksi. Siitä opetetaan, että Kristuksen valtakunta on hengellinen, toisin sanoen valtakunta, joka panee sydämessä alulle Jumalan tuntemuksen, jumalanpelon ja uskon, iäisen vanhurskauden ja iäisen elämän. Tämän elämän kestäessä meidän on kuitenkin sallittua tässä maailmassa käyttää hyväksemme sitä laillista yhteiskuntajärjestystä, joka on voimassa sen kansan keskuudessa, jonka parissa me elämme, aivan samoin kuin meidän on lupa käyttää hyväksemme lääkintätaitoa, rakennustaitoa tai ruokaa, juomaa ja ilmaa. Evankeliumi ei myöskään säädä uusia yhteiskuntajärjestystä koskevia lakeja, vaan opettaa meitä olemaan kuuliaisia voimassa oleville järjestyksille, olivatpa ne pakanoiden tai keiden hyvänsä säätämiä.”
Kun tätä kristittyinä sovellamme, voimme rohkeasti ja avoimin mielin toimia yhteiskunnan ja kanssaihmistemme hyväksi.
