Rohkeus jatkaa

Aurinkoinen peltoaukea risteilevine polkuineen on hyvä aloitus päivälle. Siellä puolisoni ja minun lisäkseni on liikkeellä muitakin kulkijoita koirineen. Koivuissa hohtaa hento vihreys, joskus vihmoo sade.

Portista pihaan ja kotiin töihin. Kaikki hoituu vaivattomasti verkossa, niin työt, rukouskokous, tukiparien tapaaminen kuin avioparitapahtumatkin.  Nyt konkreettisesti koti on yhteiskunnan sydän, kuten lapsuuteni aapisessa sanottiin. Tulevasta emme tiedä. Kasvavatko hiirenkorvat lehdiksi, tuleeko kesän jälkeen ruska?

Huolet toimeentulosta, työn jatkumisesta, liiton tilasta ja elämän kadonneesta normaaliudesta voivat täyttää mielen. Saatamme lipsahtaa elämään uhkakuvien synkässä maailmassa.

Rapanhapakko, C.S. Lewisin luoma hahmo, sanoessaan hyvää huomenta jatkaa: ” Vaikkakaan en hyvää sanoessani tarkoita, etteikö kohta tule sade tai lumipyry tai sumu tai ukonilma.” Se ei ole mukava olotila. Ei myöskään näivettävä murehtiminen.

Kun kauan sitten vankeudesta vapautetut apostolit Pietari ja Johannes rukoilivat omiensa kanssa, ”vavahteli se paikka, jossa he olivat koolla.” Maanjäristys oli opettavainen, ei tuhoisa. ”Samalla tavoin rukouksen tulisi johtaa ajattelun ja elämän maanjäristykseen myös meissä, aiheuttaa vahva ja radikaali muutos siinä, miten näemme ja ymmärrämme Jumalan voiman. Rukoile, vuodata sielusi hänelle ja katso, miten ympärilläsi oleva maailma järähtelee ja uhkat sortuvat”, kirjoittaa Les Wheeldon kirjassaan Jumalaa kuunnellen.

Vaikeassa elämänvaiheessa katsoimme Winston Churchillista kertovan elokuvan Synkin hetki. Se päättyi hänen sanoihinsa: ”Onnistuminen ei ole ikuista eikä epäonnistuminen ole kohtalokasta, tarvitaan vain rohkeus jatkaa.”

 

Teksti: Ulla-Maija Lammi-Ketoja
Kuva: Myriam Zilles/ Pixabay