Rukouksen ja odotuksen aika

Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen opetuslapset palasivat Öljymäeltä ”Jerusalemiin ja menivät siellä siihen taloon, jonka yläkerrasta oli tullut heidän kokoontumispaikkansa.” Heidän mukanaan oli myös Maria, Jeesuksen äiti.

Oli tullut odotuksen, rukouksen ja uuteen alkuun valmistautumisen aika.

Opetuslapset kokoontuivat erään talon yläkertaan. Se oli sama huone, jossa Jeesus oli asettanut ehtoollisen. Siitä huoneesta Juudas oli lähtenyt kavalalle retkelleen vaihtamaan ikuista autuuttaan 30 hopearahaan. Siinä huoneessa Jeesus oli pessyt opetuslastensa jalat ja sanonut estelevälle Pietarille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.”

Tuohon yläkerran huoneeseen liittyi aivan ainutlaatuisia muistoja ja tapahtumia. Siellä oli vietetty viimeinen rauhallinen hetki ennen Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa. Ei ihme, että siihen huoneeseen opetuslapset halusivat palata.

On helppoa ymmärtää opetuslasten käyttäytymistä. Jossain vaiheessa elämää tietyt seudut, rakennukset ja jopa lapsuuden ajan piilopaikat tulevat niin tärkeiksi, että ne täytyy saada nähdä uudestaan. On kuin tietyt paikat olisivat vetäneet itseensä joitain erityisiä ilon ja lohdun pisaroita, joita ei löydy mistään muualta.

Rakkaan ihmisen muisto tai seura saa muutoin tavanomaisilta tuntuvat paikatkin tuntumaan erityisiltä.

Sellainen paikka on useimmille ihmisille lapsuudenkoti ja kotimaisema. Mutta harvoin pelkät rakennukset ovat sitä tunnelmaa luoneet. Tärkeintä ovat ihmiset, jotka siellä ovat eläneet. Rakkaan ihmisen muisto tai seura saa muutoin tavanomaisilta tuntuvat paikatkin tuntumaan erityisiltä.

Kun ajattelemme opetuslapsia palaamassa samaan huoneeseen, jossa he näkivät Jeesuksen asettavan ehtoollisen ja valmistautuvan kärsimyskuolemaansa, niin voimme ihmetellä: Miksi he eivät mene eteenpäin? Eikö Jeesus ennen taivaaseen astumistaan antanut heille käskyn mennä kaikkeen maailmaan? Miksi he jäävät paikalleen entisiä kuvioita katselemaan?

Aina ei ole rukousvastausten aika. Aina ei ole edes kylvämisen eikä niittämisen aika.
Joskus on vain odottamisen ja rukouksen aika.

He jäivät paikalleen, koska Pyhää Henkeä ei ollut vielä vuodatettu heihin, helluntai oli vielä edessäpäin. Sillä aina ei ole rukousvastausten aika. Aina ei ole edes kylvämisen eikä niittämisen aika. Joskus on vain odottamisen ja rukouksen aika.

Opetuslapset olivat siis ymmärtäneet asian oikein. Omassa voimassa liikkeelle lähteminen olisikin päätynyt omaan mahdottomuuteensa. He muistivat Jeesuksen sanat: ”Ilman minua te ette saa mitään aikaan.” Pyhän Hengen saaminen merkitsi jatkuvaa yhteyttä myös Herraan Jeesukseen. Siksi oli odotettava ja luotettava siihen, että vasta kun Jumalan aika täyttyy, alkavat maailmalle pelastuksen ajat.

Kuva: Raija Hämynen