Kirjoittanut
Jaakko Rusama on ekumeniikan dosentti ja tietokirjailija. Hän tarkastelee kirkkojen ja elämän ilmiöitä kotimaassa ja ulkomailla.Elävän ja kasvavan seurakunnan tunnusmerkkejä on monia. Niistä tärkein on rukous. Se on tärkeämpi asia kuin budjetin loppusumma. Tätä periaatetta ovat kirkon historian aikana toteuttaneet sadat merkittävät ja vähemmän merkittävät kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen johtajat.
Jeesus puhuu Vuorisaarnassa väkevästi Jumalan huolenpidosta ja kehottaa luottamuksessa Jumalaan pyytämään, ”niin teille annetaan”. Johanneksen evankeliumissa (14: 13-14 ja 15: 7) nämä kehotukset on ilmaistu selkeästi:
”Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.”
Miten pyyntörukouksiin tulisi suhtautua? Eikö tulisi pikemminkin vain kiittää? Jokainen ihminen tarvitsee apua ja niin myös kristittyjen yhteisö. Kristillinen seurakunta elää Jumalan sanasta, ei rahasta. Yli 90 % maailman kirkoista on taloudellisesti vähävaraisempia kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Suhteessa käytettävissä oleviin varoihin voidaan esimerkiksi kysyä, miten se ilmenee kirkon todistuksessa eri yhteiskunnissa. Seurakunnan kasvu tarkoittaa kasvua kohti elävää kristillistä yhteisöä, joka julistaa pelastusta Kristuksen tähden, kolmiyhteisen Jumalan täydellistä huolenpitoa ja joka palvelee kaikkia ihmisiä sekä toimii vuorovaikutuksessa koko yhteiskunnan kanssa. Pääpaino ei ole omien rakenteiden pönkittämisessä tai entisen tai nykyisen valta-aseman säilyttämisessä. Pääpaino on luottamuksessa Jumalan johdatukseen.
Kirkon ja seurakuntien strategisen työskentelyn tarkoituksena on yleensä luoda kehittymismahdollisuuksia tai kasvua. Suomen evankelis-luterilaisen vuoteen 2026 ulottuvassa strategiassa todetaan:
”Strategian pohjalta tehtävillä toimenpiteillä vaikutetaan siihen, minkälainen kirkko on tulevaisuudessa. Joudumme pohtimaan esimerkiksi sitä, kykeneekö kirkko katsomaan rohkeasti ulos- ja eteenpäin samalla kun se arvostaa historiaansa ja perinteitään. Tai ovatko seurakuntalaiset ensisijaisesti vain työn kohteita vai toimijoita, jotka tekevät kirkkoa eläväksi omassa elinpiirissään.”
Olen iloinen siitä, että strategian kuudesta strategisesta valinnasta ensimmäinen alkaa sanoilla: ”Kirkon elämä on missionaarista.” Se on rukouksen liikettä.
Miten tämä kaikki voi tapahtua? Olen vuosien ajan tutkinut kahden Jumalan miehen tapaa elää ja toimia. Bergvikin säätiö on tehnyt hienolla tavalla tunnetuksi ruotsalaisen Carl-Erik Sahlbergin ajattelua ja työtä, ei ainoastaan Tukholman Sankta Claran kirkossa vaan myös Tansaniassa. Sahlbergin periaatteisiin kasvavasta seurakunnasta, josta on olemassa vakuuttavaa näyttöä, kuuluvat muun muassa Kristus-keskeinen julistus, avoimuus, diakoninen toiminta, maallikoiden täysi osallistaminen ja missio.
Sahlbergin viimeisin (vuonna 2021) suomeksi käännetty teos kuvaa alkuaan saksalaisen ja vuosikymmeniä Englannissa vaikuttaneen George Müllerin (1805–1898) elämäntyötä. Hän tuli tunnetuksi tuhansien orpolasten pelastamisesta kaduilta ja myös auttamalla heitä saamaan opetusta. Müllerin työn tuloksen perustettiin yli 100 koulua, joissa opiskeli yli 120 000 lasta. Hän teki paljon yhteistyötä 51 vuotta Kiinassa työskennelleen lähetystyön pioneerin Hudson Taylorin (1832–1905) kanssa. Tähän työnäkyyn ja sen tuloksiin liittyi yksi erittäin merkittävä piirre: koko toiminta perustui rukoukseen, ei nykyaikaisessa mielessä anomuksiin perustuvaan varainhankintaan tai sponsorointeihin. Müller kieltäytyi kymmeniä kertoja anomasta mitään varoja toiminnalleen. Sen sijaan hän luotti rukouksen voimaan. Asiat järjestyivät usein hyvin ihmeellisellä tavalla. Ne olivat rukousvastauksia.
George Müller kehotti rukoilemaan konkreettisesti ja sanomaan Jumalalle tarkasti sitä, mitä haluaa:
”Älä rukoile vain yleisesti. Silloin et tiedä, saitko sen mitä pyysit. Jos Jumala vastaa kieltävästi, on sekin vastaus, mutta Jumala rakastaa meitä ja antaa meille etupäässä myönteisiä vastauksia. Kielteinen vastaus voi johtua siitä, että emme ole selvästi ymmärtäneet hänen tahtoaan tai että emme ole olleet rukouksessa kyllin kestäviä.”
Müller kehottaa sydämen rehellisyyteen, suoruuteen Jumalan edessä ja odottamaan kärsivällisesti Jumalan johdatusta. Carl-Erik Sahlberg toteuttaa parhaillaan Tansaniassa samankaltaista orpolapsitoimintaa kuin mitä George Müller teki. Sahlberg sanoo: ”Rukoilen kuin Müller ja pyydän konkreettisia rukousvastauksia tietyssä ajassa.”
