Kirjoittanut
Minulta pyydettiin puhe Suomen Kansallisen Rukousaamiaisen arvofoorumiin 6.3.2025. Päivän otsikkona oli Rukous kansakuntien käänteissä. Minun puheeni aiheeksi annettiin Kansakuntien käänteistä Vanhan testamentin valossa. Tässä tuo pitämäni puhe.
Yhdistyneiden kansakuntien päämajassa New Yorkissa on seinällä kopio eräästä muinaisesta dokumentista. Se on akkadinkielinen. noin puolitoista metriä korkea nuolenpääkirjoituksella kirjoitettu teksti, jota pidetään maailmanhistorian ensimmäisenä rauhansopimuksena. Kyseessä on Egyptin faarao Ramses II:n ja heettiläisten hallitsijan Hattusilis III:n tekemä sopimus vuonna 1259 eKr. Tästä maailmanhistoriallisesta asiakirjasta on tämän heetttiläisten version lisäksi myös vastaava teksti Karnakin temppelissä Egyptissä. Meillä on siis dokumentti molemmilta osapuolilta kolmen tuhannen vuoden takaisesta rauhansopimuksesta.
Minua pyydettiin puhumaan jotain kansakuntien käänteistä Vanhan testamentin valossa. Tuo mainittu rauhansopimus ei ole Vanhassa testamentissa mutta sen toinen toimeenpanija on. Ramses II hallitsi 66 vuoden ajan, pisimpään kaikista Egyptin faaraoista 1200-luvulla eKr. Hyvin todennäköisesti juuri hän on se faarao, jolle Mooses sanoi: Let my people go, Päästä minun kansani.
Maailman johtajat ovat siis lopulta pelinappuloita Jumalan kädessä. Ramses II Suuri oli muinaisen Egyptin merkittävin faarao ja juuri hän oli se, joka joutui päästämään valitun kansan lähtemään luvattuun maahan.
Israelilaisten Egyptistä lähtö eli eksodus on Vanhan testamentin tärkein tapahtuma. Läpi Raamatun kulkee sanoma Jumalasta, joka vapautti kansansa Egyptin orjuudesta. Eksodus on myös typologinen esikuva sille Uuden testamentin sanomalle, että Jeesus vapauttaa häneen uskovan synnin orjuudesta.
Eksodus ajoittuu pronssikauden ja rautakauden taitteeseen eli noin 1200-luvulle eKr. Se korostaa Jumalan valitun kansan historian tärkeyttä. Israel maana ja kansana on siis Jumalan pelastushistorian polttopisteessä.
Tätä taustaa vasten on kiinnostavaa, että Vanhassa testamentissa on hyvin vahvasti ilmaistu myös muiden kansojen osuus Jumalan pelastussuunnitelmassa. Luen Kolmannesta Mooseksen kirjasta: ”Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitäkuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä.” (3. Moos. 19:34).
Samanlainen sanoma löytyy vielä profeetta Hesekielin kirjastakin: ”Jakakaa arpomalla perintöosat itsellenne ja muukalaisille, jotka asuvat teidän keskellänne. Olkoot he teille samanarvoisia kuin syntyperäiset israelilaiset ja saakoot samoin kuin te arvalla perintöosan Israelin heimojen keskuudesta.” (Hes. 47:22).
Nämä tekstit siis kertovat, että Israel-keskeisyydestään huolimatta jo Vanha testamentti avaa näkymiä siirtolaisten ja muukalaisten huomioonottamisesta. Myöhemmin profeetta Jesajan teksteissä näkökulma avartuu selvästi koko maailmaa koskevaksi pelastussanomaksi. Jesaja muuten kertoo, että eräällä toisella maailman suurvallan hallitsijalla oli myös keskeinen rooli suhteessa valittuun kansaan. Persian suurvallan luoja, Kyyros II Suuri, on se hallitsija, jonka aikana ja toimesta juutalaiset palautetaan pakkosiirtolaisuudesta 500-luvullaeKr.
Palaan vielä Egyptistä lähteneeseen kansaan. Siinain vuorella sille annetaan 10 käskyä. On melko yleisesti tunnettua, että juutalaiskristillinen maailmankuva ja Raamatun kymmenen käskyä ovat muodostaneet länsimaisen kulttuurin juuret.
Intialainen professori Visal Mangalwadi on kiinnostavasti osoittanut, kuinka Raamattu on vaikuttanut lähes kaikkiin sellaisiin kulttuurin piirteisiin, joita olemme tottuneet pitämään hyvinä ja arvostettavina. Hän katselee asioita hindulaisesta taustasta käsin, mutta hänen arvioitaan voi pitää varsin yleispätevänä. Hän luettelee sellaisia seikkoja kuin musiikki, tieteen kehitys, demokratia, oikeuskäytäntö, moraali, kansankieli, lukutaito ja kirjallisuus, jopa teknologia. Vaikka Mangalwadin arvioissa voisi olla hiukan ylisanojakin, niin Raamatun ja kristillisen uskon asema nykyaikaisen sivilisaation taustavoimana on varsin kiistaton. Samoihin seikkoihin on kiinnittänyt huomionsa myös brittiläinen historioitsija Tom Holland, joka itse ei ole tunnustava kristitty, mutta kirjoittaa kristinuskon ylivertaisuudesta kulttuurimme taustavoimana.
Vanhan testamentin tärkein tapahtuma on siis eksodus. Toinen, yhtä merkittävä mutta eri näkökulmasta on Juudan kansan pakkosiirtolaisuus 500-luvulla eKr. Temppelin tuhoutuminen vuonna 586 eKr. oli tuon kansan järkyttävin katastrofi ja mittasuhteiltaan ehkä vain holokaustiin verrattava. Babylonian tuhottua temppelin koko juutalainen usko romahti. Se oli rakentunut uhrikultin varaan, mutta temppelin tuhoutuminen merkitsi uhrien lakkaamista. Menetettiin siis sekä isänmaa ettäuskonto. Näiden rippeistä alettiin Baabelin virtain varsilla koota sitä, mikä jäi jäljelle. Ainoa mihin voitiin tarttua, olivat ne pyhät kirjoitukset, joissa kerrottiin kansan aiemmista vaiheista. Luomiskertomus nousi uuteen arvoonsa. On olemassa Jumala, joka on luonut maan ja taivaan. Jos hän on kaikkivaltias, hän on myös Babylonian jumalia mahtavampi.
Pakkosiirtolaisuudessa alettiin kokoamaan pyhiä kirjoituksia. Syntyi ensimmäinen versio siitä, minkäme kutsumme Vanhaksi testamentiksi. Ajatelkaa, millainen tapahtumasarja: suurimmasta mahdollisesta katastrofista tuli suurin mahdollinen siunaus. Juutalaiset saivat pyhän kirjan ja kristikunta sen Raamatun, johon se Uuden testamentin aikana oppinsa ja uskonsa perusti.
Tämän aamupäivän yhtenä teemana on rukous kansakuntien vaiheissa. Vanha testamentti on lahjoittanut maailmalle ainutlaatuisen rukouskirjan. Sataviisikymmentä psalmia ovat toimineet vuosituhansia ihmismielen tulkkina ja tienä Jumalan luo. Tuossa maailmankirjallisuuden helmessäovat kaikki ihmiselämän tunnot sillä tavalla kirjoitettuna, että eri aikojen ihmiset ovat löytäneet sieltäsamaistumiskohteita.
Joskus on ajateltu, että psalmien vaikeimmin ymmärrettäviä rukouksia ovat sellaiset, joissa pyydetään Jumalan tuomiota vihollisille. Kristinuskon viesti toisen posken kääntämisestä tuntuu olevan niistäkaukana. Kuulin tähän erään Afganistanissa olleen selityksen. Kun siellä kohtasi talebanien silmitöntävihaa, raiskauksia ja silmitöntä tuhoa, alkoi ymmärtää tarpeen rukoilla tällaisen pahuuden loppumista hintaan mihin tahansa.
Psalmien rukoukset ovat erilaisina aikoina nousseet uuteen arvoon. Muistan kuinka koronavuosien kurimuksessa tartuttiin psalmiin 91, jossa rukoilija luottaa Jumalaan sanomalla esimerkiksi näin: ”Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa joka pimeässä liikkuu, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Sinun turvasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa.” (Ps. 91:5, 6, 9). Vaikka kristittyä ei varjellakaan kaikista maailman vaaroista, näihin rukouksiin tarttuminen tuo toivon.
Kun järkyttävä sota alkoi Ukrainassa, sen symboliksi tuli psalmi 30: ”Herra, sinuun minä turvaan. Älämilloinkaan hylkää minua… Vihamieheni pitävät minua pilkkanaan, naapurit ivaavat minua… minut on unohdettu kuin olisin kuollut, minut on hylätty kuin särkynyt ruukku… kauhu saartaa minut, kun vihamieheni liittoutuvat minua vastaan ja punovat juonia pääni menoksi… Mutta minä turvaan sinuun, Herra, ja sanon: Sinä olet minun Jumalani. Sinun kädessäsi on elämäni päivät. Älä jätä minua vihollisteni ja vainoojieni armoille.” (Ps. 31:1, 12,13-16).
Vanha testamentti on hämmentävän sotaisa kirja. Kun minulta joskus kysytään, miksi se on sellainen, vastaan joskus, että katso pari iltaa iltauutisia televisiosta ja kysy uudestaan. Vanha testamentti kertoo maailmasta sellaisena, kuin se todellisuudessa on, ei sellaisena jollaisena toivoisimme sen olevan.
Minun erityisalani on Raamatun arkeologia. Kaivauksista voidaan löytää hyvin paljon evidenssiäsiitä, minkä Vanha testamentti kertoo. Sieltä tulevat esiin monet kirjoituksissa kuvatut kaupungit, vanhoissa piirtokirjoituksissa esiintyy lukuisia samoja nimiä kuin Raamatussa ja näin Raamattu alkaa elää myös tällä tavalla. Olen ollut kaivamassa Abrahamin aikaa, Daavidin aikaa ja tehnyt väitöskirjani Joosuan ajasta.
Eräs Vanhassa testamentissa kerrottu sota on poikkeuksellisen hyvin dokumentoitu myös arkeologian keinoin. Siihen liittyy myös muuan Raamattuun talletettu rukous ja rukousvastaus.
Vuonna 701 eKr. Assyrian kuningas Sanherib hyökkäsi Juudaan ja aikoi valloittaa sen kuin suupalan, kuten oli tehnyt aiemmin jo lukuisille kaupungeille.
Lakis oli tuolloin Juudan vahvin linnoitettu kaupunki ja se piti valloittaa ennen kuin voitaisiin hyökätäpääkaupungin, Jerusalemin, kimppuun. Lakisin taistelusta kertoo Vanhassa testamentissa Jesajan kirjan luku 36. Samasta sodasta meillä on harvinaisen paljon muutakin tietoa. Arkeologisissa kaivauksissa on Lakisista löydetty assyrialaisten kypärän osia, linkokiviä ja keihäänkärkiä. Lisäksi Ninivestä löydettiin valtavan iso seinäreliefi, johon kyseinen taistelu on kuvattu. Se on tällä hetkelläLontoossa British Museumissa. Edelleen meillä on samasta sodasta kuningas Sanheribin oma raportti, kiilakirjoituksella kirjoitettu lieriö.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Kun vihollisjoukko sitten piiritti Jerusalemia, sen piti olla vain pieni suupala maailman mahtavimman imperiumin edessä. Jesajan kirja kuvaa seikkaperäisesti, kuinka Juudan kuningas Hiskia lähettää esirukouspyynnön profeetta Jesajalle. Profeetta antaa uskomattoman vastauksen: Assyrian kuningas ei tule astumaan tähän kaupunkiin. Vanhan testamentin mukaan Herran enkeli lyö assyrialaisjoukkoa, eikä se todellakaan valloita Jerusalemia.
Meillä sattuu olemaan historioitsija Herodotoksen kuvaus samasta taistelusta. Hän kirjoittaa, ettäassyrialaisten leiriin tuli hiiriä, jotka purivat kilpien nahkahihnat poikki ja näin joukko tuli aseettomaksi. Ilmeisesti myös ruttotauti on näin levinnyt ja niin hyökkäys oli keskeytettävä ja joukko palasi takaisin omaan maahansa. Arkeologia todistaa, että Jerusalem jäi tuossa sodassa valtaamatta, eikä Assyrian maailmanvalta koskaan saanut sitä haltuunsa. Tässä meillä on siis Raamatussa kuvattu rukous ja arkeologian kertoma vastaus.
Raamattu kertoo Jumalan teoista historiassa. Se muistuttaa meitä siitä, että maailman historia on lopulta Jumalan kädessä. Kuten Luther on jossain yhteydessä sanonut: ”Maailmassa ole yhtään sotaa, jota Jumala ei kävisi.”
Raamatun pääsanoma ei kuitenkaan ole sodissa eikä niiden lopputuloksissa. Pääsanoma on Jumalan lähettämä pelastus, joka Vanhassa testamentissa on ennalta kirjoitettu ja Uudessa testamentissa meille ilmoitettu. Syntiinlangennut maailma tarvitsi pelastajaa. Vanha testamentti uhrikäytäntöineen ennakoi sitä ja Uusi testamentti kertoo täyttymyksen. Jeesuksen ristillä tapahtunut sovitustyö tuo meille ikuisen elämän.
