Kirjoittanut
Kirjoittaja on turkulainen teologian tohtori, joka on opiskellut Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa Israelin kuninkaiden historiaa, arkeologiaa ja Assyrian kirjoituksia.
Yksi olennaisimpia piirteitä katolisessa uskossa on messussa käynti. Se tuottaa itselleni, viiden lapsen isälle, pieniä haasteita. Tosin siihenkin käytännön kokemus luo toimivia konsteja, joilla pitää Topi, 1,5 v, ja uhmaikäinen, Simeon, 3v, Herran nuhteessa. Olen huomannut, että kirkon seinämaalauksista, ristin tie -tauluista ja ikkunamaalauksista on paljon hyötyä. Ikkunamaalauksista löytyy muun muassa hevosia, ratsastajia, kuningas, kuningatar, uimareita, paavi, vene ja kaloja. Viime aikoina olen poikien kanssa tutkinut paljon yllä olevaa kuvaa, joka esittää Jeesuksen ruokkimisihmettä. Siinä on paljon yksityiskohtia, joita lapsen kanssa voi pohtia: kultaiset vaatteet, viisi leipää, kalat…
Jeesuksen ruokkimisihme on myös raamattututkimuksen näkökulmasta todella mielenkiintoinen. Sen tutkimushistoriassa tulee kirkkaasti ilmi, kuinka valistuksen henki ja rationalistinen dogmi kompuroi raamattututkimuksen omissa aitouskriteereissä. Nimittäin tuo ihme on erittäin laajasti dokumentoitu evankeliumeihin (Matt. 14:13–21; Mark. 6:30–44; Luuk. 9:10–17; Joh. 6:1–15). Oikeastaan yhdestäkään toisesta ihmeestä ei löydy kaikista neljästä evankeliumista niin tarkkaa ja laajaa kuvausta.
Ruokkimisihme loistaa kuitenkin poissaolollaan monista akateemisista Jeesuksen elämän ja mission kuvauksista. Sitä ei oteta tosissaan, koska ei noin suuria ihmeitä voi oikeasti tapahtua. Monta kertaa tämä ihme yksinkertaisesti unohdetaan. Sitä ei käsitellä ollenkaan. Ja jos sitä käsitellään, se selitetään rationaalisesti: Jeesuksella ja suurehkolla opetuslapsijoukolla oli mieleenpainuva ateria asumattomalla seudulla. Ruokkimisihme on myös saanut monet tutkijat kehittämään yhteishyvään kannustavia selityksiä. On väitetty, että Jeesus oli käskenyt varakkaiden naisten piilottaa ruokaa johonkin luolaan, josta Jeesus sitten ”löysi” ihmeellisesti kansalle syötävää. Hyvin yleinen tulkinta, joka kuuluu usein myös pastorien julistuksessa, on se, että Jeesus sai rikkaat jakamaan omastaan. Näin yhteisen jakamisen seurauksena kaikki saivat ruokaa. Nämä selitykset eivät tietenkään saa mitään tukea itse evankeliumin kertomuksesta.
Gerd Lüdemann, kuuluisa Jeesus-tutkija, toteaa, että jos tulee olettaa luonnonlakien rikkoutuneen, voidaan ihmekertomuksen historiallista arvoa pitää olemattomana. Kysymys siitä, voiko oikeita ja suuria ihmeitä tapahtua, on tietysti teologinen ja filosofinen kysymys. Kristittynä uskon, että ihmeitä kyllä tapahtuu. Jeesus ei tehnyt vain pikkuihmeitä, vaan todellisia ihmeitä. Herran suuria tekoja.
Jeesus-tutkimuksen aitouskriteereillä katsottuna ruokkimisihme on yllättävän vahvoilla. Aitouskriteereissä katsotaan muun muassa, kuinka vahva lähdepohja kertomuksella on. Kuinka uskottava kertomus on 1. vuosisadan juutalaisuudessa? Sopiiko se tuohon aikaan ja paikkaan, Galilean juutalaisuuteen 30-luvulla? Miten kertomus sopii yhteen muun uskottavana pidetyn Jeesus-tradition kanssa? Selittääkö kertomus jotenkin sitä, miksi Jeesus ristiinnaulittiin? Miten kertomus suhtautuu varhaisen kirkon uskoon?
En mitenkään pysty yhdessä blogissa käymään näitä kaikkia asioita läpi. Nostankin esille ainoastaan kysymyksen uskottavuudesta. Sopiiko tämä kertomus 30-luvun Galileaan? Jeesuksen aikana juutalaisuudessa odotettiin varsin laajasti uutta Moosesta. Uutta kansan vapauttajaa, uutta exodusta. Tällainen vapauttaja luvataan jo 5. Mooseksen kirjassa 18:18:
”Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun [Mooses] kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen.”
Monet Raamatun tutkijat korostavat, että halki koko Raamatun, ja myös Raamatun ulkopuolisissa juutalaisissa kirjoituksissa, pelastusta kuvataan uutena exoduksena (Jes. 43:15–19; Jer. 23:5–8; Miik. 7:11–15). Qumranin superhurskaiden juutalaisten joukossa uskottiin, ja odotettiin, että uusi Mooses kuuluisi messiaaniseen aikaan. Tällaiset uskomukset eivät olleet pesiytyneet vain sulkeutuneisiin uskonnollisiin piireihin, vaan, kuten tulemme huomaamaan, ne olivat levinneet laajalle juutalaisen kansan pariin. Tästä todisteena meillä on suurta kansansuosiota nauttineet ”merkkiprofeetat”.
Erityisesti 40-50-luvulla, eli hyvin lähellä Jeesuksen aikaa, Palestiinassa esiintyi juutalaisten joukossa niin kutsuttuja ”merkkiprofeettoja”. Josefus, Jeesuksen aikainen juutalainen historioitsija ja fariseus, kirjoittaa näistä merkkiprofeetoista aika paljon. Erityisesti hän mainitsee kaksi merkkiprofeettaa, Theudaksen ja Egyptiläisen. Nämä herrat olivat karismaattisia miehiä, jotka kokosivat ympärilleen valtavia ihmisjoukkoja. Nämä ”merkkiprofeetat” lupasivat, että Jumala tekisi heidän kauttaan suuria ihmeitä. Theudas uhosi, että kun kansa seuraa häntä Jordanin joelle, niin Jumalan ihmeen kautta, tuo Jordanin joki jakautuu kahtia, niin että kansa voi kulkea sen läpi. (Ant. 20:97–99.) Jo pyhäkoululainenkin ymmärtää, että Theudaksella oli kova hinku olla uusi Mooses. Hän halusi todella näyttäytyä uutena, ”Mooseksen kaltaisena profeettana”, joka johdattaa kansan, jakautuneen Jordanin joen läpi, uudestaan luvattuun maahan.
Josefus kertoo myös eräästä ”Egyptiläisestä” – ilmeisesti hän oli Egyptistä tullut juutalainen – joka kokosi 30 000 juutalaista ja käski heidän seurata itseään Jerusalemin Öljyvuorelle. Siellä Jumala tekisi ihmeen ja kaupungin muurit sortuisivat. Pölyn keskeltä nämä ”pyhiinvaeltajat” marssisivat pyhään kaupunkiin lopunajan sankareina. (Ant. 18:85–87.) Tämä muistuttaa siitä toisesta exoduksen suurmiehestä, Joosuasta, joka johdatti kansan luvattuun maahan. Tuolloin, luvatun maan valloituksen yhteydessä Jerikon muurit sortuivat. Myös tämä ”Egyptiläinen” pyrki ”uuden Mooseksen” asemaan. Huomaamme, että nämä juutalaiset ”merkkiprofeetat” lupailivat käsittämättömiä pelastuksen ihmeitä, mutta Josefus tai kukaan muukaan ei kerro heidän täyttäneen näitä lupauksiaan. Nämä Moosesta ja Joosuaa jäljittelevät ”merkkiprofeetat” kuitenkin kertovat paljon siitä, mitä juutalaiset uskoivat ja toivoivat uudesta Mooseksesta.
Juutalaiset odottivat uutta Moosesta, joka aloittaisi siunauksen ihmeellisen ajan. On myös hyvä huomata, että valtaapitävät eivät suhtautuneet näihin Mooses-wanna-be -intoilijoihin välinpitämättömästi, ymmärtäväisesti ja silkkihansikkain. Päinvastoin Josefus kertoo, että valtaapitävät pelkäsivät tuollaisia populaareja ”exodusliikkeitä”. Tämän vuoksi, sekä Theudaksen että sen Egyptiläisen exodusyritykset nujerrettiin väkivalloin esivallan toimesta. Merkkiprofeetat teloitettiin. Sama kohtalo – tavallaan – koitui Jeesukselle. Hänet ristiinnaulittiin. Kansansuosio oli Jumalan valtakunnan julistajalle vaarallista, varsinkin, jos ihmeitä tapahtui, varsinkin, jos nuo ihmeet toivat mieleen exodustapahtumat.
On tärkeä huomata, että ”merkkiprofeetat” kuten Theudas ja se Egyptiläinen sovittelivat sandaalejaan nimenomaan Mooseksen ja Joosua askelmiin. Jeesuksen ruokkimisihme tuo mieleeni nämä ns. merkkiprofeetat, ja juutalaisten uskon ja toivon uuden Mooseksen saapumisesta. Tuo uuden Mooseksen kaipuu sai kansan liikkeelle. Ruokkimisihme tuo eittämättä mieleen myös Mooseksen aikaisen ruokkimisihmeen Israelin kansan autiomaavaelluksella kohti luvattua maata.
Evankelista Johannes kertoo, että ruokkimisihmeen seurauksena kansa sanoi näin: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.” (Joh. 6:14–15.) Jeesukseen aspiroitui niin paljon kansan messiaanisia toiveita, että Jeesuksen oli oltava varovainen. Varsinkin ruokkimisihme ja saapuminen Jerusalemiin Hoosianna-laulun kaikuessa, olivat hetkiä, jolloin kansa olisi mielellään tehnyt Jeesuksesta oman tahtonsa mukaisen, poliittisen, kuninkaan. Jeesuksen missioon kuului kuitenkin kuolla ristillä kansansa syntien puolesta. Hän vetäytyisi vuorelle, Golgatalle, yksin. Kaikki hylkäsivät hänet.
Jeesuksen ruokkimisihmeessä on monia yksityiskohtia, jotka tuovat mieleen pääsiäisen, juhlan, jolloin Jumalan kansa riemuitsi exoduksesta, vapauteen pääsemisestä. Jakeessa Joh. 6:4 todetaan suoraan, että ”juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.” Evankelista Markus ei mainitse ajankohtaa, mutta hän toteaa, että ihmiset istuutuivat ”ruokakunnittain aterioimaan vihreälle nurmelle.” (Mark. 6:39.) Galileassa nurmi on vihreää juuri keväällä eli pääsiäisen aikana (ks. 2. Moos. 16:1). Jeesus myös antaa kummalliselta kuulostavia ohjeita siitä, millaisissa kokoonpanoissa tuhansien ihmisten tulisi aterioida: ”Ihmiset asettuivat istumaan sadan ja viidenkymmenen hengen ryhmiin.” (Mark. 6:41.) Exoduskertomuksessa todetaan, että autiomaavaelluksella Mooses jakoi kansan tuhansien, satojen ja 50 hengen ryhmiin. (2. Moos. 18:21, 25–26; 5. Moos. 1:13–15.) Eli nyt Jeesus käski opetuslapsia jakamaan kansa samanlaisiin ryhmiin – 100 ja 50 hengen ryhmiin.
Monet Raamatun tutkijat huomauttavat, että Qumranin yhteisössä ”Valon lapset” – essealaiset – oli jaettu samaan tapaan, kuin Israelin autiomaavaelluksella, eli 1000, 100 ja 50 hengen ryhmiin. (CD 12:21–13:2; 1QSa 1:14–15, 27–2:21; 1QS 2:21.) Tämä jako perustuu juuri siihen, että Qumranin uskonnolliset juutalaiset ryhmittäytyivät jo nyt ”uuden exoduksen” mukaisiin joukkoihin. Voisiko olla, että Jeesus – asettaessaan kansan samankaltaisiin ryhmiin – viittasi samaan: uuteen exodukseen? Oliko Jeesus todella johtamassa uutta, lopunajan, Jumalan kansan vapautumista kaikista orjuuksista, synnistä ja paholaisen vallasta?
James Dunn, kuuluisa Raamatun tutkija, kirjoittaa, että jos ruokkimisihme todella tapahtui – jollain tavalla Galilean järven pohjoispuolella – niin silloin ”siinä oli voimakkaita messiaanisia kaikuja jokaiselle, jolla oli edes puolikas korva kuulla. Tuollainen tapahtuma saattaisi hyvin muistuttaa mieliin Israelin autiomaavaelluksen mannaihmeen, tai herättää sydämissä profetaalisen toivon siitä, kuinka autiomaa muuttuu hedelmälliseksi tulevina aikoina (Jes. 32:15; 35:1–2) …”
Suuri ruokaihme, manna, suuri kansanjoukko, asumaton seutu, kansa 50 ja 100 hengen ruokailuryhmissä, pääsiäisen kynnyksellä – kaikki nämä yksityiskohdat yhdessä herättivät varmasti paljon ajatuksia, kaikuja pelastushistoriasta. Jeesus julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta.
Tähän loppuun otan lainauksen 2. Baarukin kirjasta. Kyseessä on Raamatun ulkopuolinen, juutalainen kirjoitus 2. temppelin aikakaudelta eli Jeesuksen aikakaudelta. Siinä kuvataan lopunajan messiaanista juhla-ateriaa.
”Ja tulee tapahtumaan, että kun kaikki tämä toteutuu, silloin Messias alkaa ilmestyä… Maa tuottaa silloin hedelmää tuhatkertaisesti. Ja viiniköynnöksessä tulee olemaan tuhat oksaa, ja yksi oksa kantaa tuhat terttua, ja yksi terttu tulee tuottamaan tuhat rypälettä, ja yksi rypäle tulee tuottamaan maljan viiniä. Ja he, jotka ovat nälissään, tulevat nauttimaan, ja he tulevat näkemään ihmeitä joka päivä… Ja niinä päivänä mannan aarrekammio tulee laskeutumaan alas taivaasta, ja he tulevat syömään siitä noina vuosina, sillä he ovat niitä, jotka ovat saaneet kohdata aikojen täyttymyksen.” (2. Bar. 29.)
Tällaisista lopunajan messiaanista aterioista, yltäkylläisyydestä, puhutaan 2. temppelin ajan juutalaisuudessa aika paljon. Mutta, kun katsomme tuon aikakauden lähteitä niin, kaikkein eniten pelastuksen ateriasta puhuu Jeesus. Hänelle ateria oli pelastuksen vertauskuva. Hän kutsui ihmisiä aterialle Jumalan valtakuntaan. Ruokkimisihme viittaa myös tähän juhla-ateriaan.
Palaan vielä tuohon kirkon seinällä olevaan kuvaan Jeesuksen ruokkimisihmeestä. Se on kiehtova kuvaus. Siihen tiivistyy valtavasti syvintä uskoamme. Kirkko on pyhiinvaelluksella oleva Jumalan kansa. Jeesus Kristus antoi apostoleille käskyn: ”Antakaa te heille syötävää.” (Mark. 6:37.) Ruokkimisihme jatkuu.
