Kirjoittanut
Raamatussa puhutaan seurakunnasta ruumiina. Vertauskuvassa on paljon jumalallista viisautta, sillä ruumis on täydellinen kuva yhteydestä, joka kristittyjen välillä kuuluu olla. Haluankin jakaa kolme minulle tärkeää näkökulmaa.
Ensinnäkin jokaisella jäsenellä on ruumiissa tehtävänsä, jota muut jäsenet eivät osaa. Käsi on erinomainen tarttumaan, heittämään ja askartelemaan käytännön töissä – mutta se ei näe mitään. Tarvitaan silmä, joka näkee kilometrien päähän tai tihrustaa tarkasti jotain lähellä olevaa – mutta silmä ei kuule mitään, vaikka vieressä huudettaisiin kuinka lujaa tahansa. Tarvitaan korva, joka aistii ympäristön ääniä ja kuulee puheen – mutta korva ei kerro, miltä ruoka maistuu. Sitä varten tarvitaan suu.
Listaa voisi jatkaa loputtomasti, mutta jo muutama esimerkki auttaa ymmärtämään toisen tärkeän näkökulman: Mikään ruumiinjäsen ei elä itseään varten. Ehkä joku biologi osaisi minua auttaa, mutta itse en ole keksinyt yhtään ruumiinjäsentä, jonka tehtävä olisi pitää huolta vain itsestään. Kaikki jäsenet näyttävät olevan toisiaan varten. Kun nenää kutittaa, etusormi rientää auttamaan. Silmä auttaa ukkovarvasta, kun kynnys lähestyy, ja pikkuvarvasta, kun tuolinjalka on iskuetäisyydellä. Yhteispeli saa ruumiin toimimaan, kun jokainen jäsen käyttää itselleen luontaisia kykyjä.
Valitettavasti ruoho on usein vihreämpää aidan toisella puolella, ja ruumiinjäsenet vertailevat toisiaan ja tehtäviensä tärkeyttä. Siksi kolmanneksi on ymmärrettävä, miten tärkeitä eri ruumiinjäsenet ovat. Sanassakin sanotaan, että vähempiarvoiset jäsenet saavat usein suuremman kunnian. Jotkut pääsevät oikein radioon asti tai kirjoittelevat valtakunnan mediassa. Suurempiarvoiset ovat monesti hiljaisia puurtajia, joiden ansiosta hommat todella toimivat.
Kimmoisat ja näyttävät lihakset tai huoliteltu kampaus saavat suhteettoman paljon kiitosta verrattuna esimerkiksi hyvin toimivaan suolistoon. Se on harmillista, koska ainakin minä pärjään paljon paremmin heikkojen hauisten kuin reistailevan vatsan kanssa. On traagista, jos perna haluaisi olla kauniisti laineileva tukka vain siksi, että saisi joskus itsekin kiitosta.
Saavillinen peukaloita, silmiä, korvia tai kieliä ei ole ruumis. Silti kovin usein samanlaiset haluaisivat kokoontua yhteen nurkkaan muhimaan omassa liemessään. On tuttua ja turvallista, kun kaikki ovat keskenään samankaltaisia. Erilaisuus ei aiheuta pelkoa eikä kateutta. Ei tarvitse vertailla eikä ajatella, että silmän pitäisikin olla samanlainen kuin korva, tai että peukalon pitäisi olla niin kuin suu. Kun on samanlaista, sopii joukkoon. Lopputulos on läjä luovutettavaksi kelpaavia elimiä, mutta ei toimivaa ruumista eikä hengellistä elämää.
Toimivan seurakunnan idea on siinä, että se ei ainoastaan siedä erilaisuutta, vaan se tavoittelee erilaisuutta, koska ainoastaan sillä tavoin syntyy toimiva ruumis.
Kirjoittaja on Kangasalan seurakuntapastori, joka pohtii mielellään kristittyjen erilaisuutta ja yhteyttä. Marko Sagulinin Päivän blogin kuulet Radio Deissä joka toinen maanantai kello 8.45. Aiheesta lisää: www.srk3.fi.
