Kirjoittanut
Sain kotisivulleni www.eerojunkkaala.net palautetta parista Raamattua käsittelevästä jutustani. Olin kirjoittanut Kotimaan kolumnissa ja Seurakuntalaisen blogissa, että Raamattu on Jumalan sanaa jopa silloinkin, kun siellä on meille käsittämättömiä ohjeita ja julmuuksia. Lainaan tähän osan saamastani aika reippaasta palautteesta.
Nimimerkki Wellhausen kirjoittaa: ”Junkkaala toteaa Raamatun todelliset ongelmat nopeasti ja pinnallisesti ja ”ratkaisee” ne yhtä nopeasti ja pinnallisesti lukijaa syyttelemällä ja aliarvioimalla. Mitään todellista, uskontohistoriallisesti perusteltua lisävaloa hän ei kykene tuomaan Vanhan testamentin sisällön ja kirjallisen luonteen ymmärtämiseen. Syynä on täysin sokea luottamus Raamatun jumala- ja historiakuvausten erehtymättömyyteen ja tarkkuuteen, perinteisen kirkollisen raamatuntulkinnan ajantasaisuuteen ja omaan inspiraatio-opin tulkintaan.
Junkkaala samastaa naiivilla tavalla todellisuuden ja Raamatun kuvaukset todellisuudesta, samoin nykyaikaisen historiankirjoituksen ja uskonnollisesti julistavan kertomustyylin. Myyttejä, fiktiota tai propagandaa ei Junkkaalan Raamatusta löydy lainkaan, ei liioin anakronistista, valikoivaa tai tendenssimäistä historiankirjoitusta. Raamattu on kuulemma alusta loppuun saakka ”ihmisten kirjoittama”, mutta kuin ihmeen kaupalla tekstistä on tislattu kaikki ihmisen vajavaisuus ja syntisyys sen kuvatessa Jumalaa, uskoa, moraalia ja todellisuuden luonnetta. Raamatun inhimillisyys on Junkkaalalle täysin näennäistä, se ilmenee vain perifeerisissä yksityiskohdissa.
Kaikki Raamatussa on epäilemättä sitä, mitä Jumala on sinne halunnut laittaa. Kokonaan toinen asia on, haluaako Jumala meidän lukevan Raamattua Junkkaalan edustamalla täysin kritiikittömällä ja täysin epätieteellisellä tavalla. Kiitokset Junkkaalan syyttä parjaamalle Juha Pakkalalle ja muille yliopistossa työskenteleville ammattieksegeeteille, joiden korkeatasoiset tutkimukset aidosti auttavat ymmärtämään Raamatun luonnetta aiempaa paremmin.”
Koetan tässä vastata jotain Wellhausenille. Se että kirjoitan nopeasti ja pinnallisesti, johtuu käyttämästäni tyylistä. Sekä kolumni että blogi kuuluvat sellaiseen genreen, josta sanotaan Wikipedian mukaan näin: ”Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.”
Käyttämässäni tyylilajissa ei siis ole tilaa perusteluille. Se ei kuitenkaan anna oikeutta kirjoittaa mitä tahansa. Niinpä olen velvollinen jotain vastaamaan Wellhausenille, joka nimimerkkinsä mukaan tuntee teologista keskustelua ja haastaa minua monessa kohdin.
Mitä Raamatun tyylilajeihin tulee, niin hyväksyn, että sieltä löytyy sekä ”myyttejä, fiktiota, propagandaa että anakronistista, valikoivaa ja tendenssimäistä historiankirjoitusta”. Väittäisin edelleen, että en lue Raamattua täysin ”kritiikittömällä ja epätieteellisellä tavalla”, vaikka pidänkin sitä Jumalan ilmoituksena joka kohdaltaan. Wellhausenkin näyttää ajattelevan, että ”Raamatussa on epäilemättä sitä, mitä Jumala on halunnut sinne laittaa”. Häneltä on siis kysyttävä, mistä hän tämän tietää ja mikä Raamatussa hänen mielestään on Jumalan laittamaa ja mikä ei. Eksegetiikan tehtävä on tutkia Raamatun historiallista puolta ja tekstin vaiheita, mutta se ei anna vastausta kysymykseen, missä mielessä Raamattu on Jumalan sanaa.
Kristillinen kirkko on aina perustanut uskonsa koko Raamattuun. Toki sen tulkinnasta on väännetty kättä alusta asti. Sellaiset tulkinnat jotka ovat ristiriidassa Raamatun sanoman kanssa, on todettu harhaoppisiksi. Eksegetiikan kanssa kirkon on käytävä asiallista vuoropuhelua, mutta se ei voi ottaa mittatikukseen alati vaihtuvia tieteellisiä metodeja. Sen on kuunneltava, mitä alkuperäinen Wellhausen ja muut ovat kirjoittaneet ja pohdittava, mitä johtopäätöksiä niistä on tehtävä kirkon raamattuopetukselle. Eksegetiikka on kuitenkin jossain määrin sidoksissa kunkin aikakauden muotifilosofioihin, joten kirkon pitää pitää siihen myös riittävää etäisyyttä säilyttääkseen oman kutsumuksensa tässä maailmassa Jumalan valtakunnan näkyvänä edustajana.
Raamatun julmuudet häiritsevät jokaista pyhän kirjan lukijaa, minuakin. Ratkaisuni ei ole sanoa, että ne eivät voi olla Jumalan ilmoitusta. Jumala on näet niin paljon suurempi, että kaiken pahuudenkin yläpuolella voi olla hyvä Jumala. Arvelen olevani Lutherin linjoilla, kun sanon, että Saatanakin on Jumalan kahlekoira, eikä tässä maailmassa tapahdu mitään Jumalan sallimatta. Vaikka meille jää suunnattomasti ratkaisemattomia kysymyksiä, jätämme ne Jumalan salaisuudeksi. Emme yritä kutistaa Jumalaa omien toiveittemme ja näkemystemme mukaiseksi pikkujumalaksi. Hän on ilmoittanut itsestään kirjallisessa muodossa ihmiskunnalla. Sen lisäksi hän tuli itse ihmiseksi, syntyi pieneksi avuttomaksi vauvan rääpäleeksi, eli tavallisen ihmisen lapsuuden ja nuoruuden, suostui ihmisten pahoinpitelemäksi ja tapettiin raaimmalla mahdollisella tavalla. Eihän kaikkivaltias Jumala voi olla tällainen? Mutta juuri näin hän kuitenkin teki.
