Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kangasalan seurakuntapastori, joka pohtii mielellään kristittyjen erilaisuutta ja yhteyttä. Marko Sagulinin Päivän blogin kuulet Radio Deissä joka toinen maanantai kello 8.45. Aiheesta lisää: www.srk3.fi.Rauhanturvaajien pappina Tšadissa olin alueella, jossa muslimeja oli hieman yli puolet väestöstä. Eräänä päivänä joukkojemme komentaja tuli juttelemaan kanssani. Hän oli tarkastellut viereisen Goz Beidan kylän arkea ja alkanut ihmetellä asiaa, jota halusi kysyä minulta: ”Sanopas pappi, miksi nämä muslimit saavat hommat toimimaan? Täällä autetaan lähimmäistä, täällä väki käy moskeijassa ja hengellisyys näkyy. Miksi Suomen kristityt eivät pysty samaan?”
En muista, mitä vastasin. Suustani pääsi varmasti jotain poliittisesti korrektia änkytystä, mutta muistan erittäin hyvin, mitä tuossa hetkessä 10 vuotta sitten ajattelin. Olisin halunnut täräyttää: ”Se johtuu siitä, että meillä on uskonvanhurskaus! Koska taivaaseen päästään armosta, ei ole pakko tehdä mitään. Eikä kukaan siksi teekään.”
Kun katselen uskonelämäni historiaa taaksepäin, on aika yllättävää, että ajattelin noin. 20 vuotta aikaisemmin ahdistuin todella herkästi kaikesta, mikä velvoitti minua kristittynä johonkin. Eräskin hengellisen kirjan lause on syöpynyt mieleeni: ”Koska olet saanut niin suuren armon Kristuksessa, niin totta kai sinä haluat kertoa siitä muille!” En totta vie halunnut! Samoihin aikoihin luin myös kirjoja, joissa karismaattisilla sanamuodoilla korostettiin Pyhän Hengen muuttavaa vaikutusta, joka saa ihmisen liikkeelle. Se ahdisti vielä enemmän, kun en itse kokenut Pyhää Henkeä millään tavalla. Silloin puhe uskonvanhurskaudesta oli hunajaa sielulle.
Nyt kaipaisin taas kunnon potkua. Meillä luterilaisilla on tapana sanoa, että uskonvanhurskaus saa aikaan hyvät teot. Uskonpuhdistuksesta on kulunut jo 500 vuotta. Pitääkö odottaa vielä toinen mokoma? Ainakaan minussa ei ole tapahtunut mitään. Maallisin silmin asioita katseleva everstiluutnanttikin pystyi näkemään, kuinka velttoa hengellinen elämä on, kun muslimit ovat ulkoisesti enemmän kristillisiä kuin kristityt. Tarvitsisin todellakin jonkun mafiagangsterin pakottamaan minut tekemään enemmän hyvää. En pelkäisi joutuvani lain alle tai omantunnon ahdistukseen, koska uskon täydestä sydämestäni saaneeni pelastuksen lahjaksi. Pakko tekisi elämästäni ainoastaan enemmän kristillistä.
Jumala on suurempi kuin kukaan kristitty pystyy sietämään. Jotkut puolet Jumalasta puhuttelevat tietyissä elämänvaiheissa, ja samalla toiset saattavat suorastaan satuttaa. On totta, että Jumala antaa ohjeita ja käskyjä ilman mitään joustamisen varaa. Siksi myös kristittyjä pitää vaatia toimimaan Jumalan käskyjen mukaan. Yhtä aikaa on totta, että Kristuksessa on lupa levätä kaikesta uurastuksesta. On osattava julistaa omatuntoa rauhoittavaa evankeliumia. Edelleen yhtä aikaa on totta, että Pyhä Henki kasvattaa ja muuttaa kristittyä, ja että siihen muutosprosessiin täytyy myös heittäytyä mukaan.
Seurakunnissa pitäisi olla tarjolla mahdollisimman kattava julistus Kolmiyhteisestä Jumalasta. Valitettavasti me paimenetkin olemme niin yhden asian ihmisiä, että yritämme lääkitä jokaista vaivaa aina samalla reseptillä. Se on hullua, kun ottaa huomioon, kuinka monen hengellisen aikakauden kautta kukin on elämässään kulkenut. Usein niitä kaikkia vaiheita on tarvittu. Kun usko ajautuu umpikujaan, yleensä parhaiten eteenpäin on auttanut se, kun jokin uusi puoli Jumalasta on kirkastunut.
