Kirjoittanut
Kirjoittaja on maailmanmatkaaja ja Elämään-lehden kolumnisti.Tiedätkö kuinka suloisilta pingviinit näyttävät, kun ne vaappuvat illan hämärtyessä kalastusretkiltään rannoilla sijaitseviin koloihin? Ne tuntuvat ilmestyvän kuin tyhjästä, jonka jälkeen ne oikovat räpylänsä seisoma asentoon ja yrittävät pysyä pystyssä. Välillä kaadutaan ja välillä suitaan höyheniä. Kiveltä kivelle ne hyppivät kuin jojot. Ylös ja alas. Jonkin kiven päälle on pysähdyttävä kuuntelemaan ja katselemaan mitä ympirillä tapahtuu. Kun hämärä on vaihtunut pimeydeksi, on niitä saapunut kotisatamaansa jo satoja ja minä olen saanut nauttia näiden erityisestä läsnäolosta hieman kauempaa rannalla sijaitsevasta pingviinienkatselupaikasta hiiren hiljaa. On aika itsekin lähteä nukkumaan.
Seuraavana päivänä tutuistuin alpakkaan. Tuohon syljeskelevään laamalta näyttävään otukseen. Tällä kertaa sain osakseni myös tuosta syljen eritteestä. Mukana oli antamani omena, joka läsähti keskelle otsaani ilman varoitusta. Päätin poistua paikalta.
Merileijonat, nuo merten hassun pyöreät otukset. Hieman kuin hylkeet, mutta kovin leikkisiä ja humoristisia. Ei ihme, että niitä esitellään sirkuksissa. Niitä on monet rannat täynnä ja tuoksusta voisin mainita, että aika ”kalaisa”.
Asuntoautolla porhaltaessani huomasin ohi mennen kaksi kaviota tulevan toisen eläimen takapäästä ulos. Jarrutin ja tein käännöksen takaisin, jonka jälkeen aloin seurata tuota luonnollista tapahtumaa porkkana suussa (en ollut vielä syönyt aamupalaa). Siinä silmieni edessä syntyi uusi elämä tähän maailmaan. Äiti lehmä punnersi pieni ruskeavalkoista vasikkaa ulos ja näytti selviytyvän siitä hienosti. Pieni elämänalku yritti honteloilla jaloillaa ylös, mutta aina epäonnistui. Jossain vaiheessa se kuitenkin pääsisi, vaikka alussa oli niin kovin lyhytjännitteinen. Jatkoin matkaani ja noin viisikilometriä tuosta eteenpäin toisella puolella peltoa toinen lehmä oli kuollut ja toinen teki kuolemaa. Ajoin lähimmälle farmille kertomaan asiasta ja sieltä lähdettiin kiireenvilkkaa apuun.
Samalla suoralla tapahtui elämä ja kuolema. Kaksi niin luonnollista asiaa, mutta meille ihmisille niin kovin vaikeita hyväksyä. Varsinkaan sitä jälkimmäistä.
Enää yksi päivä ja Uusi-Seelanti vaihtuu viikoksi Tasmaniaan, jonka jälkeen kulttuurit ja käsitteet muuttuvat täysin saapuessani Aasiaan. Tätä maata jää kaipaamaan. Ihmisiä ja luontoa. Varsinkin niin hullunhauskoja eläimiä, joista olen saanut matkani varrella iloita. Ehkä vielä jonain päivänä, mutta tästäkin kokemastani olen niin kiitollinen.
Mistä asioista sinä olet tänään kiitollinen?
