Kirjoittanut
Kuuntelin Radio Deistä Jari Sarasvuon ja Tapio Luoman debatin. Kahden viisaan miehen keskustelu oli herkullista kuunneltavaa. Molemmat ovat kirjansa lukeneet ja molemmat osaavat pukea sanottavansa ymmärrettävään muotoon. Sarasvuon pitkiä yksinpuheluita Yle puheessakin on miellyttävä kuunnella, vaikka ei aina olisikaan samaa mieltä hänen kanssaan. Hänen verbaalinen ylivoimaisuutensa ja suuri lukeneisuutensa herättävät kunnioitusta. Nyt Dein keskustelussa hän kohtasi tasavertaisen kumppanin, eikä hävettänyt yhtään pappina kuunnella arkkipiispan tapaa puolustaa kirkon uskoa ja haastaa Sarasvuota.
Keskustelun kuluessa Sarasvuo tapansa mukaan heitti välillä sellaisia väitteitä kristinuskosta, joihin arkkipiispa olisi helposti voinut nöksähtää ja heittäytyä puolustuskannalle. Hän olisi voinut sanoa, että nyt kyllä tulkitsit Raamattua aika harhaoppisesti. Samalla on sanottava, että Sarasvuo tuntee Raamatun kiistattoman hyvin. Luoma ei kuitenkaan lähtenyt vastahyökkäykseen, vaan tarttui keskustelukumppanin hyviin ajatuksiin ja nöyrästi kehitteli niitä eteenpäin. Samalla hän toi selvästi esiin, mikä on oikea kristillinen usko.
Keskustelun huipentuma oli häkellyttävä. Sarasvuo sanoi viimeisessä puheenvuorossaan, että hän oli ajatellut debattiin tullessaan, että hän eroaa tämän jälkeen kirkosta, jos hän kuulee tavanomaisen teennäisiä väitteitä kirkon puolelta. Keskustelu muutti hänen kantansa, sillä arkkipiispan rohkeus olla henkilökohtainen, hänen sivistynyt keskustelutyylinsä ja kykynsä olla oman asiansa takana, vakuuttivat hänet. Näin minä siis keskustelun tulkitsin.
Pidän kuulemaani debattia hyvin tärkeänä. Meidän kirkon ihmisten tulee kuulla, miten ”ulkopuoliset” (Sarasvuo ei ollut kovin ulkopuolinen) meidät kokevat. Saatamme havaita omia sokeita pisteitämme. Mielestäni Sarasvuo oli oikeassa moittiessaan monien pappien saarnoja. Toiseksi meidän täytyy osata keskustella siten, että kunnioitamme keskustelukumppanimme outojakin mielipiteitä. Ainakin meillä kirkon konservatiiveilla on kiusaus lähteä heti vastahyökkäykseen ja tyrmätä oikeaoppisuudellamme kaikki väärät tulkinnat. Vaikka emme hyväksy harhaoppeja, meillä tulisi olla kunnioittava suhtautuminen niiden esittäjiin. Silloin keskusteluyhteytemme ei katoaisi. Kolmanneksi, meillä ei ole mitään syytä hävetä uskoamme. Mitä syvemmin elämme sen itse todeksi, sitä paremmin myös toiset suostuvat sitä kuuntelemaan.
