Kirjoittanut
Kirjoittaja on Seurakuntalainen.fi -sivuston päätoimittajaSaska Saarikoski kirjoitti pääsiäisenä HS-Kuukausiliitteen koronakolumnissaan odottaneensa, että pääsiäisen sanoma olisi kuulunut tänä vuonna erityisen vahvasti.
”Löytäisikö kirkko vihdoin äänensä?”, Saarikoski kysyy.
”Ei ole löytänyt. En ole kuullut piispoista enkä papeista pihaustakaan.”
Hän toteaa kolumnissaan myös monien muiden ihmetelleen samaa – kirkon miesten ja naisten hiljaisuutta.
Mitä piispat puuhaavat?
Otin selvää. Tein kierroksen verkossa ja sosiaalisessa mediassa.
Piispojen verkkosivuilla näyttäisi olevan melko verkkainen uusien kirjoitusten julkaisutahti. Useimmilta piispoilta viimeisimmät kirjoitukset löytyvät pääsiäisen ajalta ja nekin ovat tyypillisesti saarnatekstejä – eivät varsinaisia paimenen puheenvuoroja. Tuorein teksti Kriisi – uhka ja mahdollisuus löytyy Mikkelin piispa Seppo Häkkiseltä. Se on päivätty 20.4.
Katsoin myös, josko piispoilta löytyisi kannanottoja, rohkaisun sanoja tai tervehdyksiä YouTubesta. Muutamia videoita löytyi ja niistäkin useimmat olivat jumalanpalvelussaarnojen taltiointeja. Kannanottoja en löytänyt. Piispojen omia YouTube-kanavia en havainnut.
Suurin osa piispoista löytyy Facebookista. Vain Lapuan piispa Simo Peura ja Kuopion piispa Jari Jolkkonen eivät ole perustaneet omaa FB-sivua tai jos ovat, en löytänyt niitä. Ylivoimaisesti eniten seuraajia on mediapiispa Teemu Laajasalolla. Hänen FB-seinällä on 5240 seuraajaa, kun esimerkiksi arkkipiispa Tapio Luoman päivityksiä seuraa vajaa 3000 ihmistä. Vertailun vuoksi todettakoon, että emeritusarkkipiispa Kari Mäkisellä on Facebookissa yli 12 000 seuraajaa. Toiseksi eniten FB-seuraajia (yli 3500) on yllättäen Turun piispa Kaarlo Kallialalla. Vähiten FB-seuraajia on Espoon piispa Kaisamari Hintikalla (2223).
Pikaisen tarkastelun perusteella piispojen FB-päivitykset vaikuttavat perinteisiltä ja virallisilta. Lämpöä, henkilökohtaisuutta ja sanomaa voisi olla enemmän. Sympaattisena yksityiskohtana mainittakoon lapsen piirros Kaarlo Kallialan FB-sivun kansikuvana. Siitä kymmenen pistettä. Tampereen piispa Matti Revon FB-sivuja hallitsee korona-aikana päivittäin pidettävät piispantalon iltarukousvideot, jotka piispa yhdessä vaimonsa kanssa pitää. Ihan kiva idea – ja vielä vaimokin mukana.
Twitterin osalta sama juttu kuin Facebookissa. Osa piipoista on siellä ja osa ei. Twitterissä niin ikään eniten seuraajia, yli 6000, on Helsingin piispa Teemu Laajasalolla, joka on ollut Twitterissä jo vuodesta 2013. Hyvänä kakkosena, reilulla 3400 seuraajalla, on Kuopion piispa Jari Jolkkonen, joka on aktiivinen twiittaaja. Muilla piispoilla seuraajajoukko vaihteli 231-2467 välillä. Simo Peuralla ja Matti Revolla ei ole Twitter-tiliä.
Someaktiivisuutta siis löytyy, mutta miksi kuitenkin näyttää siltä, ettei piispoista kuulu pihaustakaan. Onko siis ongelmana kirkkokupla? Oman kuplan sisällä syntyy vaikutelma kuhinasta, mutta ulkopuolella tuntuma ja näkymä on toinen. Vai onko aktiivisuus vääränlaista? Sanoma ei ehkä loista riittävän kirkkaasti.
Kaipaisin rohkeampia ulostuloja. Sellaisia, joissa kerrotaan selkokielellä ja lämmöllä toivosta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Sanomaa Jumalan valtavasta rakkaudesta ihmistä kohtaan. Rakkaudesta, joka on kuolemaa väkevämpi. Siis enemmän evankeliointia ja paimenen ääntä.
Kaipaisin myös kuulla selkeää kehotusta yhteiseen rukoukseen – uudestaan ja uudestaan. Voisiko esimerkiksi ajatella, että kirkon työntekijöitä rohkaistaisiin käyttämään työaikaa rukoukseen? Rukous on kristittyjen salainen ase, joka liikuttaa kättä, joka liikuttaa maailmaa.
Piispa Jari Jolkkonen ottaa yhdessä twiitissään kantaa Saarikosken kolumniin, jossa tämä nostaa esille paavin selkeää johtajuutta koronakriisissä. ”Tiedoksi: me olemme keskittyneet, vähän julkisuudessa, mutta varsinkin kulisseissa, tukemaan seurakuntia ihmisten auttamisessa. Siellä missä elämä on. Jos se ei kiinnosta @hs, so what?”, Jolkkonen kuittaa Saarikoskelle.
Ihmisten auttaminen on tärkeää, mutta samalla tarvitaan evankeliumin julistusta. Kristuksen rakkautta tulee välittää sanoin ja teoin.
